Aikuisblogi arvostelee asioita taas: Green Dayn uus levy

Heräsin sohvalta tossa noin klo 11.30 tänään, vuoden viimeisenä päivänä, enkä saanut enää unta vaikka koitin mennä ihan sänkyynkin. Teki mieli alkaa dokaamaan, mutta tuntu että on ehkä liian aikaista. Mielessä oli yks biisi, joka mun mielestä tiivisti nää tuntemukset tosi hyvin, vaikka se kyllä kertoi itsemurhasta. Siitä ois kuitenkin saanut mielestäni aivan hyvän Facebook-päivityksen. En saanut kuitenkaan mieleen mikä se biisi oli, mutta nykyaikasen internets suosittelu systeemin kautta huomasin sitten Youtubessa jotenkin, että Attitude Adjustment, tommonen 80-luvun puolenvälin jälkeen hyvän American Paranoia -levyn tehnyt streittari cross-over bändi on julkaissut tänä vuonna uuden levyn. Mietin, oiskohan kellään tutuilla tota levyä, mutta kun ei jaksanut hirveästi mietiskellä, niin kävin kuitenkin pienin odotuksin tsekkaamassa Swampin nettisivuilta, löytyiskö sitä sieltä. Ja vittu siellähän se oli! Ihanalta pikkusiskoltani saamani lahjakortin kanssa hyppäsin 12.05 bussiin ja lähdin "poistamaan" kyseisen albumin.

Levyostokset sujui suht kivuttomasti, vaikka Swampissa onkin punk-levyt nöyryyttävästi laitettu lattiatasoon. Myyjää vitutti kun maksoin lahjakortilla. No, kohta sekin korvataan internetillä, niin ei tarvi välittää.

Menin Sohoon juomaan aamukahvin, elikkäs Irish Coffeen. Paikalla ei ollut muita asiakkaita. Kysyin, voisko ton levyn kuunnella siinä läpi, kun ei siellä ketään ollut. "Salivastaava", tai jotain ton suuntasta titteliä kantava tyyppi kuitenkin sanoi, että sillä ei oo asiaa kuulemma levysoittimien lähelle jostain syystä. Sääli, olin henkisesti miettinyt etukäteen, että sata euroa oisin valmis tykittämään viinaan siinä jos saisin kuunnella levyn. Piti sit vaan juoda se kahvi siinä ja valmistautua lähtemään kotiin kuuntelemaan levy läpi. Sohossa soi Rancidin Life Won't Waitin nimibiisi Life Won't Wait. Jotenkin outoa, että joskus se oli musta todella hyvä biisi. Onhan se aika paska biisi.

Oon luultavasti eilen hukannut kangaskassini, jossa on mun tumput. En oo kyllä vielä kattonut oisko se kotona, mutta eiköhän se ole hukassa. Katoin Sohon löytötavaroista, eikä sitä näkynyt siellä ja lähin meneen. Aattelin, että varmaan parempi käydä tsekkaamassa myös Majava-baarista, kun sielläkin eilen kävin. Tilasin Koffin ja totesin, ettei laukku sielläkään ollut. Olin kyllä aivan varma jo mennessä, että se ei siellä olisi ja mietin, huijasinko itseni vain ostamaan kaljan? Lompakossa oli kaksi euroa ja päätin laittaa ne jukeboksiin.

Majava-baarissa on ihan vitun käppänen jukeboksi, jos tekee mieli kuunnella jotain muuta kuin Metallicaa tai Kotiteollisuutta. Ainoat punkkiin liippaavat jutut on Offspring, Ramones ja ehkä Green Day. Oon aina luullu, että ainakin joku Clashin levy on sisäänrakennettu jukebokseihin, mutta tuolla ei oo ees sitä. Halusin kuunnella vaan Offspringin All I Wantin, mutta kahdella eurolla saa kolme biisiä ja muutaman kerran ympäri rullailtuani valitsin kaks kuulemaani biisiä Green Dayn uudelta Revolution Radio -levyltä ja Offspringin Gone Awayn.

Olin joskus lapsena ihan superkova Green Day -fani. Nykyään Green Daylta tulee kuunneltua ehkä kaksi kertaa vuodessa Kerplunk joskus viideltä aamuyöllä yhtä monen promillen humalassa nostalgiamielessä, mietiskellen tyttöä kehen olin ihastunut joskus seiskaluokalla. Vittu nekin oli paskoja aikoja.

Okei, no noi kaks biisiä jota olin kuullu tolta uudelta levyltä, Bang Bang ja Revolution Radio, on musta kuitenkin ihan tosi parasta Green Dayta vuosiin ja ilman mitään nostalgioitakin Bang Bang saa 3- arvosanan ja Revolution Radio 2,5 yhestä viiteen. Hoksasin, että tossa kaljassakin menee kuitenkin hetki ja Majavassa ei ollu paljon jengiä, eli oikeestaan vois kuunnella koko paskan läpi siinä.

Eli tästä alkaa varsinainen levyarvostelu. Tai niin joo, oli tietty tarkotus kuunnella noi biisit järjestyksessä läpi, mutta näköjään jukeboksissa oli joku shuffle/spämmin esto toiminto, joten biisit saattaa olla eri järjestyksessä kuin levyllä.

Ekana biisinä levyn toka biisi Bang Bang, josta on musiikkivideot ja kaikki tehty. Tää on omasta mielestäni tosiaan erittäin hyvää Green Dayta. Ite miettisin, oisko lopusta pitänyt leikata minuutti pois, mutta sitten ois toisaalta jääny Offspringin Ixnay On The Hombre -aikasen matskun kuulonen itämainen vai mikä vittu toi on, kitarahomma pois, eli ehkä tää on ihan jees tämmösenäänkin.

Toka eli kolmas biisi, Revolution Radio. Vähän ehkä liikaa radioystävällinen, mutta vielä näin moderniksi Green Dayksi aivan hyvä "ralli". Billie Joe kuulostaa välillä tosi hyvältä, muistuttaa noista yläasteen ensimmäisistä vuosista, kun välillä joutu miettimään seksuaalisuuttaan tarkemmin, kun pidin ton ukkelin äänestä, no, ehkä hieman "liikaa". Koffi muuten maistuu ihan hyvältä tänään!

Tässä vaiheessa käyn hakemassa tiskiltä kolikoita ja Carillo-appelsiinimehun. Myyjä on hiton tyly ja mietin, että pitäiskö lähtee kuitenkin vaan vittuun. Saan kuitenkin kolikot ja juoman ja meen pistämään loput biisit soimaan. Laitoin toivottavasti kaikki loput biisit tältä Green Dayn levyltä ja viimeiseks levyn ekan biisin, joka jäi kun alotin ekana suoraan kakkosesta. Encoreksi kaks biisiä Offspringia.

Levyn neljäs biisi, joka ei välttämättä shufflen takia oo neljäs biisi, meni siinä biisejä säätäessä aika pitkälti ohi. Aika vitun pliisuhan se tais olla. Kuitenkin näin yhtä biisiä myöhässä arvostellessani voin sanoa, että parempi kuitenkin kuin biisi numero

5. Paskinta tämmöstä uutta Green Dayta. Niinku joku When September Ends oli ihan ok tommonen rauhallinen biisi vielä, kun se oli suht tuore kulma, mutta ei näitä todellakaan tarvis maailmaan enää yhtään lisää. Pitäis lopettaa, kun on tehny jotain oikein. Tässä pilataan nyt kaikki vanhakin jotenkin.

6. biisi. Mietin, että vittu, NYT on kunnon Offspring rip-off. Jea! Ei jumalauta, täähän on ihan suora kopio. Tässä vaiheessa siis jukeboksin shuffle-toiminto paljastui. Sieltä soi Offspringin Gotta Get Away, jonka olin valinnu encoreen. Hemmetti. Tää oikee kutosbiisi, jos tää ees on semmonen, on taas turhaa paskaa. Ei tää homma oikein luista näillä.

