sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Aikuisblogi luonnossa: Sonnisaaren Aprikoosi mussssss

Viimeinkin löydettiin yhteinen hetki Sannan kanssa juoda melkein alkuvuodesta asti jääkaapin oviluukussa seissyt Sonnisaaren Aprikoosi IPA. Sehän oli todella IPA:n makuinen perus IPA ja sinnehän se vittu meni, mutta tämmöinen Aikuisblogin ensimmäinen harjoitusvideo jäi käteen tästä aamuseitsemän kaljamaistelusta:



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Aikuisblogi Osallistuu: Fat Lizard tasting 3.6.2017

Osallistuttiin taas Sannan ja Saastamoisen Villen kanssa tämmöseen Kaksien Kasvojen olut-tastingiin, joita on järkätty nyt joka kuun ensimmäisenä lauantaina. Kirjottelinkin aiemmin jutun siitä Maistilan tastingista. Tää oli tällä kertaa täällä Kaksareitten yläkerrassa, mikä on tavallaan vähän harmi, koska tässä ei oo ehkä aivan samanlaista arvokkuutta kuin siinä alakerrassa.

Tää on kyllä hämmentävää, että ne ainoat kerrat, kun pitäisi keretä aikaisin päivällä jonnekin muualle, osuu just näiden tastingien kohdalle. Viimeks piti juosta hirveellä kiireellä sieltä Maistilan tastingistä johonkin synttäreille ja tällä kertaa meillä ois odottamassa autokyyti Kylmäkoskelle Satrun Ketolaikka-bileisiin. Ollaan silleen sopivasti parikyt minsaa ennen neljää paikalla, että kerkes venytellä hieman juomalla tuopin Havugosea. Ihan hyvä, että sai sen tehtyä ja huomattua, että suussa maistui vähän hassulta edellispäivän dokailujen jäljiltä. Tuopin lopulla makuaisti tuntuu olevan taas kalibroitu normaaliksi.

Jengi tuntuu valuvan jostain syystä paikalle vähän milloin itseään huvittaa ja neljältä, kun tastingin pitäisi jo alkaa, on paikalla vasta ehkä reilu puolet osallistujista. Vähän vittumaista, varsinkin kun itellä ei juuri ylimääräistä aikaa olisi. Ainiin, edellisestä tastingistä tuttu Pöytä-Äijä2:kin on paikalla, mutta istuu tällä kertaa eri pöytään. Joskus vartin yli neljä on jengiä saapunut sen verran paikalle, että voidaan aloittaa. Tän Fat Lizard -panimon nimi on tuntunut pyörivän runsaasti kaikkien olutharrastajien huulilla, mutta itelläni ei oo juurikaan kokemusta näitten bisseistä. Helsinki Beer Festivaaleilla tuli maistettua Sannalta huikka jotain näitten bisseä, mutta siihen rajoittuu muistaakseni kokemukset.

Panimoukko aloittaa normaalisti esittelemällä panimoaan. Fat Lizard on siis Espoosta, perustettu 2013 ja ensimmäinen bisse on tuutattu myyntiin kai 2015. Homman taustalla on ollut halu saada tuoretta jenkkityyppistä bisseä Suomen markkinoille. Ilmeisesti kun rapakon takaa roudataan bisseä tänne, on se jo menettänyt tuoreutensa ja sehän ei käy päinsä. Nää on kuulemma tehny panimolaitteensa ja ihan vitun kaiken itse alusta alkaen. Yks näitten perustajajäsenistä on kuulemma siirtynyt sittemmin Kyrö Distilleryn talliin tekemään viinaa, elikkäs monitaitoista sakkia.

Ensimmäisenä bissenä tuodaan pöytää kauppavahvuinen Ankle Slapper Pale Ale. Tämä on Mosaic-humalaan perustuva pale ale, tiedoksi niille, jotka näistä asioista ymmärtävät. Tää on aika kevyt ja semmonen. Keskellä semmonen tuttu, hieman pistävä maku, kutsutaan sitä nyt vaikka tota, greipiksi. Joo, aika tutun makuinen bisse jotenkin. Ihan hyvää, mutta toivon kuitenkin mielessäni, että seuraavilla kierroksilla saataisiin jotain ehkä hieman persoonallisempaa. Ville merkkasi tälle Untappdiin pisteiksi 3,25, mutta olisi halunnut korjata arvosanan kuitenkin hetkeä myöhemmin 3,5:een. Joten jos joku Villen Untappd-kaveri lukee tätä, niin kannattaa ottaa noi arvosanat vähän ns. suolan kanssa.

Jaa joo, pitääkin muistaa sanoa, ennenkuin jatkan tästä eteenpäin, että tää bisse on suunniteltu kuulemma yhteistyössä suomalaisten surffareiden kanssa. Suomalaisista surffareista tuli jotenkin mieleen leffa Kelkkajengi, jossa jamaikalaiset koittaa kasata joukkuetta semmoseen jääkelkkailun olympiajoukkueeseen. Veikkaan, että Suomessa surfaamisen hauskuus on kuitenkin enemmänkin suomalaisen TV-viihteen tasoa. Toi Ankle Slapper kai tarkoittaakin suunnilleen semmoista, kun seistään nilkkoja myöten jossain lammen rannassa odottamassa aaltoja, joita ei koskaan tule.

Ville siis kuitenkin antaa tälle arvosanaksi 3,5 tähteä ja kuvailee sanoilla raikas ja helppo. Sanna komppailee Villeä. Sanna jatkaa vielä sanomalla, että jälkimaku on tosi lyhyt. Ville meinaa, että aika lyhyt ja kompromissi löytyy sitten kai jostain tolta väliltä.

Panimoukko alustaa seuraavaa bisseä kertomalla perusteita eri humalista. Tässä ois nyt varmaan hyvä sauma saada edes perustiedot haltuun, että näissä mun olutarvosteluissa olis edes jotain lihaa luun ympärillä. Tai tofu maustettu kunnolla, jos kuulut meidän jengiin. Ukko painottaa vielä, että ite on suuri jenkkihumalien ystävä, mikä on tässä tullut kirjoitettuakin kai. Okei, yritän kuunnella. Jossain vituuun lounaislaaksossa, siellä on jotain, hyvät humalamestat tai en tiiä? Lounaislaaksolla on joku erityinen merkitys kuitenkin. Noi sitruksen (eli greipin??) maut tulisko sitten siellä kasvavista humalista. Toka juoma saapuu kuitenkin mestoille.

Siinä missä toi eka bisse edusti tämmöstä modernia pale alea, niin tää seuraava, nimeltään 101 Pale Ale, edustaa alkuperäisiä kunnon OG 80-luvun ekoja jenkki -pale aleja. Tässä 5,4% bissessä on käytetty Amarillo- ja Cascade-humalia. Pyörittelen lasia nokkani alla, mutta jännästi tästä ei irtoa mitään tuoksua. Vedän oikein keuhkot täyteen, niin sit tuoksuu, bisseltä. Maistan ja suuhun tulee todella pehmeä maku. Panimoukko sanoo just sekunti tän jälkeen, että tän pitäis olla semmonen pehmeen makuinen, eli taisin maistaa ihan oikein. Tää on semmonen tosi suoraviivaisen makuinen bisse. Ei siis kuitenkaan mitenkään tylsä, vaan yksinkertaisen maukas bisse. Antaisin tälle 4/5 arvosanan, mutta koska tää oli vasta toka maisteltava bisse, annan kuitenkin 4-, jättäen itselleni hieman liikkumavaraa. Ville antais tälle saman 3,5 tähteä kuin edellisellekin. Lähen ulos röökille juomaan loput. Ihmettelen, miks tää maistuu jotenkin makealta röökin kanssa.

Kun pääsen takaisin sisälle, on seuraavat lasilliset jo jaettu pöytiin. Sanna on ystävällisesti kirjannut ylös, että tämä on pääsiäisolueksi tehty, passionhedelmällä maustettu 5,9% Jesus Lizard IPA. Panimoukkeli jatkaa niitten panimon tarinasta kertomista. Nää on pystynyt tähän saakka tekemään noissa tiloissaan vaan todella pieniä eriä bisseä, mutta ovat nyt just muuttamassa Otaniemeen, missä pitäs pystyä ainakin kymmenkertaistamaan tuotanto. Joskus hamassa tulevaisuudessa tuolla uusissa tiloissa vois olla jotenkin mahollista kai tykitellä jotain max. 1,5 milj. litran settejä, mutta se ei nyt viä oo niin ajankohtaista. Bisset halutaan kuitenkin saada tuoreena liikenteeseen, niinku oli se alkuperäinen idea. Jossain helsinkiläisissä baareissa, jotka pystyy ottaan näitten bisset heti hanoihinsa, voi saada silleen parhaimmillaan 2 tuntia vanhaa bisseä. Yleensä joka satsi onkin vedetty kuukauden sisään kokonaan, mikä on kuulemma tän tyyppisessä bissessä, joka on tuoreeltaan parasta, tietysti helvetin hyvä juttu.

Takaisin nykyhetkeen ja Jesus Lizard -bisseen. Todella voimakas, hedelmäinen tuoksu tässä. Tulee mieleen joku semmonen 5 hedelmän mehu. Maussa kuitenkin palataan normaaliin greippikeskimakuun. Ihan jännä ton makean tuoksun jälkeen. Hieman kitkerä, mutta vielä helposti hyvän makuinen. Panimoukko sanokin, että sille ollaan tultu ihmetteleen, että oho eiks tää ookaan jotain hedelmäbissee vaan onkin tämmöstä. Mietiskelin, että mimmostakohan tää olis, jos tässä ei olis tota sitrusta, vaan olis tykitelty vaan hedelmät edellä. En tiiä. Panimoukko sanoo, että on ideana olla just noi hommat balanssissa ja kyllä ne omaankin makuun on, just ja just. Ehkä jos sais esittää toiveita, niin ite ottaisin vähän enemmän makeita hetelmiä ja vähemmän greippitwistiä. Ville antaa tälle 3,5 tähteä. En tiedä paljonko se on Untappd-asteikolla. Sanna tykkää tästä kovin! Kuulemma kivaa kirpsakkuutta, tai happamuutta, sen katkeruuden lisäks. Mietin, että eikö noi oo kaikki synonyymejä keskenään, mutta mitäs mää noista tajuan.

Joku leidi yleisöstä esittää mielenkiintoisen kysymyksen tosta passionhedelmän lisäämisestä bisseen. Panimoukko kertoo, että se tulee tosiaan semmosesta passionhedelmäpyreestä, joka nostaa heti tän bissen tekemisen kustannuksia. Joku 1/3 hinnasta on tota hillua. Ukkeli kerto myös jonkun hyvän tarinan jostain, oisko ollu brittiläisestä, panimosta, jotka oli halunnu maustaa bissensä jollain erikoishetelmällä, josta en ollut tätä ennen ees kuullu ja tilannu sit kylmästi sitä ja vasta jälkeenpäin todennut, että noista bisseistä ois sitten pitäny pyytää joku triljardi ja oli ollu pakko myydä ne sitten kunnon tappiolla, että olis ollut ees jotain järkee tossa hommassa. Harmi, kun en kirjottanut tota tarkemmin ylös. Mietin, että eikös tommosen satsin ois saanu myytyä jollekin illuminati liskopankkiireille, mutta ehkä joko ne haluaa sit vaan juoda jotain lasten verta, tai sitten tommosen pienemmän panimon on vaan joskus todettava, että tuli tehtyä pieni ylilyöni ja parempi ottaa vähän takkiin kuin lähteä noihin hommiin mukaan. Ihan kiinnostava tarina joka tapauksessa. Jengi kyllä kyseli muutenkin hitosti kaikkee täällä, mutta oli muutenkin niin paljon kirjotettavaa, ettei todellakaan ihan tylsimpiä juttuja kerenny raapustaan ylös.

Kun tuun takas röökiltä, niin tarjolla on Conan Juice, vermontilaistyyppinen IPA. Tämmönen vermontilainen on panimoukon mukaan "crispympi ja cleanimpi" ja sitten joku kai kiinnostava juttu jostain humalaprofiilista, vittu, en kerkee enää tässä kirjoittamaan näitä anekdootteja, enkä maistamaan bissejä. Kunnon infotulva. Oisko ollu joku Alchemist-panimo, joiden Crazy Hatter -bisse on tän tyylisuunnan pioneeri. Tota bissee kai saa vaan tuolta jostain yhestä mestasta sen syntysijoilta, eli onnea semmosen juoneille. Toi Conan tän bissen nimessä viittaa johonkin hiivaan ilmeisesti. Pakko nostaa kirjottamisen suhteen kädet pystyyn tässä vaiheessa. Haaveilen aina välillä, että lopettais noi paskahommat tehtaassa ja menis takasin kouluun, mutta tässä infotulvassa tuli taas kouluajat mieleen; koitan kirjottaa hiki ottalla ylös jotain juttuja, joista en tajua: mitään. Jotain mutatoitunutta hiivaa, en tiiä. En todellakaan tiiä. Ehkä sitten semmosta hiivaa, joka lyö kamelia kännissä turpaan. Ihan sama. Tää menee kuulemma "hiivan maku edellä", toisin kun noi aiemmat. Ville puhuu jostain yrteistä.

No nyt viimeinkin pääsi maistamaan. Aa joo, infosta jäi puuttumaan, että tää oli 6,5%. Tosi erilaista, kuin noi aiemmat taas. Mietin, että onko tässä jotain semmosta belgi... kun just joku ukko yleisöstä kysy panimoukolta, että ootteko käyttäny tai miettiny käyttävänne tähän jotain belgihumalia. Mutta ei kai, mut ei panimoukko sitä suorilta tainnu tyrmätäkään. Tässä on semmosia viboja kyllä. Ja tää on todella maistuvaa. Kysyn Villeltä tähtiä ja kirjotan jo valmiiks 3,5, mutta Ville antaakin 4-!

Lähen röökille ja terassilla on todella lämmintä ja aurinkoista, mikä ei oo todellakaan tälle vuodelle ollut ominaista. Tajuan viimeinkin, että edellisiltana ostamani aski menthol-röökejä on ollut se asia, joka on saanut bisset maistumaan oudon makeilta ja vaihdan takas normaaleihin sinisen Pall Mallin sätkäröökeihin. Hyvää röökibisseä tämä. Viimeiset imut sätkästä saavat kuitenkin kurkussani kyteneen oudon karvapallon liikkumaan ja ennenkuin ehdin kunnolla reagoimaan siihen, puklaan suullisen vaahto-oksennusta maahan ja syliini. Olisin antanut tälle 4. bisselle alunperin 4 tähteä, mutta jotenkin oon nyt silleen, että okei 3. Saattaa johtua tästä insidentistä tai sit ei. Joisin kyllä uuden mielelläni jos jossain tulee vastaan. Koitan antaa lahkeeni kuivahtaa muutaman sekunnin, jonka jälkeen palaan hieman häpeillen sisään, jossa pöytään saapuu juuri päivän viimeinen olut.



Tässä bissessä on kuulemma "länsirannikon meininkiä" ja karamellisointia ja jotain. Samaa humalaa kuin kaikkien tuntemassa Pilsner Urquellissa. Ville näyttää siltä, että se odottais kysymysvuoroo panimoukkelilta, mutta se olikin vaan silleen jännittyneenä, kun mää ja Sanna kuulemma mölyttiin sen ukon puheiden päälle. Sanna sano, että tässä oli joku tuttu maku, ehkä jostain London Pridesta tai jostain. Nyt tätä viikkoa myöhemmin kirjottaessa tuli mieleen, että eihän kaikkien tuntemasta Urquellista? Tääkään ei tosiaan maistunu liikaa miltään noista aiemmista oluista. Ihan kiinnostava juttu kyllä tämmönen, että oli viis saman panimon IPAa tai jotain sinne päin, mutta näin paljon vaihtelua mauissa. Aivan joo, Kiwi Roadkill IPA oli tää viimenen nimeltään. 6,3%. Meillä rupes oleen Villen kans jo vähän kiire, kun tyypit odotti auton kanssa jo Metson pihassa, mutta ei tästä vikasta tainnu jäädä muutenkaan oikein kellekään meistä mitään erityistä mieleen. Kaksareitten Arttu kaato meille kolmelle vielä siitä Jesus Lizardista yli jääneet bisset laseihin ja se oli kyllä edelleen helvetin hyvää. Saakohan tota jostain kivasta paikasta? Jos vaikka muistais googlettaa, kun nyt oon tätäkin tässä nettiin kirjottamassa. Omaan makuun se 101 ja toi Jesus Lizard oli tän päivän kirkkaimmat tähdet. Nostankin ton 101:n tähdet siitä varovaisesta 4 miinuksesta 4 tähteen ja annan samat Jesukselle.

Tässä vaiheessa piti sitten käydä hakemassa Buckfastia sisältänyt viinakassini tiskin takaa ja kiirehtiä autolle. Meinasin kirjottaa vielä muiden Ketolaikassa antamia Buckfast-arvosteluja tän jutun loppuun, mutta eiköhän tässä nyt tullut aivan tarpeeksi asiaa.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Rebellion Festival, Blackpool 2016

Eräänä tämmöisenä suomalaisen loppukesän tiistaina, tarkemmin ottaen 2. päivä elokuuta, kaivelen hyllyn perältä ajat sitten tilaamiani lippuja Englannissa järjestettäville Rebellion-festivaaleille. Olen juuri pari päivää aiemmin kotiutunut Suomen suurimmilta ja parhailta punk-festivaaleilta Puntala-rockista, jossa asiaan kuuluu tolkuton päihteiden käyttö ja parin tunnin yöunet paskassa teltassa takki peittona. Edellisenä päivänä sain purettua vaihtovaatteet tuolta reissulta ja pestyä ne ja niiden tunkeminen kosteana takaisin reppuun ja nelipäiväisille punk-festivaaleille Englantiin lähteminen tuntuu tällä haavaa lähinnä vittuilulta. Puntalassa nähty kaikin tavoin täydellinen punk-keikka jenkkiläiseltä Los Crudosilta on myös nostanut keikkahommissa riman aika helvetin korkealle ja.. Tai no oikeastaan voin päästää kaikki jännityksestä jo tässä vaiheessa ja kertoa, ettei tulevilla festivaaleilla mikään esitys tule pääsemään edes lähelle. 

Saatat ihmetellä, mitä tämmöinen festivaaliraportti tekee aikuisen elämää käsittelevässä blogissa, mutta tämä, nyt 25. vuosipäiväänsä viettävä Rebellion, onkin tämmöinen vanhuksia ympäri maailman yhteen kokoava punk-festivaali, jonka päävetonauloina ovat 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa isoimmillaan olleet brittiläiset ja jenkkiläiset punk- ja hardcorebändit ja kävijöiden keski-ikä huitelee varmaan jossain viiden kympin kieppeillä. Itse olen luultavasti jostain nuoremmasta päästä ja monet festivaalikävijät näkevät itsessäni varmaan semmoisen pilalle menneen nuorison. Lisäksi ruumiini on viikonlopun jäljiltä jo lähtiessä kuin 70-vuotiaalla, joten uskon että tämä sopii näihin raameihin.

Tässä olisi ollut mukavasti aikaa nukkua vielä ennen aamupäivän lähtöä, mutta tietenkään tyhmänä jätkänä en saa tässä vaiheessa mitenkään nukahdettua. Luen aamuneljän aikaan vielä kirjaa, käyn viimeisen kerran kahdeksan maissa röökillä tuijottelemassa kuinka aurinko jo möllöttää ja yhdeksän aikaan vielä vilkuilen viimeisen kerran kelloa, ennen kuin nukahdan.

Keskiviikko 3.8.

Parin tunnin unien jälkeen nukuttaisikin sitten tietysti niin aivan saatanasti, mutta nousen pakkailemaan viimeiset kamat. Haen matkalla bussipysäkille mm. Cause For Effect -bändissä vaikuttamalla erittäin maltilliseen suosioon nousseen Örinä-Arin omistamasta K-kaupasta aamupalaksi paskaksi todetun yhdistelmän Pirkka-tonnikalakolmioleipää sekä Happy Joe -siideriä. Olemme sopineet matkakaverini Teemun kanssa treffit bussipysäkille yhden aikaan, tai Teemu on vieressä Paapan Kapakassa kaljalla ja itse imen sidukkaa läheisellä penkillä. 

Tampereen lentoasemalla ostan 7 euroa maksavan Pyynikin Käsityöläispanimon stoutin. Täähän oli ihan jees. Ihan kaikilla Pyynikin panimon bisseillä ei ihan kuuhun mennä, mutta ihan kelvollisen stoutin ne näköjään nykyään tekee kai. Teemulla on Pyynikin Red Ale, maku kuulemma semmonen, kirpeä, mutta nuuskainen, johtuen siitä että Teemulla on nuuska huulessa. "Ihan jees". 

Meillä on siis vaihto Helsingissä ja huomataan tässä vaiheessa, että vaihtoaikaa on siellä päässä melko nihkeät 15 minuuttia, mutta kyllähän Finnair, Suomen ylpeys, hommat varmasti hoitaa. Kone lähti 20 minuuttia myöhässä, lentokenttäbussilla kesti ja juostuamme aivan saatanan hiki hatussa passintarkastukseen, on siellä jonoa kuin Tampereen SOPP:issa. Kun viimein pääsemme portille, on lentokone tehnyt niinkuin lentokoneet tekevät, eli lennellyt vittuun. Tässä ei sitten auta enää kuin mennä Finnairin valituspömpelille, jossa kouraan lykätään liput seuraavan aamun lennolle ja hotelli- ja ruokakuponki Vantaan Holiday Inniin.


Turistit Vantaalla



Tilaan Holiday Innissä B&T Rosemaryn, eli Beefeater gin tonicin, johon tuli appelsiinia, limeä ja pari rehevää rosmariinin oksaa. Aivan hyvän tuoksuinen ja hyvä juoma. Kello 18 käytiin syömässä Finnairin tarjoama illallinen. Vegaanivaihtoehtona pöytään tuli vihreä salaatti, jossa oli tomaattia ja salaattia ja jotain sitruunaista etikkalientä. Pääruokana tofua, paistettuja juureksia, perunaröstiä ja jotain ehkä punaviinikastikkeen tyyppistä soosia. Olisikohan joku vantaalainen erikoisuus? Ihan ok.






Päätämme ottaa muuttuneesta tilanteesta irti sen verran kuin pystyy, ja lähdemme talsimaan kohti vantaalaista viihdekeskus Flamingoa. Päädymme pelaamaan hohtominigolfia Buckfast-panoksella, jonka häviäjä joutuu pulittamaan jos joskus pääsemme oikeaan määränpäähämme. Tilaamme minigolfpaikan trooppiseksi mainostetusta baarista Karhu-oluet. 

En tajunnut käydä syömisen jälkeen paskalla, joten suurimmaksi haasteeksi pelkään koituvan ulosteen sisällä pitämisen golf-kierroksen lopun "traumatisoiviksi" kuvailtujen kauhuratojen aikana. Teemu onneksi tyrii yhden radan totaalisesti ja pakarani ovat rautaa, joten lopussa himoittu Buckfast-palkinto on minun. 





Kävelemme Flamingon kautta Jumboon ja eksymme. Teemu olisi halunnut kysyä infosta reittiä ulos, mutta sain hänet onneksi tulemaan järkiinsä, ennen kuin kerkesi tehdä mitään niin noloa, joten jatkamme ympyrän kiertämistä. Lopulta löydämme tien röökipaikalle ja myöhemmin vielä kaupankin, josta tuli ostettua vielä muutama bisse. Nautin iltapalaksi paskaksi todetun yhdistelmän Pirkan kolmioleipää ja kaljaa. TV:stä tuli ysärin eroottisten trillereiden klassikko The Species. Ei kutkutellut kyllä enää samalla tavalla kuin nuorena ja nukahdin kesken.


Torstai 4.8.

Herätyskello soittaa aamulla klo 5.30. Käyn ulkona kylmässä röökillä ja koen flashbackeja Puntala-herätyksestä. Onneksi hyvin varusteltu aamiaispöytä saa olon hieman paremmaksi. 5 lasia tuorepuristettua appelsiinimehua, kuppi kahvia, sämpylää, munakokkelia, juustoja ja kakkua myöhemmin käyn täräyttämässä jumalattomat paskat pönttöön, pesen kakoen hampaat ja olen valmis hyppäämään lentokenttäbussiin uutta yritystä varten. Tällä kertaa olemme tuntia etuajassa varmuuden vuoksi. Ostan lentokenttäbistrosta Jack Danielsin kolalla. 11 euroa, mutta 5/5 valinta päivän ensimmäiseksi juomaksi näin klo 7 aamulla. Paikalle pamahtaa myös suomalaisen punk-skenen klassikot, Jukkeli ja Tiina. Heidän mukanaan matkustava, kokkolalaiseksi itsensä tunnustava herra juo kaljan nopeammin kuin olen koskaan nähnyt kenenkään juovan.





En viitsinyt edes kiusata itseäni koettamalla nukkua koneessa, vaikka väsyttääkin aivan helvetisti. Oon joskus ajatuksen tasolla miettinyt, että tarttis pitää mukana pippurikaasua esimerkiksi nopeuttaakseen jossakin Sokoksella keskellä käytävää maleksivien mummojen menoa tai tämmöstä. Koneessa meidän edessä istuva roodoksen värinen rintakarvamies, joka härväsi tuuletusnappuloiden kanssa ja huuteli lentoemäntää ois kyllä ansainnu koko purkillisen. Kesken lennon se laitto penkkinsä koko painollaan täyteen makuuasentoon, melkein leikaten Teemun kahtia penkin selkänojan pöydällä, joka oli kyllä melko hauskaa. Lento sujui kuitenkin yllättävän nopeasti lueskellen uutta NOFX Hepatitis Bathtub and Other Stories -kirjaa, jota voi suositella todella lämpimästi kaikille! Nautin myös kahvin ja gin tonicin. Manchesterissa tuli haettua kaupasta kätevä minikokoinen pullo viiniä ja jokin valmis Captain Morgan Cola limuviina. Ehkä myös joku olut, enpäs muista? Kokkolalaisilla on oikean viinipullon kokoinen viinipullo, joka hupenee erittäin nopeasti ja sammuilu alkaa jo tässä vaiheessa. Kokkolalaisherra jättää nuokkuessaan musavehkeisiin kytketyn kannettavan kaiuttimensa huutamaan täysillä pöydälle. Tällaisessa punkkien ja skinien täyttämässä junassa aiheuttaa pienen jännittävän hetken, kun sieltä pärähtää soimaan Unicefin Käkimassaa, mutta paikalla ei ilmeisesti satu olemaan alkuperäisen esittäjän faneja tai arvostelijoitakaan. Maistelemme eri Bulmers-makuja. Makeaa on.





