torstai 24. marraskuuta 2016

Aikuisblogi tuumii: Uudet röökitopat, osa 2.

Ja homma jatkuu, yllätyksekseni löysin parikin tämmöistä kuvaa, joita itselle ei ole tullut edes vastaan ikinä.

8. Mies ja lapsi


Tämä oli minulle uusi kuva. Vau! Niinkuin edellisellä sivulla jo totesinkin, näissä on kyllä mukavasti vaihtelua. Nyt lennettiin jonnekin 70-luvun tienoille. Ukko selvästi nautiskelee röökistään. Mielessäni näkisin, että joku klassinen musiikki soi mahdollisesti miehen päässä hänen röyhytellessään oikein antaumuksella. Vauvaa kiukuttaa ja antaa sen myös näkyä. Nykyäänhän kaikki tietää ainakin, että raskaana ollessa ei pitäisi missään tapauksessa polttaa, mutta on hyvä huomioida, että pienet lapsetkaan ei kovin sankasta tupakansavusta oikein perusta. Olisi hyvä laskea tenava johonkin siksi aikaa, kun itse nautiskelee. Äijä pitää röökiä ihan millin päästä pennun naamasta ja vielä puhaltelee savut otsaan like a boss. Ei näin, äijä. Tää saattaa olla vähän sellainen kuva, mitä ei muistaisi valintatilanteessa, mutta jos sattuu kohdalle, niin tästä voi kyllä löytää syvyyttä. Kuin hyvä kirja.



9. Letkuäijä


Ukko alkaa olemaan vissiin elämän ehtoopuolella. Muistutus elämän katoavaisuudesta. Tästä voi saada hieman lohtua masentavaan maanantaiaamuun. Nyt voi tuntua vähän raskaalta, mutta onneksi tämä meidän maallinen taipaleemme on verrattain lyhyt ja pian kuolema korjaa. Kuulin sellaista huhua, että kuvan ukkeli olis antanut luvan käyttää kuvaansa lääketieteellisiin tarkoituksiin ja olikin tahtomattaan joutunut näihin röökitoppiin ja nostanut siitä metakan. Ei kovin reilua toimintaa näiden kuvien toimittajilta, jos multa kysytään. Mutta ainakin ukossa ilmeisesti henki pihisee vielä ja taistelutahtoa löytyy. Tämän kuvan valitsisin siis maanantaiaamuna, mutta jos tahdot olla tukematta kuvan ukon hyväksikäyttöä, niin ymmärrän jos jätät ostamatta tämän.



10. Polttava vitun vauva


No niin. Tässä kohtaa sitten pistetään selvästi isompaa vaihdetta silmään. Tämä oli mulle kans uusi kuva ja jotenkin todella hämmentävä. Polttava vitun vauva itkee röökitutti suussa. Siis jos tällaista tapahtuu oikeasti, niin todella järkyttävää toimintaa kyllä. En tajua, millainen sadisti näkisi vaivan ostaa lapselle erikseen röökiä ja asentaa sen vielä suoraan sitä haluamattoman vauvan tuttiin. Epäilenkin, että tässä on kuvan tekijä ottanut hieman taiteellisia erivapauksia ja mennyt mielestäni liian pitkälle. Luultavasti tässä on haettu kulmaa passiiviseen tupakointiin, mutta sanoma menee kyllä ohi, kun kuvassa ei ole mitään vitun järkeä. "Tupakoijan lapset alkavat polttaa muita herkemmin". Onkohan tässä joku sanaleikki, jolla viitataan ton lapsen itkuun. Herkkä lapsi itkee kun polttaa. Erikoinen paikka sanaleikille kyllä. Kai tämä on sellanen aski, jonka voisi ostaa ja näyttää sille työkaverille joka näyttää miljoona vauvakuvaa päivässä Facebookistaan. Toivottavasti kukaan ei ota tätä ainakaan minään lastenhoitovinkkinä!




11. Impotenssi 2, kännissä?


Kaikkihan me ollaan oltu tässä tilanteessa, heh? Heh. Muijaa vituttaa ja ukkoa hävettää. "Ei tää oo susta kiinni, vaan musta". Muija on silleen, "kyllä mää vittu nyt sen tiedän saatanan lerppakulli". Kellään ei ole kivaa. Kuvan jätkä kyllä näyttäis olevan joku 16-17 vuotias mikä tuntuu aika erikoiselta. Alkaakohan noi oireet jollakin noin nopeasti, vai onkohan toi just niitä jotka on alkanu polttaan jo tutin kanssa lapsena. Ite en tossa iässä ollut päässyt kyllä petihommissakaan edes noin pitkälle vielä.

Tää on ehkä paras näistä siihen tarkoitukseen, mihin nää oon suunniteltu, eli saa hieman harkitsemaan lopettamista. Luulisin, että syy on siinä, että tämä on niin kiinni nykyhetkessä. Itse helposti syyttäisin tuollaisista ongelmista liiallista juomista, mutta tämä saa kuitenkin istutettua ainakin epäilyksen siemenen, jos se olisi kuitenkin toi tupakointi. Tommoset vanhat ukot letkuissa tai persepillu kaulassa tuntuu niin lopullisilta ja kaukaisilta. Käyttöehdotuksena, esimerkiksi naisena tällaisen vois antaa piilovittuiluna lahjaksi jollekin löysämunaiselle luuserille, joka vonkaisi uutta mahdollisuutta.



12. Silmä


Kuvana kesyin näistä. Nössöille. Sokeus itsessään on varmasti aika vitun hirveää. En tiennytkään, että tupakointi aiheuttaa semmoistakin. Kuvien opettavainen tarkoitus tulee tässä hyvin todistettua. Tämmöinen on kätevä varsinkin jos on viettämässä aikaa joidenkin herkempien tyyppien kanssa. Tästä voi esimerkiksi pienellä vaivalla muokata vaikkapa avaruusaiheisen. Ite tein nopeesti Paintilla tommosen, mutta toi varmaan onnistuis esim. puuvärikynillä vitun hyvin.


Tähän mulla loppu kuvamateriaali. Jos sinulla, hyvä lukija, tulee vastaan tästä puuttuvia kuvia, niin lähetä ihmeessä jotenkin minulle niin voin tehdä vielä lopullisen osan joskus!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti