perjantai 24. kesäkuuta 2016

Panimoarvostelu: Timon panimo

Timon Panimo

Olin lauantaina 11.6.2016 käymässä Kylmäkoskella, jossa pitkän linjan punknaama Satru järjesti yhdeksättä kertaa Ketolaikka-nimisen kesätapahtuman ranchillaan. Näissä bileissä siis on aina muutama punkkibändi soittamassa ladossa, tekosyynä ulkoilmassa dokaamiselle ja puskiin kusemiselle. Parasta mitä kesäkuussa voi Suomessa tehdä oikeastaan. Tännehän ajelee suunnilleen saman noin tunnin verran niin Tampereelta kuin Helsingistä. Ei paha, suosittelen kaikille sellasille ketä tämmöset jutut kiinnostaa!

Täällä oli tänä vuonna kuitenkin soittamassa mm. helsinkiläinen Kova Ajo -yhtye, jossa bassoa soittelee Timo, eli tuttavallisemmin Timtom, tai virallisemmin Sir Timpuri. Timohan tunnetaan, tai ainakin pitäisi tuntea, myös Diskelmässä soittamastaan julmasta kirvesbassosta. Olin jo matkalla varautunut, että Ketolaikassa joku saattaa suurella todennäköisyydellä tulla tarjoamaan kiljuhuikkaa tai jotain muuta itse tekemäänsä kuvottavaa muhjua. Olinkin hieman epäileväinen, kun Timo tuli Prinssi Inkoon tunnelmallisen sooloesityksen aikana tarjoamaan mukillista kotonaan tekemäänsä olutta.


Kirvesbasso


Olin kyllä huomannut aiemmin Facebookissa, että Timo oli ostanut jotain 20 kilon säkillisiä maltaita tai humaloita tai jotain tämmöistä, mutta olin pitänyt sitä enemmän vitsinä, tai ajatellut, että ehkä Timo sekoittaa niitä aamumuroihinsa tai jotakin. Otin siis hieman varovaisesti huikkaa mukista, kokeneena kiljunmaistajana haistamatta etukäteen, tietenkin. En nyt keksi tähän hätään mitään tarpeeksi kuvaavaa sanaa määrittelemään sitä hämmästystä, kun suuhuni kaatuikin aivan mielettömän hyvän makuista, hedelmäistä IPAa!

Siis tää oli niin älyttömän hyvää, että jos tällaisen olisi saanut vaikka SOPPissa lasiinsa (ihan alueen sisäpuolellakin), olisin ollut erittäin tyytyväinen ja joutunut luultavasti hakemaan useammankin. Innostuneena tästä sovin Timon kanssa, että kyselisin häneltä hieman tästä uudesta harrastuksestaan ja hyvän oluen salaisuudesta.

Kävimme nuotiopaikalle ja mukissa siis tuo Timon ns. Perus-IPA. Timo itse kuvailee tätä tasapainoiseksi IPAksi, jossa kaikki kohdillaan. Tää on kolmas tuote, joka on Timon Panimolta tullut pihalle ja ensimmäisten kokeilujen jälkeen tatsi on hallussa ja tietää mitä tekee. Oli omasta mielestäni niin hyvää, että piti hieman hillitä vauhtia, kun kuulin, että tässä on kuitenkin sen 8% tehoa.

Innostus omien kaljojen tekemiseen oli Timolla syttynyt, kun hän oli talvella 2015 asustellut kuukauden Australiassa kaverinsa luona. Tämä kaveri oli tehnyt siellä himassaan bisseä ja Timo oli huomannut, että kotioloissakin voi saada pienellä vaivalla aikaan hyvää olutta. Aivan samantasoista, kuin mitä vaikka Alkon pienpanimo-osastolta voi löytää. Perus Karhun litkiminen oli ruvennut vituttamaan ja pienpanimo-oluet kiinnostamaan jo aiemmin, mutta tämä Australian reissu oli kuitenkin käänteentekevä juttu tässä omien oluiden valmistamisessa. DIY-touhuilu on kuitenkin Timolle luontevaa hommaa. Kysyinkin, että onko nuoruudessa ollut jonkinlaisia kiljuvirityksiä ja onko niillä ollut jotain vaikutusta tähän kotipanimoinnostukseen. Kuulemma kilju- ja pontikkahommat ovat tuttuja nuoruudesta ja niillä on tosiaan ollut hyvinkin negatiivinen vaikutus ja ovat olleet omiaan nostamaan antipatioita kaikkea omatekoista alkoholia kohtaan.

Takaisin Suomeen päästyään Timo rupesi selailemaan netin olutfoorumeita ja selvittämään ja vertailemaan millaisilla vermeillä pärjäisi. Kun homma rupes selkeytymään, osti hän parin-kolmensadan euron laitteet, suurimpana investointina keittokattila. Tällanen kokoonpano on kuulemma aika pitkälti halvimmasta päästä. Tommosiin kotivehkeisiin voisi upottaa joitain tonnejakin helposti, mikäli haluaa touhusta automatisoidumpaa, mutta Timo vanhana DIY-miehenä tekee mieluusti ite sellaset hommat mitä pystyy ja joissa voi säästää.

Raaka-aineista kotimaiset maltaat saa hyvin halvalla ja humalat tilaillaan sitten Jenkeistä tai Saksasta. Jenkeissä tosin on ollut nyt vissiin pitkä kuiva kausi ja sadot ovat menneet monin paikoin pilalle. Timo olikin nyt ainakin viimeisillä kerroilla ilmeisesti tilannut Saksasta Magnum-humalaa, joka on suosittua katkerohumalaa.




Ensimmäiset keitokset

Ekalla yrityksellä ongelmat alkoivat heti siitä, että Timo oli tilannut maltaat kokonaisena, eikä niitä niin vaan kotikonstein saanut murskattua. Pienen kyselemisen jälkeen Timon kaverilta oli sentään löytynyt näille tarkoitettu murskain, mutta senkin kanssa oli vielä vitullisen työn takana saada maltaat murskaksi ja kämppä oli tällaisen projektin jälkeen sitten aivan täynnä paskaa. Tästä opittiin, että maksamalla 20 senttiä ylimääräistä per kilo, saa maltaat valmiiksi rouhittuina, eli tää on se oikea tapa kotihommissa. Hinta tänkin jälkeen näille bisseille on tommosta euron luokkaa per litra, eli ei oikeen mene edes tohon "Asioita, joihin crusteilla ei ole varaa" -kategoriaan.

Ekan satsin suhteen ei Timolla ollut minkäänlaisia odotuksia tai toiveita, ja mittasuhteet aineiden osalta oli heitetty pitkälti ihan säkällä. Tää eka juoma oli käsittääkseni kuitenkin IPAa, joka oli silleen vahvasti humaloita, että pienet kauneusvirheet peittyivät alle. Pulloja varten Timo soitti Kurvin William K.:hon ja siellä oli autettu kaljantekijämiestä hädässä. Puol tuntia soiton jälkeen Timo pääsi hakemaan tarvittavan määrän tyhjiä pulloja, jotka oli pesty baarissa tätä varten jo valmiiksi! Olo oli helpottunut, kun bisseä oli sitten maistatettu ja jengi kehui. Ekasta satsista Timo oli itse sellaista mieltä, että "meni vähän sinne päin, mutta oli vitun hyvää, niinkuin elämä yleensäkin". Ainakin tuli selväksi, että mitään ihan rakettitiedettä omien oluiden valmistaminen ei ole.



Hieman myöhemmin maistelimme sitten Timon Black IPAa, joka oli kirjoitushetkellä Timon viimeisintä, eli neljättä satsia. Tää oli siis tämmöistä stoutti/porter meininkiä, jossa oli käytössä samat humalat, kuin tuossa Perus-IPAssa, mutta tummia maltaita, joista bisse saa värinsä ja paahteisuutensa. Maltaita oli käytetty maltillisesti, mutta humalia taas tarkoituksella ihan reippaalla kädellä. Tässäkin oli se 8%.

Tämäkin oli ihan huippusuoritus! Todella hämmentävää. Miksi Timo tekee parempia bissejä, kuin niin moni Suomessa hääräävä ja itsestään hirveää meteliä pitävä pienpanimo? Miksi? Tällaista mietin mielessäni, mutta Timo on vaatimaton mies, enkä koskaan saanut aivan tyhjentävää vastausta tähän.

Illan päätteeksi maistoimme vielä yhtä olutta, Karamelli-IPAa. Tää oli järjestyksessä toinen Timon tekemä bisse. Tähän oli sit käytetty kuulemma ihan vitusti karamellimaltaita. Olin tässä vaiheessa iltaa juonut erinäisten oluiden ja siidereiden lisäksi myös pullon viiniä ja pikkupullon salmiakkikossua, joten en nyt tiedä kuinka hyvin on arvostelulaitteet kalibroitu tässä vaiheessa, mutta mun mielestä toi kuulemma hurja makeus ei häirinnyt yhtään ja tääkin oli musta aivan erinomaista bisseä! Tämä oli ollut kuulemma sellainen kokeilu, että mitä käy jos laittaa jotakin ainesosaa aivan vitusti ja Timo olikin mielestään mennyt liian pitkälle noiden karamellimaltaiden kanssa. Tän jälkeen hän oli päättänyt, että näissäkin hommissa kannattaa pysytellä kuitenkin jotenkin reseptien rajoissa. 9% oli tämä bisse, kaikille teille rosenttidiggareille tiedoksi! Värimaailmaltaan tää meni johonkin noiden kahden ensin maistellun, eli vaaleamman Perus-IPAn ja todella tumman Black IPAn välimaastoon.

Ketolaikka alkaa olla tältä vuodelta taputeltu ja muistivihon viimeisenä luettavana lauseena lukee "Syövuoressa idea rupes sykkii jo tosi kovin", jota seuraa kummallisia harakanvarpaita, joista ei saa edes tuota vertaa selvää.




Viikkoa myöhemmin istun Vantaan kohdalla Onnibussissa matkalla Helsinkiin, selvittääkseni mitä nuo viimeiset lauseet voisivat tarkoittaa ja jatkaakseni muutenkin jutustelua Timon kanssa. Söin juuri Pirkka-tonnikalakolmioleivän Golden Cap -siiderin kera. 0/5, ens kerralla suoraan roskiin.

Aika nopeasti tässä käy kyllä selville, että Vaasankadun täydet baarit lauantai-iltana eivät ole parhaita paikkoja tehdä rauhassa haastatteluja, varsinkaan isommassa seurueessa. Sen verran saan kuitenkin selville, että Timo on juuri hetkeä aiemmin pullottanut vastavalmistuneet Kesä IPAnsa. Tätä ei vielä päässyt maistamaan, mutta Timo kertoo, että tää on raikasta, erittäin hedelmäistä ja tarkoituksellisen kesäistä juomaa ja tiivistää vielä, että "tästä tulee vitun hyvää".

Näiden jälkeen on sitten vuorossa kesätauko ja koska IPAt on otettu jo haltuun, niin silloin siirrytään kohti uusia haasteita. Porteria ja sen tyyppisiä juttuja silloin kuulemma luvassa. Samoilla vehkeillä jatketaan vielä. Volyymi on kuulemma oikea, tollasia 17 litran satseja tolla pöntöllä väännetään ja ne menee mukavasti silleen, kun osan tarjoaa kavereille ja itse juo jokusen viikonloppuisin. Kaappeihin jää joitain pulloja pahan päivän varalle vielä.

Tämän jälkeen sitten todella turvallista Vaasankadun rallia ja käyn toteamassa Lepakkomiehessä, että Lähtevät Kaukojunat ja Miettiin ovat edelleen saatanan hyviä nössöpunkbändejä. Ei siis raportoitavaa, Helsingin reissun makuelämyksistä jää uutena tuttavuutena mieleen Heiniksen kusilämmin Puolukkakossu, joita menee useampi.

Jäämme odottelemaan uusia kuulumisia Timon Panimolta, sekä maistiaisia vitun hyvästä Kesä IPAsta!