Blackpooliin päästyämme käymme vaihtamassa festariliput rannekkeisiin ja katsomme hetken jotain bändiä, mutta se on tylsää joten lähdemme sen sijaan ostamaan Buckfast pulloja ja valtaamaan paikan erään aiemmilta vuosilta tutuksi tulleen hylätyn B&B-paikan pystyyn jääneeltä terassilta. Totean, että pankkikorttini, josta on revennyt se magneettinauha irti, ei toimi täällä missään automaateissa. Helvetin kätevä juttu. Ei ole todellakaan kiinnostanut käydä etukäteen vaihtamassa mitään rahoja. Kaupassa kortti sentään toimii ja saadaan tärkeimmät, eli Buckfastit kouraan. Asiaan vihkiytymättömille taustatiedoksi, tuo Buckfast on tuommoinen skotlantilainen munkkien tekemä viinin tapainen juoma, josta noin kolmasosa on kofeiinia ja se maistuu makealta. Buckfast on erityisesti punkkareiden ja kodittomien suosima juoma, joka on jossain osissa Englantia syypää noin 90% kaikista väkivallanteoista ja onkin mm. tästä syystä jossain päin laimennettu normaalista 15%:stä prosentista 11:een. Täältä Blackpoolista saa onneksi ihan kunnon kamaa.  

Käyn heittämässä romppeeni hostelliin, kun se on mahdollista, viedään loput Buckfastit Teemun kämpille jemmaan ja lähdemme katsomaan joidenkin leedsiläisten nuorisolaisten suosittelemaa Fat Wreck -bändiä nimeltään Pears. Vitsi tuon tyhmän nimen takana oli ilmeisesti se, että se oli kirjoitettu sillä klassisella Fear-fontilla. En voinut mitään sille, että mielessäni pyörivät vuoden 2016 surullisimman Facebook-tapauksen eli #descendentsgaten kommentteihin katkeran, Mikko Suikkanen nimisen kaverin kirjoittamat sanat: "jos hyväksymme tälläiset mieli piteet kohta lavan reunalla ukko huutaa woo-ooh aa-aah na na na na na na na nah. serkun mies on töissä fat wreckillä kuulemma kun sinne tulee nössö punk pändi ja sanoo "nofx vaikutteet" heti on levytys sopimus käsissä". Ei ollut myöskään muistaakseni järin häävi bändi. Vois ehkä koittaa kuunnella, miltä sit kuulostais nauhalta, mutta en tiiä jaksaako.

Seuraavaksi lähettiin sit kattelemaan Flagia, eli Black Flagia, jossa oli laulamassa Keith Morris ja joku toinen Black Flagin vanha laulaja jolla oli joku kurkkusyöpä, rummuissa Bill Stevenson ja sit jotain muita tyyppejä. Tää Rebellion-festari muuten niin joo järjestetään yleensä tommosessa isossa Winter Gardens -nimisessä rakennuksessa, jossa on kaiken näkösiä oopperasaleja sun muita vaikka kuin monta ja ne toimii yleensä lavoina näitten festareiden ajan. Sisätiloissa siis. Tänä vuonna tänne oli kuitenkin rakennettu ekaa kertaa lisäks tämmönen ulkolava, mikä tuntu hemmetin tyhmältä ottaen huomioon brittiläiset kelit. Nyt sattu kuitenkin onneks aivan aurinkoiset pari päivää. Tää ulkomesta oli kuitenkin aivan saatanan täynnä ja kaljahanoilla oli vaan pari tyyppiä töissä ja jono sinne oli ihan päätön. Kaljajonossa joku mua etuillut nätti ruotsalainen punkkarimuija tunnisti mut Hässäkkäpäiviltä. Totesin, että DS-13 oli vitun hyvä siellä. Nää muijat oli kuulemma ollu niitten kanssa sillä kiertueella mukana. Se huomas mun Kohti Tuhoa -paidan ja sano, että se oli yks parhaita bändejä siellä. Olin täsmälleen samaa mieltä. Tää oli varmaan paras lyhyt musakeskustelu mitä oon ikinä käynyt. Jos ihmiset olis aina samaa ja oikeaa mieltä, niin ei tarttis vängätä ja maailma ois parempi paikka.



Lukuisien muiden etuilijoiden ja noin puolen tunnin jonottamisen jälkeen saavuin viimein kaljatiskille. Onneksi sentään oltiin ajoissa paikalla. Vähän kohmeloinen olo oli edelleen ja tilasin kaksi juomaa, Snakebiten herukkamehulla ja Newcastlen. Näiden läikkymistä tai hajoamista kuolemaakin enemmän varoen hipsuttelin ihmisten ohi lähemmäs lavaa, kun Flag alotteli. Hittejä soiteltiin tasaiseen tahtiin, kun seisoin paikallani juomia rintaani vasten pidellen, kuin erittäin haavoittuvainen Muovituoppikäsi-Edward. Vasta kun sain tuopit tyhjiksi ja Nervous Breakdown rävähti soimaan, aloin päästä pikkasen festaritunnelmiin.




Teemu lähti syömään ja mun oli tarkotus jäädä kattelemaan seuraavaks aloittamassa olleita Peter And The Test Tube Babiesia, mutta seistyäni tarpeeksi kauan kusijonossa, vain lopulta kustakseni bajamajan taakse ja katsoessani vain entisestään kasvanutta kaljajonoa, juoksinkin Teemun kiinni, pyysin avaimet ja lähdin yksin squattihotellille juomaan Buckfastia. 

Tässä hylätyn hostellin terassilla on semmonen jännä juttu, että vaikka tää on jo ihan laho ja rapistuu vaan vuosi vuodelta, niin tossa repsottavien ikkunoiden takana pyörii tommonen moderni digivalvontakamera, semmonen joku Elisa-vahti tyyppinen juttu. Sisällä tuolla asuu kuulemma semmonen Mike-niminen tyyppi, jonka vanhemmat omisti tän mestan, mutta kuolivat ja se sai Miken vissiin vähän sekaisin ja se on vaan siitä asti asustellut tuolla ränsistyvässä murjussa. Niin joo ja sellanen hauska yksityiskohta tossa vielä on, että jos tarkasti katsoo niin tosta kyltistä näkee vielä, että ton paikan nimi oli jostain syystä aikoinaan Knulla Hotel ja jokunen ruotsalainen turisti on jäänyt sitä joskus ihmettelemään ja Mikella oli jotain ruotsalaisia punkkareitakin siellä majailemassa kuulemma joskus.

Teemu tuli takasin ja jotain muutakin jengiä on tullu squattiterdelle ja istuskellaan ihan muiniksina, kun joku äijä ajelee paikalle ilmeisesti työmatkallaan tollasella pakulla, jonka katolla on tikkaat. Se pysähtyy valoihin meiän eteen ja yhtäkkiä sen ilme kirkastuu ja se alkaa heilutella jotain. Ihmetellään, että mitähän se meinaa. Sit se jättääkin autonsa keskelle tietä ja tulee ulos ja kävelee meiän eteen jalkakäytävälle ja hihkasee, että "Buckfast! Fuck yeah!", näyttää peukkua ja kävelee takas autolleen ja ajaa hymyillen pois. 





Tää squattihotellin viereinen hostelli on kanssa aika veikee paikka. Niillä on semmonen palvelu, mistä ihmiset käy tilaamassa ilmeisesti kaks sellasta polkupyörällä ajavaa slaavin ja brittiläisen sekotukselta näyttävää nuorta kaveria, joilta voi ostaa kokaiinia ja pilveä. Kattelin, kun jotkut aidan vieressä istuskelevat ruotsalaiset arvuuttelivat ilmeisesti kokaiinin laatua, mutta päättivät sitten tehdä kaupat ja hetken päästä lähti viikset valkoisena vipattaen kuin hauet rannasta. Ilmeisesti tekivät ihan hyvät kaupat. Itse toki kieltäydyin kohteliaasti.

Käyn välillä täydentämässä juomavarastoja läheisessä kaupassa ja sössöttelen läheisten hostelleiden terasseilla istuvien punkkareiden kanssa jokusen tunnin, kunnes on aika lähteä katsomaan T.S.O.L.ia. Tsolli kuulostaa näköjään livenä aika paljon Offspringilta ennen Smashia julkaistuilla levyillä, tai miten päin nyt haluat asian ajatella. Ja tämä on yksinomaan kehu, mutta asiasta saa olla mieltä. En oikein tiennyt etukäteen mitä odottaa, mutta tää oli kyllä yks festareitten parhaita keikkoja! Lähdin hyvillä mielin sisälle odottelemaan Descendentsin keikkaa. 

Oon varmaan jonkun vartin kakskyt minuuttia ennen keikan alkua jo mestoilla ja pääsen olueni ja vodka-appelssinimehuni kanssa iisisti lavan tuntumaan. Kattelen virittelyä ja koitan hörppiä juomiani pois alta ennen keikan alkua, etten joudu taas varomaan niiden kanssa niinkuin aiemmin. Keikka alkaa ja heti tokana biisinä tulee Hope, joka on yks ehdottomia Descendents suosikkibiisejäni. Juomat loppuu ja seuraavaks kuulutetaan joku biisi uudelta levyltä, joten päätän lähteä tiskille hakemaan lisää. Taakseni on kertynyt tässä välissä huomaamattani joku arviolta vähän reilu 3000 ihmistä, jotka katsovat hieman ihmetellen kun kävelen väärään suuntaan. Kun pääsin ihmismassan toiselle puolelle, se sulkeutui kuin katiska ja tajusin mitä oli tapahtunut, enkä jaksanut ostaa enää edes bisseä vaan lähin ulos kattelemaan Dickiesiä. 

Olin vielä seisomassa ulkona viileähkössä yössä jonottamassa kaljaa, kun Dickies veti parhaita biisejään. Tätä juttua tässä nyt kirjoitellessani noin puolitoista viikkoa myöhemmin, minun on hieman ihmeteltävä, että mitenköhän se homma tuolla tavalla nyt oikein meni. Noh, katselin kuitenkin Dickiesin loppuun, enkä alkanut enää hötkyilemään. Ihan ok se oli ja bisse oli kanssa ihan ok. 

Ulkona oli sen verran viileä, että ajattelin mennä vielä sisälle vilkaisemaan hetkeksi Varukersia. Olin aika kuitti mennessäni, mutta hitto että tämmönen musiikki toimikin nyt helvetin hyvin! Piristyin tästä sen verran, että huitasin kaljan nopeesti huiviin ja menin palloilemaan sen verran pitin reunaan, että välillä joutui väkisin jonkun työntämänä hetkeksi koheltamaan. Lähdin ulos tyytyväisenä ja pizzan nälkäisenä. 

Kävelin tuttuun Popeye's pizzeriaan hakemaan pannupizzan ja pelaamaan muutaman pelin sieltä löytyvää Point Blankia, joka on mielestäni ammuskelupelien kuninkuusluokkaa. Kysyin jonossa olleilta ruotsalaismiehiltä kohteliaasti, että "När går nästa bussen till Slussen", jonka jälkeen lähdin huoneeseeni katsomaan TV:stä visailuohjelmia pizzani kanssa.

Tässä on nyt kulunut kohta vuosi, kun kirjoitin noi viimeiset rivit. Lueskelin silloin seuraavien päivien muistiinpanojani ja totesin, että taidan olla nyt pari kuukautta dokaamatta ja niin sitten olinkin. Kirjotushommat jäi sitten kesken, joten teen nyt vaan tiivistelmän noista viimeisistä päivistä, koska toi alkuhan oli ihan hauskaa luettavaa.

Perjantai 5.8.

Lähettiin aamutuimaan istuskelemaan Teemun kanssa merenrantaan Westons Vintage -siiderien ja jonkun limuviinojen kanssa. Muistan, että vuorovesi teki muhun todella suuren vaikutuksen ja tän reissun jälkeen luin ihan hulluna kaikkia juttuja avaruudesta ja planeetoista ja tämmösistä.




Jossain vaiheessa mentiin takasin squattihotellille. Olin syönyt aamiaiseks kaikkea keltaista ja sit squattihotellin viereisestä huumehotellista tilasin Jack Danielsin, nyt Pepsillä, koska kokista ei ollut. Ehdin sanoa, että enpä ookaan juonut tätä koskaan Pepsillä, otin huikan ja yrjösin kadulle jonkun varmaan useamman litran kirkkaankeltaisen oksennuksen.






Käytiin kattomassa Reagan Youthia.


Tän jälkeen vissiin menin itekseni katteleen ulos Subhumansia, mutta auringonpaiste, väsymys, syömättömyys, veden juomattomuus tai jokin sätkässäni sai mut yhtäkkiä hirveeseen paniikkiin ja oisin halunnut pois alueelta, mutta siellä oli niin täyttä, ettei mahtunut oikein mihinkään suuntaan. Jalat lopettivat kantamasta ja istahdin loppukeikan ajaksi jonkun haisevan roskiksen kylkeen, koska se oli ainoa paikka missä oli sen verran tyhjää tilaa. Tämän jälkeen palasin hotellihuoneeseeni ja nukuin iltaan saakka.

Herättyäni käytiin kattomassa Dischargea, josta en muista mitään. Buzzcocksia, josta nautin kovasti ja Menacea, josta en muista mitään. Lopuksi vielä taas Popeysista pizzat, sössötystä ruotsalaisille ja Point Blankia. Olin nukkunut koko päivän joten kattelin sit koko yön TV:stä englantilaisia visailuohjelmia.



Lauantai 6.8.

Lauantaina päivällä käytiin kattelemassa Bishops Greeniä, joka olikin festareiden ehkä paras keikka. Mulla oli yllättävän hyvä olo muutenkin tuolloin lauantaiaamuna. Oltiinkohan eka käyty juomassa cocktailit semmosessa 2 cocktailia yhen hinnalla paikassa ja ainakin muistan, että kävin turauttamassa hyvät paskat just ennen keikkaa, niin ei tarvinnut puristella persposkia yhteen. Keikalla oli todella hyvä, semmonen yhteisöllinen meininki tai jotain.


Käytiin tosiaan jossain välissä syömässä ja juomassa siellä 2 cocktailia yhen hinnalla paikassa ja sit mentiin Buckfast-päissään pelaileen pelihalleihin pelejä.









Ainiin ja kateltiin kun saatanallisen kokoiset lokit pysäytti liikenteen ja taisteli roskista! Se oli siistiä.



Channel 3:n ja M.D.C.n keikat tuli vielä nähtyä tänä päivänä. Lähettiin sitten ekaa kertaa tänä viikonloppuna festaribändien jälkeen vielä after-partyihin läheiseen pubiin. Siellä piti soittaa flyerin mukaan jotain tunnetumpia 80-luvun jenkkibändejä, mutta todellisuudessa siellä olikin vaan jotain paikallisia pikkubändejä. Teemulla oli hirveä vienti naisten keskuudessa täällä mestassa, oli oikein valinnanvaraa! Teemu lähti lopulta jonkun itseään 1/3 mittaisen likan, jolla oli jotain partyhuumetta, matkaan. Itse lähdin Popeysiin tilaamaan pizzaa, sössöttämään ruotsalaisille ja pelaamaan Point Blankia.

Sunnuntai 7.8. 

Täällä on aina just näitten festareitten aikaan sunnuntaina joku semmonen hävittäjälentonäytös. Ne pitää niin helvetillistä meteliä, että oli ihan sama nousta sängystä ja mennä kattomaan. Päivän kohokohta oli kun lokit sekos ihan vitusti noista koneista ja yks lokki paskansi Teemun päälle!

Tuli kateltua puolikas keikka Cressia, sit Adolescentsin, Restartsin ja Stiff Little Fingersin keikat. Stiffarit oli vikana bändinä ja oli vitun jees!

Juotiin vielä hotellihuoneisiin kertyneet Buckfastien pohjat ja könyttiin jossain kusisilla kujilla päissään aamuun asti.


maanantai 29. toukokuuta 2017

SOPP Tampere 2017 Lauantai

Edellisillan aikaisemmasta himmailusta huolimatta oli kuitenkin herätessä yllättävän rapsakka olo. Ehdin hetken jo haaveilla koti-illan viettämisestä. Pikainen Facebookailu kuitenkin paljasti, että Ville, Rekku ja Mirva olivat suunnitelleet lähtevänsä markkinoille hyvissä ajoin, joten kyllähän sitä itsekin pitäisi. Sain nukuttua vielä hetken ja lähdettyä kahden jälkeen kohti Keskustoria. Vettäkin satoi. No, eipä tarvinnut ainakaan jonottaa.

Aattelin, että ekaks juomaks vois olla hyvä ottaa jotain vähän kevyempää. Beer Hunter'sin Mufloni pils tuli heti ekana vastaan. Odotin semmosta aika pliisua bisseä ja semmoisen sainkin. Olikohan toi tihkusade sitten niin raikas, kun jo ekan bissen jälkeen oli jo selkeästi parempi olo kuin kotona.

Otin seuraavaks Hiisin tommosen Two Bad Hoppy Sour Wit 5,7%. Maistilan kanssa yhteistyössä tehty olut. Tän helpommin juotavaa bissee ei ookaan tullut vielä vastaan. Ihan kun jotain notkeeta Bulgarian jogurttia jois. Tähän olikin vissiin jossain työvaiheessa työnnetty jotain Lidlin rahkaa sen esitteen mukaan. Hulahti vaan huiviin parilla huikalla. Tykkäsin kyllä.



Päätin maistaa seuraavaks vähän tuhdimpaa tavaraa ja hain Maistilalta tommosen Riutunkainalo Belgian Porter 8,8% ja matkalla vielä Lammin Sahdilta Siiderin Tippa -nimisen shotin. Loppuis se viimenenkin kärvistely. Porteri oli ihan, tai oikeestaan tosi, hyvää. En meinaa ikinä muistaa tykkäänkö portereista vai stouteista enemmän. Nyt oli samaan aikaan pöydässä toi porter ja jollain muulla joku stout, ja porter oli näistä parempi, eli uskoisin että se on se laatu mistä pidän enempi. Kirjoitin sen varmuuden vuoksi kämmeneeni, että voi tarvittaessa tarkastaa.



Muistin röökin jälkeen yhtäkkiä, että mulla saatto olla edellispäivänä jostain saatu semmonen Nokian Panimon ilmaislippu lompakossa, ja niinpä olikin! Kävin hakemassa tuopillisen SOPPia varten tehtyä greippi pilsiä. Tossa tuli just sitten tankinvaihto eteen, niin odotellessa tilasin vielä viereisestä Teerenpelin kojusta pari senttiä giniä. Tolla lapulla sai ton melkein puol litraa bisseä näköjään. Oli kyllä onneks tosi mukavaa juotavaa. Paljon helpompaa kyllä kuin mitä tämmösillä pienpanimofesteillä saa yleensä nokkansa eteen, mutta ei haitannut. Tommosen greippipilsin vois kyllä oikein hyvillä mielin tilata jossain terassillakin, etenkin jos se olisi halvempaa kuin joku kunnon erikoispaska (oon jostain syystä nähnyt tarpeelliseksi merkata, että kello on tässä vaiheessa ollut 16:33).

Mirva rupee olla jo vissiin kunnolla päissään ja mikäs sen mukavampaa. Lähtevät kuitenkin hakemaan Rekun kanssa jotain kiinalaista tai jotain tässä vaiheessa. Teerenpelin gin oli Villen mielestä parempaa kuin se eilinen Fiskarsin tai siis ilmeisesti jonkun Ägräs Distilleryn versio. Tää tänpäivänen maistu musta ehkä hieman appelsiiniselta, ihan hauska, mutta pidin ehkä kuitenkin enemmän vähän perinteisemmän katajan ja viinan makusesta eilisestä. En nyt tiedä enää, molemmat oli kyllä hyviä, pitäis saada melkein maisteltua silleen vierekkäin.

En vielä tiennyt tässä vaiheessa, että bileet rupeisivat olemaan kaikkien osalta ohi, joten kävin vaan hakemassa jonkun aika perusbissen tuolta Sonnisaaren Panimolta. Joku IPA. Elikkäs Humalaja IPA 6,7% tarkemmin ottaen. Oli oikein mukava, maukas juotava IPA. Olin tosiaan vaan missannut jotenkin, että Villekin oli tehnyt lähtöä syömään tossa ja olin jäämässä keskenäni tänne. Semmonen mun on sanottava, että käy kyllä noita IPA bissejä sääliks nyt, kun ne on mennyt ilmeisesti muodista ja nyt on coolia vissiin lytätä koko tyylisuunta. Ois tehny mieli löytää joku ihan mieletön IPA täältä ja sit vastarannan kiiskinä hehkuttaa sitä ihan vitusti, mutta pakko se on vaan todeta, ettei ykskään IPA täällä kyllä muiden bissejen kanssa kärkipaikoista kamppaillut. Joitain oikein hyviä täällä kyllä on ollut, kuten esim. tää viimeinen, jossa on sopivasti kananmunaa ja vitun GREIPPIÄ! Ei tää kyllä silti mikään kunnon lähtöjuoma oo.

Meiän vieressä jonkin aikaa istunut porukka osottautui onneks tosi mukaviksi tyypeiksi ja yks sattu oleen vielä joku Sannan vanha kaveri, niin sain vielä hetkeksi seuraa ja lisäaikaa miettiä kunnollista lähtöbissee. Röökille piti lähtee, niin päätin ottaa vielä välilähtöbissen siitä röökipaikan suulta, eli Bock's Cornerin kojulta. Dunkel bisse. Tosi täyteläinen, hyvä bisse, ihan eri maata kun se joku ekan illan dunkel. Paljon parempi. Tää oli tosi hyvä röökibisse itse asiassa. Teki mieli kääriä melkein uus sätkä, kun oli saanu aiemman poltettua, mutta menin kuitenkin vielä takas pöytään. En sit malttanut kuitenkaan kauaa pöydässä istua, vaan menin polttaan uuden röökin loppubissen kaveriks.

Kävin hakeen oikeeks lähtöbisseks sitten Maistilan MOOO-stoutin. Unohdin siis kattoa kämmenestäni mistä oikein pidinkään, ja eihän tää sit silleen 100% lähtenyt. Liian makeeta tai jotain. Ei yhtä hyvä röökibisse kuin toi dunkel. Iha OK sit lopulta kuitenkin. Otin lähtöbissen lähtöbisseks yhen semmosen Lidlin rahkabissen vielä, kun tiesin, että sen sais nopeesti huitastua. Tän jälkeen sai torihommat riittää ja lähdin syömään Kaksiin Kasvoihin niiden herkullisen pyttärin ja siitä sitten suonet tukossa vielä Vastavirralle kikkailemaan.

Herättyäni seuraavana "aamuna" klo 17:30 kotoani, tuntui kuin ruumiini olisi vanhennut noin 40 vuotta ja joku ninja olisi hakannut keuhkoja koko yön. Tästä huolimatta oli kyllä taas mukava pidempi viikonloppu SOPPissa oluiden parissa. Näitä tapahtumia näyttää esitteen mukaan olevan vähän joka kylässä muuten nykyään, olikohan peräti kuudessa eri paikassa! Eli periaatteessa näitä hommia ei tarvis lopettaa ennen kuin ruumis olis henkisesti joku lähemmäs 300-vuotias. Pitää nyt kattua..

SOPP Tampere 2017 Perjantai

Saavuin alueelle kolmen maissa, käytyäni ensin Rillingissä juomassa yhen epsanjabissen ja syömässä. Otin ekana juomana ison tuopin Plevnan Simaa ennen istumapaikan etsimistä, ettei tarvis heti säätää. Helvetin hyvää simaa edelleen. Löysin aiemmin paikalle saapuneen Villen, joka oli käynyt tilaamassa 2 dl Mallashovin Nemesis barley wineä. Lasi oli kuitenkin täytetty reilusti johonkin lähemmäs 4 dl merkkiin asti tolla 11,4% kamalla. Oli vissiin ollut vähän suolainen rojekti heti kärkeen vetää tommonen puolikkaaseen viinipulloon vertautuva annos bönthöä. Meinannut kuulemma vähän päähänkin nousta.



Ovaskan Teemukin saapui paikalle keppiensä kanssa. Liikuimme hitaasti nilkuttaen röökille, jossa joku tuntematon, ihan tavallisen näköinen muija lähestyi kohteliaasti, "hei anteeksi". Sanoi, että oli tullut mieleen tiedämmekö semmoista biisiä joka menee jotenkin näin: DYN DYN DYN DYN DYN DYN DYN DYN/ LADA SAMARA! Ei tiedetty kumpikaan. Ei se ollut itekään vissiin aivan varma, onko sellaista olemassa.

Röökin jälkeen kävin hakemassa Beer Hunter'sin Tripelin. Eka ihmettelin, ettei maistu alkoholi juuri ollenkaan, tai no ainakaan sen 8% edestä. Jännästi kuitenkin kun se oli hetken tossa pöydällä seissyt ja otin huikan, niin alkoholi tuntukin maistuvan melko vahvasti. Tää ei ollut mikään huono bisse, mutta ei kyllä tässä belgisarjassa vetänyt vertoja sille edellisen päivän suosikille, sille Maistilan jollekin belgibisselle.

Teki mieli jotain IPA:a tai semmosta, niin kävin seuraavaks hakeen tommosen nyt ilmeisesti kovassa huudossa olevan New England Pale Alen. En tiiä mikä se näiden ero on. Ihan IPA:lta maistuu. Ei kauheen rohkee ehkä, tommosen juo kyllä ihan irvistelemättä. En muista kenen bissejä tää oli, kun en oo kirjoittanut ylös. Kusi- ja röökihommien jälkeen jatkoin vielä IPA-linjalla. Maku Brewingin IPA oli tosi perusvarma, helposti juotava bisoshofen.

Kävin tässä vaiheessa Fiskarsin Panimon kojulla, koska sieltä sai viinaakin. Otin kahden gin-shotin lisäksi yhen oluen. Olin näköjään pöytään istumiseen mennessä kuitenkin unohtanut, minkä bissen olin ottanut, mutta kai se oli joko Munkin Tie 6,7% belgi-dubbel tai sitten noitten tommonen schwarzbier. Ehkä kuitenkin toi belgi? Aika kesy kai, tai en muista. Gin oli ihan hyvää, viinaista giniä. Ville joi tässä vaiheessa sitä mun eilisen suosikkia Maistilalta. Testasin ja oli vieläkin mielettömän hyvää, pitäis hakee itekin tuoppi jossain vaiheessa. Aloin myös oleen kai aika humalassa ja muistiinpanojen mukaan äänikin oli alkanut taas kuulostamaan tosi korkealta.

Muilta maistetuista bisseistä noin muuten jäi mieleen ainakin ällöttävän konseptinsa takia Parkun Jounin juoma Sonnin Mälli -sour. Jounilla oli muutenkin vähän sakiampia valintoja noissa juomissa, sellasia mitä ei ois tullu muuten ite välttämättä koitettuakaan. Villen juoma gruit-bisse oli taas tosi hyvää, en muista oliks tää mun maistama sieltä Fiskarsilta kanssa vai joltain muulta. Näitäkin oli parissa eri kojussa. Jossain vaiheessa piti vaihtaa uusista muotoilluista Suomi100-laseista normaaliin vahvempaan tuoppiin, sen jälkeen kun jo toinen Suomi100 halkes kahtia normaalissa pesussa.

Röökillä tuli mieleen, että pitäis kattoa kelloa, kun Coolhead Brew:lla tuli just perjantaina klo 18:00 hanaan yks kegillinen jotain erikoismatskua. No, kello näytti 18:34. Kävin peseen tuopin ja menin seisomaan pitkän, Coolheadin puodille johtavan jonon päähän. Kunnon jonottamisen jälkeen sain kuulla, et viimeset juomat oli menny jo vartin yli. Kunnon meno. Olis kiva kyllä kuulla joltakin, oliko toi mimmosta litkua. Chocolate Milk Imperial Stout w/ Rum Soaked Tonka Beans olis ollut ton pelin nimi. Otin sit kuitenkin semmosen Heavy Sunshine Mexican Vanilla -bissen, josta olin torstaina diggaillut. Jossain vaiheessa olin muuten hakenut joo sen Maistilan belgin kanssa. Luultavasti oli hyvää vieläkin. Meidän vieressä melkein koko illan vissiin istunut mukava pariskunta oli ilmeisesti kuunnellut mun sössötyksiä jonkun verran, koska heillä oli edessään just noi Maistilan belgi ja Mexican Vanilla kans. Toivottavasti pitivät.

Viimeseks olin vielä käynyt hakemaan Coolheadin Apricot sourin. Muistikirjan mukaan tuoksu on muistuttanut "ranskalaisia katuja", eli en tiiä, kusta? Ihan OK sour kai. Miksi ei.

Tänään tuli lopeteltua suht järkevään aikaan ja oltiin Teemun kanssa jo kymmeneltä meillä juomassa A. Le Coqia ja pelaamassa Rocket Leaguee ja UFC:ta boxilla. Taisin nukahtaakin jo joskus yhen maissa.

perjantai 26. toukokuuta 2017

SOPP Tampere 2017 Torstai

Suuret Oluet Pienet Panimot -olutmyllyttelyt ovat taas palanneet Keskustorille. Tänä vuonna toi tapahtuma alko jo keskiviikkona ja kestää lauantaihin saakka. Tein tämmösen taktisen siirron tässä, että vaihdoin ton helatorstain vapaan perjantaille ja kävin tekemässä siis tän torstain töitä. En viittinyt lähtee vielä keskiviikkona mestoille, kun tuntu et se saattais mennä liian kikkailuks. Olikin ollu kuulemma ihan sairaat jonot taas sinne. Johonkin sinne Hämeensillan toiselle patsaalle asti kuulemma jo suht hyvissä ajoin. Ite en kyllä saatana menis noin pitkän jonon jatkeeks, vaikka Keskustorilla jaettais ilmasta bissee timantein koristelluista ämpäreistä. Nyt kuitenkin istuin bussissa ja vaikka tavallaan olinkin innoissaan, niin mulla oli semmonen ongelma, ettei tehny yhtään mieli kaljaa!

Hirvitti, kun sinne alueelle ei saa viedä ees vesipulloa mukanaan. Jätin tarkotuksella mun juomapullon tonne duuniin ja vaikka olin vielä jonkun matkan päässä ees juomasta ensimmäistäkään kaljaa, niin nyt jo oli kauhee vesijano. Onnekseni voin kuitenkin näin jälkeenpäin kertoa, että sinne alueelle olikin tullut nyt juomavesihanat ja kyllä se kaljakin maistu jo ensimmäisestä lähtien. Toi vesihana on ihan törkeän hyvä uudistus, 5/5!

Selvisin jonosta muutamassa minuutissa ja löysin Sannankin oikeastaan heti lasin haettuani. Sanna istu Coolhead Brew:n kojun vieressä ja sillä oli lasissaan niitten Blueberry Pie gosea, joka näytti hauskalta, joten hain samanlaisen. Hämmennyin, kun myyjä kysy, että haluakko tota "slussia" siihen päälle. En nimittäin yhtään tajunnut, mitä se tarkoitti. Osoitinko taas uuden puutteen oluttietämyksessäni? Mutta niillä oli siis semmoset Slush-masiinat, mistä tuutattiin semmost jäähilekamaa bissen päälle! Pakkohan se oli koittaa.

Tää oli ei-bissen makuista bissee. Ei myöskään mustikkapiirakan. Enemmänkin raakaa mustikkaa. Tää oli silleen hapanta, vaikka suu jotenkin odotti tosi pirtsakan punaisen värin takia jotakin makeeta. Sokeroimattomalle mustikkamehulle tää maistuu. Tätä vois juoda vahingossa, tietämättä, että tää on alkoholipitoista. Olis varmaan aamulla aika dorka olo kyllä.

Törmäsin taas siihen yhteen meiän suunnittelijaan, joka käy näissä tapahtumissa kans. Yksi vilkaisu tyypin silmiin, joissa näkyi jo avaruuden loputon tyhjyys, paljasti ettei hänestä olis kyllä juttuseuraksi. Pari lausetta se sai kuitenkin puristettua ulos.

Kävin hakemassa Beer Hunter'silta CCCP IPA:n. Oli ihan kiva juoda kaljan makusta kaljaa. Ensimmäinen höräys oli tosi kahvinen kyllä. Bisse oli silleen just sillä rajalla, että vois vielä sanoo, et oli helposti juotava. Silleen pikkusen haastetta. Piti just lähtee röökille tossa niin vähän nopeesti hävis bisse naamariin siinä. Oli vielä kylmää, kun otin vikan huikan. Tämmöstä ois pitäny olla melkei iso tuoppi.

Röökipaikan pöydässä oli Radbrew:n mainos ja alko tehä mieli Don of Wasteland -saisonia, koska siinä oli hieno kuva. Hyvää markkinointia! Lähin sit hakemaan semmosta, mutta kesken loppunut IPA sai kuitenkin haluamaan lisää sen tyyppistä. Otin Project 56 IPA:n. Pöydässä haisteltiin olutta Sannan kanssa  asian_tuntevasti. "Vähän kusta", tuumasin. "On tässä paskaakin", totesi Sanna vakavalla naamalla. "Kusta ja paskaa!". En tiiä mistä se tuli. Nauratti kuitenkin! Oikeesti ihan bissen tuoksusta bissee. Tosi paljon maistu omaan suuhun samalta, kuin se edellinen. Ehkä vähän öööö saksalaisemmalta. Kahvia löysin tästäkin. Meillä oli aamulla töissä kahviautomaatti paskana. En tiiä liittyyks tää näihin tapauksiin vai ei. Mutta tää oli onneks tosiaan semmosta, mitä tekikin mieli, eli aivan hyvä bissen makuinen bisse valinta. Nyt vien tänkin röökille.

Juttelin röökillä jonkun tyyppien kanssa Buckfastista.  Kävin sit hakeen Maistilalta tämmösen Päivänsäre Belgian Golden Strong Ale 7,8%. Tää oli muistaakseni Mallaskosken Panimon kanssa yhteistyössä tehty? Hyvää bisseä kyl, ärsyttävästi kirjotetusta nimestä huolimatta. Ristus. Tosi hyvää bisseä. Vitun hyvää bisseä. Ihan saatana törkeen hyvää bisseä oikeestaan! Tässä maistuu ehkä bisse ja vähän savu. Mut sillei raikasta ainakin aluks. Maistuu tässä Belgiakin joo. Tää tais olla ehkä päivän paras. Suosittelen ainakin kokeileen! Melko samanvärisiä ollu nää parit viime bisset, niin piti vähän kikkailla ton kuvan kans, että erottuis joukosta.



Yleissilmäys ite tapahtumaan: Verrattuna vaikka siihen Helsinki Beer Festivaaliin, niin monipuolisemman näköstä porukkaa jotenkin. Tottakai useempia happaman näkösiä isomahasia Beer Warrioreita täälki pyörii, mutta sillee enemmän nuoria ja jotain random-tyyppejä ja jopa jotain alakulttuureiden edustajiakin.

Toi belgihomma oli tosi hyvää ihan loppuun asti. Tän takia mää juon kaljaa. Se on hyvää! Vähiten hauska Kummeli, eli Heikki Hela alko esiintyyn. Ärsyttävää, kun ei kuule puhetta tai mitään. Oli kyl onneks vaan soundchecki. Mitähän seuraavaks jois? Tosi vaikee päättää tommosen aika vahvan, isoprosenttisen bissen jälkeen. Nostaisko rosentit johonkin 8,5-10 pintaan ja tulis vitun känniin vai riskeeraisko ja jois jonkun miedomman, joka ei sit välttämättä maistu enää yhtään miltään. Mene ja tiedä. Mene ja vitun tiedä.

Sanna suosittelee helposti juotavaa ratkaisua, Kalevan APA:a. Uskon ja haen semmoisen. Tää on hyvää ja menee suussa vaivattomasti, niinkuin kaljasta tehty juna. Ei mikään VR:n talvijuna, vaan.. No joo, tän vertauksen voi lopettaa varmaan keskenkin. Mutta onnistunut vetäytyminen takaisin 5 prosenttisten sarjaan kuitenkin! Tän jälkeen on taas useempia reittejä valittavana.

Pienen juttutauon ja röökituokion jälkeen Sannan kans, kävin hakeen alusta asti kyyläilemäni Cool Head Brew:n Heavy Sunshine Mexican Vanilla Imperial Porter 8%. Ei hemmetti, tämmösen kanssa vois olla kunnon lastenjuhlien Jim Jones. Maistuu banaanille ja toffeelle, eikä yhtään vaaralliselle. Yritin pitää mun Olut Warrior -ilmeen, kun otin ekaa huikkaa, mutta väkisin tuli hymy kasvoille. Tää on niin lapsellisen hyvää. Niinku jois jotain semijäykkää pirtelöö. 5 kautta vitun 5, JOS tekee mieli pelleillä!

Näin sen Pyynikin Panimon supersympaattisen meksikolaisen, jolla on siisti tukka, ja kysyin suosituksia. Se sano, että kantsii ottaa tommonen niitten Real Ale. Otin sit semmosen ja joo ihan jees! Tää makso vähän enemmän kun muut bisset tähän asti, 4 euroa ja vittu pohdin, että viittinkö olla samanlainen niinkun kaikki ne hemmetin urpot, jotka kirjottelee tonne Pyynikin osakassivustolle Facebookissa, mutta menin sitte kuitenkin kysymään osakasalennusta. Ei se ees koskenu tota Real Alea ja tuli vaan dorka olo, et piti mennä huuteleen. Mut bisse oli tosiaan ihan hyvä.

Millakin saapu paikalle. Kävin peseen tuopin ja mietin, että tarvis saada bisse jostain. Bryggeri oli lähimpänä ja otin niiltä jonkun dunkelin ehkä. Se oli vaan pullossa ja maksokin sit enemmän kun aiemmin viel mikään, 6€. Niin korkee taso oli ollut tässä aiemmin, että tää tuntu aika pettymykseltä. Aika mauton tumma lager oli siis tämä. Otin sit röökipaikan vierestä matkalla Nordicista jonkun vähän vastaavan tumman, mutta mauttoman bissen. Teki mieli kaataa loput pisuaariin, kun kävin kusella ja siirtyä seuraavaan juomaan, mutta en toki raaskinut.

Lopuks otin vielä Maistilalta kans vahingossa jonkun kalliin, 7 euron pullon jotain 8,8% tummaa kamaa. Niinkuin seuraavasta videoarvostelusta voidaan päätellä, homma alko olla tältä illalta jo paketissa.




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ensimmäinen kesäpäivä Rillingissä



Tää juttu ei oikeesti kerro ensimmäisestä kesäpäivästä Rillingissä. Olin vaan laittanut perjantaina tommosen otsikon vihkooni, ilmeisesti aikeissa kirjoittaa semmosen. Juttu on vaan lähtenyt heti otsikon kirjoittamisen jälkeen pois raiteiltaan ja alkaa suoraan sillä, kun Venekosken Kari on kertonut jotain Mustavihreistä päivistä ja SAL:stä (ilmeisesti Suomen Anarkistinen Liitto tai jotain) ja kuinka sillon vastustettiin EU:ta tai jotain. En saa tosta kirjoituksestani ees mitään selvää ja vissiin Karikin on mennyt lopussa johonkin kuulustelumoodiin ja vastannut vaan kaikkeen "en muista". Tästä ollaan hypätty sujuvasti kysymykseen, ketkä 10 ihmistä Satru kävis tappamassa, jos saisi aikakoneen 2000-luvun alkuun ja vois seuraamuksetta listiä. Tässä on sit kesken jäänyt lista nimiä, joita en nyt tähän myöskään kirjoita, koska se vaatis varmaan hieman selittelyjä.

Ei mulla myöskään ois tolta perjantailta ollu oikeen mitään arvosteltavaakaan, koska join vaan 6 tai 7 tuoppia Nordicin Havugosea putkeen. Tai no joo, tosta tuli mieleen sellanen juttu, että Kari ehdotti sillon, että lähtisin käymään kierroksen Nordicin panimolla maistelemassa juttuja ja kirjottaisin siitä blogiin sitten. Olin jossain ihme anti-jossain mielentilassa ja olin silleen, että en mää haluu kirjottaa juttuja jos ihmiset käskee! En tiiä mitä oikein ajattelin, eli Kari, jos luet tätä ja tarjous on vielä voimassa, niin tottakai mää haluan tehä sen jutun!

Mutta joo, siirrytään lauantaipäivään, mistä tää juttu oikeesti kertoo. Halusin säilyttää ton otsikon, kun se oli jotenkin niin positiivinen. Vois olla niinku joku kirjotelma, mikä ois pitäny tehä kesäloman jälkeen jossain peruskoulun äikäntunneilla, vaikka tää varsinainen juttu vois olla ennemminkin sellanen tarina, joka ois pakotettu kirjoittamaan jonkun tyyliin intervention jälkeen, että voi miettiä omaa toimintaansa. Jos nyt vielä ihan täysin rehellisiä ollaan, niin en ois kyllä halunnu kirjottaa koko tätä juttua, mutta pakko kai se oli, kun tätä varten muutkin ihmiset käytti niin paljon vaivaa, niinkun kohta huomaatte.

Eli joo, heräsin lauantaiaamuna krapulassa kuselle ja olkkarin oven takaa löytyi Satru makaamassa lattialla perse paljaana. Tein tästä jo Facebook-päivityksenkin, niin ei siitä sen enempää. Sain hetken palloilla yksinäni hereillä, eikä kaapissa ollut onneksi kaljaa, niin ei tarvinnut vielä alkaa vielä dokaamaan. Joskus puoli kahentoista aikaan kuitenkin Milla rupesi pommittamaan kaljakysymyksillä Facebookissa ja Satrun kanssa syötiin edellisyön noutoruokien tähteet, kuunneltiin parit levyt ja sitten yhdeltä lähettiinkin taas Rillinkiin.

Meinasin ottaa ekaks pelkän kahvin, mutta jonossa joutui seisomaan ainakin toista minuuttia, joten päätin tilata oluen samalla. En ollut ehtinyt miettimään sitä siis sen tarkemmin ja meinasin vaan ottaa taas Havugosen, mutta kun se olikin loppu, niin otin jossain en tiedä missä mielenhäiriössä tuopin Karhua. Milla tuli just samoihin aikoihin mestoille, ja Rekkukin.

Karhu maistui paskalta, puistossa oli joku vitun vampyyri jakamassa ilmapalloja ja yhtäkkiä Rillingin viereen pystytetyssä teltassa alkoi karaoke. Rekku ja Satru kertoi aivan käsittämättömän ankeita puujalkavitsejä ja sit mun auringonottoyrityksistä tehtiin vissiin pilkkaa, kun koitin tavoitella hieman lämpöä, kun semmonen joku markiisipömpeli vitun juttu oli mun ja auringon välissä. Sillon kun karaoketeltassa ei ollut ketään laulamassa, siellä soi joku heviversio siit Myrsky repii puita taivas salamoi -biisistä. Olin päättänyt, etten rupea juomaan vielä ainakaan tässä vaiheessa viinaa, kun piti aloittaa niin aikasin muutenkin, mutta voin kertoa, että tässä vaiheessa teki todella tiukkaa!

Aurinko kuitenkin paistoi ja terassille alkoi eksymään kaikkea muutakin porukkaa. Rekun tyttöystävä siihen tuli, sit ainakin Ville, ööö Aapo, tutut siskokset jostain mun vanhasta duunipaikasta ja Remissionsin tyypit oli kans toisessa pöydässä. Nää tais olla päivän parhaita hetkiä tässä. Olin saanu upgreidattua Karhun johonkin ainakin vähän parempaan bisseen, oiskohan ollu joku vehnä. Satru päätti ostaa yhden pienen bissen, vaikka oli lähdössä myöhemmin autoilemaan kotiinsa ja oli luonnollisesti järkyttynyt, kun kaapista otetun bissen hinnaksi selvisikin 9,30€, kun ei tuo oo vissiin noihin kalliimpiin bisseihin juurikaan perehtynyt. Bisse osoittautui sentään hyväksi! Hitto, mikähän se mahto olla nimeltään. Joku muistaakseni tanskalainen rye pale ale kuitenkin. Maistoin vähän ja oli kyllä niin hyvää, että piti itekin ottaa myöhemmin samanlainen. Hieman hedelmäinen, ilman mitään kitkerää jälkimakua. Pitää muistaa kaivaa toi nimi myöhemmin jostain ja kirjoittaa se johonkin.




Ville oli vähän väsyneen ja ärtyneen oloinen ja kuulemma kyllästynyt kysymyksiin. Tajusinkin juuri tuolla hetkellä, että kommunikoin jostain syystä Villen kanssa käytännössä aina pelkästään kysymyksin. Muille ihmisille lähinnä kerron juttuja, mutta Villeltä kysyn kaiken. Lähtiessään Ville esitteli Rekulle jotain juuri ostamaansa paitaa, josta arveli Rekun tulevan kateelliseksi. Rekku tuli silminnähden kateelliseksi ja Ville näytti taas onnelliselta!

Tuli syötyä fish & chipsit, mutta vaan bataattiranskalaisilla, eli fish & bataattochips. Oli aivan hyvä annos! Taisin mennä kyllä pieneen ruokakoomaan, kun en nyt muista mitä tässä välissä sitten tapahtui, mutta yhtäkkiä kuitenkin ihmiset oli häipyneet ja oltiin jääty Millan kanssa kahestaan terassille.

Mulla on nyt selkeesti semmoinen suolaisempi kausi bissehommissa ja otin kaapista Redchurchin Pillar Of Salt gosen. Tää oli musta hemmetin hyvä juoma tässä välissä, Milla maisto ja irvisteli ja väänteli naamaansa teatraalisesti. Piti puhua Millan kanssa vissiin kesäisestä ilmasta tai jostain, mutta varmaan kesken ensimmäisen lauseen puhe oli jostain syystä kääntynyt tositarinaan kuolleesta sikiöstä kenkälaatikossa ja Pohjanmaalla aikoinaan ihmisten kotipihoissa järjestetyistä avoimen arkun hautajaisista. Oltiin istuttu jo aika monta tuntia paikoillamme ja piti ruveta miettimään, oisko meillä mitään yhteisiä sellasia aktiivisempia mielenkiinnon kohteita ja keksimme, että jossain vaiheessa voisi mennä heittelemään Alanyaan dartsia.

Seuraavaksi sitten Millan kirjoittama versio tapahtuneesta:

Milla: Huh. No päivähän lähti siitä käyntiin kun Peteltä aloin kyseleen terdehommia ja se oli tietty messissä ja oli aikasemmin ollut puhettakin et mennään johonkin tässä joskus joten pienen perheriidan siivittämänä hyppäsin kaksykköseen ja Rillinkiin siittä nääs. Eka juoma tiskiltä tietty perus karhun kolmonen koska olen mielikuvitukseton juntti. Mut se sopi siihen meininkiin kun istuttiin siinä ja pilkattiin Peteä ja kaikilla oli hauskaa. Sitten siinä porukka vaihtui vähän väliä ja paikalle saapui Turo niin alettiin pilkkaamaan sitä Peten sijaan. Toimi myös hyvin sen karhutuopin kanssa. Maistelin kyllä kaikki mitä Pete joi eli jotain hedelmän makusta bissee ja jotain suolasta karseeta paskaa. Tykkäsin ekana mainitusta. Söin muuten vegecurrywurstin bataattiranuilla ja sit söin jonku fullvegan-minttusuklaajäden viä päälle. Was nice. Hävisin petelle kolikonheitossa ja jouduin lähtee hakeen meille röökit ärrältä ja toin myös suklaata.

Aivan, eli kun oltiin hetki istuttu kahestaan Millan kanssa, niin paikalle saapui Turo, joka voidaan tuntea paitsi Sohon entisenä pokena, myös shakki- ja kamppailulajitaidoistaan. Milla oli just nähny Turon jossain ilmeisesti aamutelevision hyvinvointiohjelmassa. Turo ois kuulemma halunnut esitellä ohjelmassa jotain siistiä kaulaanpuukottamisliikettä, mutta se oli ollut liikaa siihen kellonaikaan ilmeisesti. Turo tuli tapojensa mukaisesti pöytään Prosecco-lasi kädessä ja mainitsin ohimennen jotain, että Turo ei selvästikään tarvitse mitään pönkitystä miehisyydelleen, kun on niin siro lasi taas kädessä ja tästä sain kuulla sitten jotain homofobia ja seksismi ja vittu ties mitä syytöksiä koko vitun illan.

Turo oli tullessaan tilannut syötävääkin ja lähti coolisti kävellen hakemaan niitä, kun numero huudettiin. Käveli itteasiassa niin coolin hitaasti, että naureskelin Millalle, että toi Turon annos on varmaan jo ihan kylmä ennenkun se on ees päässy sinne luukulle asti. Takasin tullessaan se pudotti vielä limen annoksensa päältä ja näytti niinkun sekin ois tapahtunu jotenkin hidastetusti. Sitten se käveli coolisti viemään sen roskiin ja sitten vielä coolisti takaisin pöytään. Turolla oli kanssa fish & chipsit ja kerroin, että olin itekin syönyt aiemmin saman annoksen, mutta et mulla se tuli kahella limeviipaleella. Turo ei tajunnut, että vitsailin sen kustannuksella. Se oli aika hauskaa. Paitsi sitten Milla rupes räkättämään paskaisesti tolle jutulle ja tulikin vähän huono omatunto, koska en nyt ois halunnut olla silleen oikeesti ilkeä.

Pelattiin Turon kanssa matsi pikashakkia kellon kanssa, 20 minuuttia per ukko. Pelasin näin jälkikäteen mietittynä tasavarman voiton itelleni, mutta silloin ite pelin aikaan olin aivan kauhuissani loppuun asti, koska monesti tuntuu, että ihan loppuvaiheilla vaikka oon syöny toisen tärkeimmät ukkelit, niin keskittymiseni herpaantuu ja onnistun vielä sössimään jutut jotenkin. Sain siis kuitenkin matin aikaiseksi, mutta en ehkä juhlistanut sitä aivan tarpeeksi tuon edeltäneen paniikin takia.

Jossain vaiheessa seuraan liittyi hetkeksi terassin vakiasiakas Arja. Arja tuli nyt vaan syömään ja juomaan Jaffaa. Turo kävi tässä vaiheessa vasta todella vähän hermoille ja vaikka Arja onkin mukavimpia ihmisiä mitä löytyy, niin selvinpäin olevan ihmisen lisääminen tähän soppaan sai aikaan semmoisen efektin, että seuraavat keskustelut menivät omalta osaltani aivan päin persettä. Kaikenmaailman oikein- ja väärinymmärryksiä toinen toisensa jälkeen. Pelkän kaljan juominen krapulaan on muutenkin yksi helvetin kestävyyslaji, tuntuu että vaan turvottaa joka paikkaa. Silleen, tuntuu että aivotkin turpoaa ja kallon ja aivojen välissä ei ole enää yhtään tilaa. Taas teki mieli viinaa, mutta en viitsinyt vieläkään lähteä siihen hommaan. Joku suositteli Proseccoa ja siitä aukesi taas helvetin portit "keskustelussa". Opin, että Prosecco on siis kuohuviiniä, mutta vaan jostain Italiasta. Turo joi jotain kymmenettä Proseccoaan, niinkuin olis jossain päättymättömissä ylioppilasjuhlissa tai ties missä ristiäisissä.

Näiden hommien jälkeen muistin jostain kuulleeni, että Olympia-kortteliin olisi avattu joku uusi cocktail-baari ja tässä asiassa sovimme mukavasti yhteisymmärryksessä, että menisimme tsekkaamaan sen Alanyan käynnin jälkeen.

Seuraavassa sitten Turon näkemys tähänastisesta:

Turo: Palasin Herttoniemestä ennen neljää Tampereelle ja erinäisten sattumusten kautta tapasin Rillingin terassilla tuttuja viime kesältä sekä aiemmilta vuosilta. Prosecco ja shakki saivat auringonpoltteen tuntumaan siedettävältä niskassani, mutta nöyryyttävä tappio sai minut pohtimaan iltaa alkoholin parissa.
Terassille ilmaantuneet ameriikan dängä-dängäjuntit ja mahdollinen kiakon maailmanmestaruus saivat seurueeni anarko-vegaanit haluamaan viinaa ja cocktaileja. Niinpä päätimme suunnata Alanyan kautta Olympia-korttelin uuteen LARP-ravintolaan aikamatkalle juomasekoitusten pariin. 
Tunnelma seurueessamme alkoi kiristymään ja tunnettu alkoholiblogaaja koki, että hänet haluttiin pois yhteisestä veneestämme homofobisten ja naisvihaa sisältävien mielipiteiden takia. Päätimme kuitenkin jatkaa uuteen salakapakkaan eli speak easyyn.
          Pohjustin siirtymää Alanyan bourbon soodalla, joka oli sopivan lyhyt, lämmin ja vahva.


Joopa joo, eli siirryttiin tosiaan sitten Rillingistä kohti Alanyaa. Ennen lähtöä Prosecco-onnetar arpoi Millan käymään Ärrällä ostamassa meille röökit ja varmistin vielä tiskiltä, että semmonen uus cocktail-paikka oikeesti sitten löytyy sieltä Olympiasta. Sain varmistuksen, että sieltä tosiaan löytyy semmoinen uusi paikka kuin Tiima. Eli niinkuin Kiima T:llä, kun kaikki tuntuivat kuulevan sen väärin.

Otin Alanyassa Happy Joe -siiderin hanasta, koska ainakaan uutta Karhu-virhettä en halunnut tehdä enää samalle päivälle. Seuralaiset ottivat jotkut viinalimut. Ketään ei enää napannut hirveästi heittää tikkaa, joten siitä ei tarvinnut kinastella. Muutenkin tässä tulisi vähän hoppu, että kerkeisi pois tunnin päästä alkavan lätkäpelin alta.

Jotenkin tässä vaiheessa tän porukan dynamiikka oli jo mennyt ihan perseelleen. Turo oli mennyt normaaliin keskustelumoodiinsa, eli kommunikoi lähinnä tuijottamalla tappavasti ja kohahti aina jos sille sanoi jotain. Tilanne alkoi olla sen verran ahdistava, että kehitin konseptin yhteisestä veneestä, joka on uppoamassa ja josta jonkun olisi lähdettävä pelastaakseen muut. Ajattelin tietysti Turoa, mutta jossain vaiheessa olin kyllä jo aivan valmis lähtemään itse kuvainnoillisesta paatistamme. Kirjoitushetkellä tajuan, että tästä saattaisi tulla jollekin mieleen taannoiset hukuttajasarjamurhaajatapaukset, mutta ne eivät kyllä ainakaan tietoisesti olleet mielessä tätä venehommaa pohtiessa.

Googleteltiin vähän ennalta minkälainen paikka se Tiima mahtaa olla ja selvisi, että se on olevinaan joku semmoinen mystinen tai mikä lie taianomainen paikka. Just tossa kuukausi sitten kävin Manchesterissa ja googlettelin silloin etukäteen parempia cocktail-mestoja sieltä. Tuntu, että suurimmassa osassa pitää nyt olla joku ihme vitun tarina tai koukku. Yks mesta siellä ois ollut semmonen ulkopuolelta ja sisään astuessa pesulalta näyttävä mesta, johon pitää etukäteen soittaa ja kertoa, kuinka paljon "pyykkiä" on tuomassa. Sit sää saat jonkun numeron ja astelet sinne pesulaan, jossa sitten aukee joku vitun pyykkikone, jonka takana on sit se baari. Tai sit niihin on muuten vaan pääseminen tehty jollain tommosella ärsyttävällä systeemillä tahallaan vaikeaksi. Jäi kyllä tommoset kikkailumestat suunnittelupöydälle. Tuli kyl siellä Manchesterissa juotua elämäni parhaat cocktailit yhessä mestassa, mutta kirjotan siitä ehkä joskus jossain toisessa jutussa, jos kirjoitan.

Palatakseni tohon Tiimaan, niin arvelin tässä vaiheessa, että jos siellä tosiaan on jotain tollasta eläytymispaskaa, niin Turo tulee tarttumaan johonkin. "Tämä ei sovi tähän aikakauteen" tai jotain tämmöstä paskaa. Lähettiin kuitenkin kävelemään Alanyasta ja matkalla rupes jo kiekkokiima näkymään. Jack the Roosterin terassi näkyi olevan ääriään myöten täynnä ja näytti maanpäälliseltä helvetiltä. Jotkut urpot myöskin huutelivat meille jotain lätkäjuttuja ohi kävellessään.

Milla: Sittenhän me lähettiin Alanyaan kun piti muka heittää tikkaa mut kaikkia laiskotti. Join viskikolan Jamesonilla. Edettiin siitä sit vähän hienompaan ja erittäin salaiseen cocktailbaariin josta tiesin aavistaa jo etukäteen että kiusallista on varmasti ja niinhän se olikin. Matkalla joku ihana icehockeynkatselijamiesryhmä öyhös meille jotain Ruotsiiiii öriöri Ruotsi voittaa - juttuja. Kukaan meistä ei noteerannut mut joku niistä jätkistä kuitenkin vähä lohduttavasti koski mun käsivarteen ja sanoi et no ei, hei, Suomi voittaa. - Koski muhun?

Tiima oli aika pienen kokoinen paikka. Sisään meidät toivotti tervetulleeksi ehkä entisen Mini-Baarin se vaaleahiuksinen jätkä, joka teki sen paikan selkeästi kehnoimmat Martinit. Sellaiset nuorekkaat. Valitin niistä jossain vanhassa jutussa. En mee kyllä nyt vannomaan, että oliko toi se sama sälli vai näyttikö vai sekotanko nyt johonkin muuhun. Jotenkin tutun näköinen kuitenkin. Tyyppi kuitenkin istutti meidät alas ja istui itsekin pöytään ja kertoi jonkun fiktiivisen taustatarinan baarille. Seinillä oli kelloja, jotka olivat pysähtyneet ja ne olivat kai jotenkin maagisia ja niihin ei saanut missään nimessä koskea. Melko vaivaannuttava oli toi puhe just tolla hetkellä. 
Kun ukko oli saanut lorunsa kerrottua, saimme eteemme 12 cocktailin menun. Menu oli aika tyylikäs, siihen oli piirretty drinkkien kuvat ja vieressä oli aina jokin tarina, joka kai liittyi aina kyseiseen juomaan. Koitin myöhemmin tavailla vähän noita tarinoita, mutta en kyllä päässyt ikinä oikein juoneen sisälle. Jotenkin en löytänyt yhteyttä tarinoiden ja itse juomien välillä. 

Tilasin ensimmäisenä juoman, jossa oli muistaakseni suunnilleen Old Fashionedin ainekset. Turo tilasi Negronin ja Milla jotain vesimelonijuomaa. Oma juomani oli aivan hyvä, parempi kuin kohtalainen, mutta jotenkin siitä puuttui terä. En osaa oikein sanoa syytä, mutta se oli jotenkin liian vetinen, makea tai jotain. Huomasin myöhemmin, että sama homma vaivasi vähän kaikkia juomia täällä. Kyllähän tommosen ihan mielellään juo, mutta tohon 9-10 euron hintaan kyllä toivoisi, että olisi vielä tyytyväisempi kokonaisuuteen. Olisin halunnut maistaa Turon Negronia, jotta olisin voinut tehdä pientä vertailua, mutta Turo ei antanu maistiaista. Kertoi kuitenkin myöhemmin, että sama rungon puute vaivasi tuota Negroniakin. 

Seuraavaksi aattelin sit koittaa jotain vähän erityylistä juomaa ja otin jonkun juoman, jonka nimessä oli muistaakseni 'Mexican' jotain. Sama homma tän kanssa, että kyllähän tämän riipasi, mutta se jokin tästäkin puuttui. Hyvästä cocktailista tulee mun mielestä aivoihin semmoinen tietty lämpö ja sylkeä poskiin, mutta tää tuntu kans jotenkin liian helpolta. 



Turo oli löytänyt tarinavihosta kirjoitusvirheitä ja huuteli niistä tiskille. Täällä ei soinut muutenkaan musiikki tai ainakin oli niin hiljaisella, että hädintuskin kuuli, joten tunnelma oli välillä melko vaivaannuttava. Millan kanssa ulkona röökillä käymiset tuntuivat mukavilta hengähdyshetkiltä. Kyllä täällä pitää vielä uudestaankin joskus käydä, mutta mieluummin viihtyisin varmaan vaikka Sannan kanssa kahdestaan, kuin millään kaveriporukalla. 

Millan toinen juoma oli semmonen missä on sitä Stolin Salted Karamel hommaa ja jotain. Mietin, että näitä on nyt näkynyt useemminkin ja kuulin myöhemmin illalla, että noi jotkut markkinamiehet on käynyt puskemassa tätä konseptia ahkerasti nyt baareihin tommosenaan, peltikippoineen päivineen. Mutta toi on kyllä hyvää juomaa joka tapauksessa, Milla vaikutti olevan todella innoissaan tosta. Itestäkin oli lopulta varmaan parasta mitä maistoin, mutta tota muistaakseni melkein samaa tavaraa saa vaan viereisessä baarissa pari euroo halvemmalla. Turolla oli joku juoma, jossa oli jotain savustettuja lehtiä kyljessä. Tuoksui kyllä hyvältä, mutta mausta en muista, vaikka tällä kertaa maistiaisen sainkin. 


Turo: Tiima paljastui cocktail-baariksi tarinan kanssa: 1930-luvun Pulp Fiction -hengessä. Narratiivista paljastui yhtenäisyyksiä Robert E. Howardin käsitykseen valkoisen rodun ylivallasta, mutta itse drinkeistä tuntui puuttuvan runko. Nauttimani Negroni ei eronnut juuri perusmatskusta, paitsi loistavien jääpalojen avulla. Muutkin cocktailit vaikuttivat seurueesta hieman liian makeilta paitsi "Thyme after thyme", joka oli ilmeisesti sekoitus Stolin karkkivodkaa ja inkivääriä. 
Valitsin viimeiseksi juomakseni bourbon-sekoituksen, johon oli savustettu koivun lehtiä. Kyseinen juoma toi mieleeni Alanyan bourbon-soodan ja oli toimiva. 
Tämän jälkeen siirryimme syömään kasvisruokaa Olympia-korttelin gastropubiin ja tästä ilmeisesti jatkamme O'Harasiin keikalle, jossa paskoja bändejä.


Milla: Cocktailmesta oli vähän liian larp mun makuun. Mutta juomat oli hyviä! Eka join semmosen vesimelonihomman missä törrötti joku bambu enkä ollu ihan varma et onks se pilli vai nauretaanko mulle jos yritän imee siitä jotain mut pillinä se ainakin toimi hyvin. Sit join semmosen peltimukijuoman joka maistu joululle ja toffeelle ja inkiväärille. Siinäkin oli joku esine josta mun piti kysyä et onks tää pilli. Turo sano et ainakin se omansa imas samanlaisesta. Ok.



Jollekin tuli tosiaan nälkä tässä vaiheessa, mikä osoittautuikin oikein hyväksi hommaksi. Siirryttiin nimittäin tästä viereiseen Muusa-baariin. Mää oon tykännyt näitten drinkeistä tosi paljon ja tilasin tutun Whiskey Sourin. Mietin nimittäin jo hetken, että ehkä aamusta asti ulkona istuminen, kaljan kittaaminen ja  jatkuva röökin vetäminen on täysin turruttanut mun makuhermoni ja annan vahingossa liian kriittistä arvostelua noista Tiiman juomista. Lisäksi otin pienen Plevnan Siman.




Whiskey Sour maistui kuitenkin juuri siltä, mitä muistelin ja oli erinomainen! Simakin maistui mahtavalta. Muut tilasivat isommat annokset ruokaa, ite en halunnut mitään kauheaa ähkyä kalliilla, joten tilasin 6 euron Bang Bang -kukkakaalit, jotka oli siis friteerattuja kukkakaaleja kastikkeessa ja lisukkeena jotain jogurttisoosia vissiin. Nää oli ihan naurettavan hyviä kans tähän hintaan tässä vaiheessa. Toi Muusa rupee pikkuhiljaa oleen kyllä ihan mun suosikkibaareja Tampereella! Olin hetken aikaa todella onnellinen, mutta sitten havahduin taas siihen, kun Milla oli sanonut, että hänen ruokansa kaipais vähän lisää suolaa tai jotain maustetta ja Turo hoki ihan maistamatta, että "tää ei oo mikään mättöpaikka, tää ei oo mikään mättöpaikka", niinkun Milla ei ois tiennyt, että me ei olla jossain kebabbilassa tai ei osais ite arvioida miltä sen ruoka maistuu tai pitäis maistua. Oli pakko lähteä paskalle rauhoittumaan.



Milla: Juomat oli huivissa ja mentiin syömään naapurimestaan jossa ruuan (söin malai koftan) ja cocktailien mausta tuli vähän erimielisyyksiä ja siitä tapeltiinkin koko matka O'hara'siin ja O'hara'sissa edelleen. Tai en mä mut pojat. Maha oli vitun täynnä ni otin pienen Guinnesin vähän niinkun jälkkäriks ja koitettiin siinä vähä bändiäkin kattoo. Mulla tuli väsy simmuun ja otin taksin kotiin. Kotona rauha maassa. Aamen.

Matka Muusasta O'Harasiin oli tosiaan yhtä helvettiä. Turo jatkoi samalla linjalla kuin aiemmin tossa ruokaväittelyssä, mutta nyt vaan mun kanssa cocktaileista. Sanoin, että Muusan cocktailit on ollut parempia, kuin mitä oli tuolla Tiimassa, mutta mulla ei ollut enää oikeutta omaan mielipiteeseen. Turon mielestä kun tuo tarkoitti, että mun mielestä Tiiman juomat oli nyt sitten aivan sysipaskoja. Jeesuksen vittu, että tuntui pitkältä toi kävelymatka. Kuulu melkein kun kaikki suonet poksahteli aivoissa paskaksi ja ois tehny mieli räjähtää, mutta miten vitussa sitten toimit tommosen jätkän kanssa, joka ois telkkarin hyvinvointiohjelmassakin halunnut näyttää miten jengiä puukotetaan kaulaan.

Olin vielä O'Harasiin saapuessa aivan raivona, mutta tilanne rupesi hieman helpottamaan kun sain purettua paineita valittamalla muutamille paikalla olijoille mimmoinen vitun jätkä se Turo on ja silleen. Jonkun virolaisen panimon Meri-gose maistui nyt todella hyvälle. Ekaa bändiä Raptusta ei jaksanut oikein montaa biisiä katella. Nyt kiskoin tässä pari Karhuakin välissä rahaa säästääkseni, niistä ei nyt ehkä tarvii sen parempaa arvostelua laittaa, mutta ei ollut niin paskaa kuin aamulla.

Onneksi sitten Remissions pelasti loppuillan. Siinä on kyllä semmoinen bändi, josta laitan nyt tämmöisen typerän vertailun, että se toimii niinkuin pizza krapulassa. Joskus nimittäin jos on semmoinen darra, että luulee ettei pysty syömään yhtään mitään, niin pizza on kuitenkin semmonen safka, mistä saattaa silti nauttia aivan suunnattomasti. Nyt oli vähän semmonen fiilis, ettei tienny jaksaisko enää mitään bändiä fiilistellä, mutta Remissions toimi kuitenkin ns. ihan täböllä! Remissionsin keikan jälkeen loppuilta sujuikin ihan perusmukavasti.

Vittu jes! Sain tän kirjotettua. Kohta sitten Suuret Oluet Pienet Panimot hommiin!

tiistai 9. toukokuuta 2017

Zine-analyysi: Lahtikko #3

Tän lahtelaisen Lahtikko-olutzinen pääjehu Teemu Lahtinen on vissiin tän blogin jonkin sorttinen fani ja lähetti mulle uusimman numeron tästä hengentuotteestaan luettavaksi tossa muutama viikko sitten. Kerkesin sen silloin tuoreeltaan just lukemaan lentomatkalla Tukholmasta Manchesteriin, mutta kirjoittamaan pääsin vasta nyt, kun tässä on ollut kaikenlaista hässäkkää. Toivottavasti tota on vielä saatavilla jostain. En tiiä mitkä tän lehden viralliset jakelukanavat on, mutta ainakin Punk In Finlandin Julkaisut-osiosta löytyy tällekin numerolle oma topikki, niin sieltä voi ainakin kysellä. En jaksa kirjoittaa mitään pelkkää mainosta tästä lehdestä, vaan ajattelin purkaa sen ihan palasiksi tässä jutussa, joten jos olet ostamassa itsellesi tuota fyysistä tuotetta ja haluat säilyttää jännityksen, niin kannattaa varoa spoilereita alla olevassa tekstissä!



Tää Teemu on näköjään lähtenyt laajentamaan tätä olutmediaansa blogin ja zinen lisäksi nyt myös ainakin radioon, joten kunnon vitun olutasioiden Navy SEAL on tässä kyseessä. Lehden avaavassa jutussa Hartwallin ukot ovat lähettäneet Teemulle lahtikollisen verran kaljaa. Tän jutun täysillä ymmärtäminen vaatisi varmaan hieman enemmän lahtelaisuutta tai ikää, koska ite oon ollut vielä pullonkorkkien keräilyiässä siinä vaiheessa, kun nää Lahden Erikois sun muut bisset on ollut kovimmassa huudossa. Joku meidän perheestä noista on kyllä vissiin diggaillut, koska muistan että noita ritarikorkkeja oli helvetin monta pussillista.

Seuraavana on pidempi haastattelu tämmöisestä Arde-nimisestä ukkelista, joka on ilmeisesti pitkän linjan olutblogaaja. Saatteessa todetaan, että jos olet koskaan lukenut olutblogeja, niin olet todennäköisesti törmännyt myös tämän Arden teksteihin. Tämä pitää varmasti paikkansa, koska vaikka itse en juurikaan olutblogeja ole lukenut, niin löysin juuri taannoin itseni lukemasta tän Arden blogijuttua. Kävin nimittäin googlettamassa, löytyiskö tuolta tän vuoden Helsinki Beer Festivaaleista jonkun muiden kirjoittamia raportteja, koska omallani oli ollut hämmästyttävän vähän lukijoita (fuck off, lukijat) ja Arden blogi oli siellä hakutulosten ykkösenä. Tosta jutusta jäi päällimäisenä mieleen se, kuinka Arde valitti, että yhdessä kojussa siellä häneltä oli kehdattu pyytää rahaa kaljasta, vaikka muuten olisi sujunut reissu ilmaiseksi! Tämä maksullinen kalja oli sitten saanut huomattavasti muita enemmän palstatilaa katkeran oloisen ininän muodossa. Mietin, että tässä on varmaan melko raskas kaveri kyseessä.

No kuitenkin, tää ukko on ollut kuvioissa mukana jo vuosikymmenet ja jutussa arvellaankin, että bloginsa olisi ollut jopa Suomen ensimmäinen olutblogi. Jutussa namedroppaillaan myös mukavasti muita olutblogeja, joten jos semmoiset kiinnostaa, niin tästä löytyy varmaan hyviä tärppejä! Mitäs muuta sitten, vähän semmonen supersankareiden origins-tyyppinen Arden kasvutarina olutmaailmaan ja keskustelua jostain olutbloggareiden välisestä biiffistä ja lopussa mainitaan jopa työn alla oleva "suomalaiseen craftbeer-skeneen liittyvä fiktiivinen rikoselokuva, film noir -tyyliin", jonka pääosassa on seurapiiriblogisti Arde, jota esittää Arde itse.

Melkoisia määriä bönthöä kiskoo tämä Arde jutun perusteella ja sitä sitten selitellään parhain päin. Ihan hyvin riitti mielenkiinto tän haastattelun lukemiseen, ehkä hieman kuivakka juttu, mutta varmaan ihan realistinen ikkuna keski-ikäisen, ilmaista kaljaa juovan IT-miehen sielunmaisemaan. Ei ainakaan pahentanut kuvaa omaan ensireaktiooni verrattuna.

Seuraavalta aukeamalta löytyy sitten tälläinen kolumni otsikolla "Panovitsi on laiskaa markkinointia". Itselläni on ollut samat aatokset jo pitkään, joten tätä on helppo kompata. Tuleehan noista läpistä mieleen sellaiset Facebookin paskat huumorikuvat, jotka ovat aivan perseestä. Omassa blogissanihan on standardit huumorille niin korkealla, että et tule löytämään yhtään halpaa panovitsiä yhdestäkään tekstistä. Siinäpä hauska haaste vaikka jollekin työttömälle, tai kelle tahansa jolla on liikaa aikaa käsissään. Etsi Aikuisblogista panovitsi. Ei kannata oikeasti kyllä, oon ottanut niin varman päälle, etten oo puhunut oluen panemisesta panemisena edes silloin kun olisi kuulunut.

Kolumnin loppuosassa nostetaan tapetille Brewcats-mustalaispanimo ja lähestytään tätä aihetta silleen feministisestä kulmasta. En nää tarpeelliseksi lähteä kirjoittamaan uudestaan koko juttua tähän, kun kolumnisti on sen niin paljon paremmin kirjoittanut, joten kannattaa lukea mieluummin koko alkuperäinen teksti itse.

Seuraavan aukeaman täyttää ilmeisesti jonkun blogijorman kirjoittama novelli tai tämmönen kuvaus huuruisesta Kouvolan matkasta. Tarinan sankarit kiertävät Lasihelmet, Mutterit, entisen Rytmikatin ja muita tämmöisiä kouvolalaisia klassikkopaikkoja, sekiksissä niinkuin Kouvolassa on tapana. Luin tosiaan tätä lehteä lentokoneessa ja tässä vaiheessa ympärillä istuvat ruotsalaiset olivat saaneet jo sen verran kaljaa koneeseen, että tekstiin keskittyminen rupesi olemaan hieman hankalaa sen mölyämisen keskellä. En osaa sanoa varmaksi, onko tämä teksti kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta vai ihan oikea matkaraportti. Omat muistikuvani Kouvolan reissuilta eivät kyllä ole ikinä olleet noin yksityiskohtaisia ja tarkkoja kuin tässä tekstissä, joten joudun ehkä kallistumaan ensimmäisen puoleen, vaikka tavallaan toivoisinkin, että tämä olisi kuitenkin jälkimmäinen.

Tämän jälkeen luvassa on pidempi juttu illasta jonkun jeebon kotipanimolla. Teknisestä osasta tekstiä en tajunnut välillä mitään, mikä kertoo varmasti siitä, että se on asiantuntevasti kirjoitettu. Jutussa mainittua, illan aikana nautittua kiinalaista "epämääräisen epämiellyttävästi ylikypsyneen melonin" makuista Moutai-viinaa alkoi tehdä samantien julmetusti mieli, mutta 200 euron pullohinta luultavasti jättääkin tämän haaveeksi. Jutussa kuitenkin laitetaan oluet tulille ja myöhemmältä aukeamalta löytyy sitten vielä arvostelua ton juipin aiemmin tekemistä bisseistä ja jopa ohjeita oluen tekemiseen innokkaille kotikokeillekin.

Tähän lehteen on saatu mukaan muutama mainostajakin näköjään ja ironisesti tältä sivulta löytyy Ruosniemen Panimon mainos "Insinöörien panemaa" -sloganilla. Heh heh. Just kun päästiin sanomasta!

Sitten. Mustan Virran Panimon oluiden arvosteluita. Hyvä haastattelu jostain Tšekeistä Suomeen muuttaneesta Robert Kubala -nimisestä ukkelista, joka on ollut hommissa ainakin Metrossa, Bryggassa, Teerenpelillä, Suomenlinnan Panimolla ja Panimo Pajalla. Sit aivan hauska huumorisivu ja sit edellisestä numerosta tuttu homma, missä pistetään tuntemattomat kadulta maistamaan ja arvostelemaan paria olutta.

Tän jälkeen oli useemman sivun haastattelu jossa on istutettu joku heviukkeli Maltaisen Riekon pöytään. Näköjään Misery Index ja Dying Fetus -nimisissä bändeissä ainakin vaikuttanut tämä Jason Netherton ukko. Tää oli ihan helvetin mukava haastattelu lukea, vaikka bändit ei itelle ookaan tuttuja. Mukavaa rupattelua bändihommista, kaljahommista ja tän tyypin Suomi-connectioneista sopivassa suhteessa. Erinomainen juttu!

Viimeseltä sivulta löytyy yllättäen tuttu naama, nimittäin Wastedista sun muista musahommista tuttu Järvisen Miikka. Tää on taas tämmönen slämäri-tyyppinen haastattelu. Onkohan tästä viimeisestä sivusta muodostumassa joku tämmöinen punkkareitten jämäsivu, koska viime numerossa grillattavana olin minä itse? Haastiksessa Miikka vertaa itseään Antti Tuiskuun ja kertoo kuinka aito tyyppi Antti on.

Elikkäs semmoinen lehti! Hyvä lehti. Tässä oli kyllä hyvin luettavaakin, 40xA4 kokoista sivua zinekokosella fontilla. Just sain tossa 3 tunnin lennon aikana luettua läpi. Hevihaastattelu oli ehkä parasta antia, Moutai-viinaa pitää etsiä myös jostain käsiinsä. Ehkä tällä kertaa ei tarttunut mitään erityisiä kaljatärppejä mieleen, mutta pitää ehkä selata vielä uudestaan kunnolla läpi, jos pääsi livahtamaan jotain ohi.

Koita hommata omasi, tai sitten paremman puutteessa täältä osoitteesta löytyy lehden digiversio myöskin https://issuu.com/lahtikko/docs/lahtikko_issue3