7. biisi vielä paskempi. Hyi vittu. Ihan tämmöstä vitun jotain öööö semmonen joku ärsyttävä emotukkanen tyyppi menossa promiin tulee mieleen tästä. Hävettää, että oon laittanu tän soimaan. Joku tyyppi menee jukeboksille, tajus selkeesti että ny on paskaa. "I'm still breathing" lauletaan tässä. Ei itelläkään nyt niin kovin hyvin mene, mutta tää ei kyllä toimi semmosena nostattajana, mikä varmaan on biisin idea, yh tään. Tekee mieli tappaa taas ittensä. Joku Gloria Gaynorin I Will Survive pyyhkii tällä lattiat mennen tullen.

8. Onneks jukeboksi arpo tähän väliin Offspringin All I Wantin. Oikee kasi taas hullua paskaa. Käyn ostaan Jack Danielsia colalla.

9. Taso oli niin alhaalla, että tää seuraava kuulostaa jo ihan hyvältä. Onneks ei oo vaan mitään kunnon musaa, mitä vasten vertailla tätä. Tää kuulosti joltain bändiltä, mitä kuuntelin joskus ysillä, en muista mikä.

Jukeboksi shufflettaa. Nyt tulee jonkun  tyypin tilaama Black Sabbathin Paranoid. Käytän tilanteen hyödyksi ja käyn ulkona röökillä. Pihalla näkyy tuttuja. Laura ja Ville on kypärät päässä käyneet hakemassa Fafasista sapuskaa kiipeilyhommien jälkeen. On piristävää nähdä hyvinvoivia ja aktiivisia ihmisiä. Huomaan, että oma ääneni kuulostaa humalaiselta. Takaisin juomieni ääreen istahtaessani tunnen olevani huono ihminen. Täällä soi joku tosi pliisu Green Day biisi taas.

Tän jälkeen alkaa pitkästä aikaa joku kelvollinen biisi kuitenkin taas. Kirjoitin sen verran sanoja ylös, että pystyin googlettamaan että tän biisin nimi on ööööööööö mitä vittua. Okei, tää on ilmeisesti jonkun lähemmäs 7 minuuttisen biisin, jossa on kolme osaa, toinen osa. Forever Now -biisin osa nimeltä A Better Way To Die. Huokaus. Vittu tätä kikkailua. No joo, mut se oli hyvä. Osa. Oisin pistänyt linkin tohon biisiin tähän, mutta ei näköjään löydy Youtubesta noita eri osia pilkottuna joten haistakoon paskan.

Shuffle tykittää ilmoille jonkun muun laittamaa jotain kusista suomiheviemoa, mitähän näitä on. Joku tämmönen rakkaus on piikkilankaa bändi. Tää on paskempaa kuin paskin Green Day. Pipohevarit tiskillä on aivan liekeissä. Tilaan kokiksen Minttushotilla.

Joku aneeminen akustinen Green Day biisi alkaa. Tässä lauletaan Ordinary World. Pistin näitä valitessa merkille, että se on levyn vikan biisin nimi, koska mietin oisko Duran Duran -coveri. Ois saanu olla. PASKAA. Minttucola on oivallinen juoma. Maistuu niille After Eight -karkeille, joita mummilla oli jouluisin, elikkäs sopii tämmösiin välipäivien meininkeihinkin oikein hyvin.

Tän jälkeen tuli mun mielestä yks biisi, josta kirjotin vielä muistiinpanot, mutta lähtiessäni huomasin, että lappu oli hukkunut, joten kirjotin vaan lapun jossa muistutin itselleni, että tää lappu on hukassa. Mutta siis muistaakseni tää oli ihan hyvä biisi. Alko akustisesti ja muuttu ihan kelpo kappaleeksi. Jos toi jukeboksi soitti näitä yhtään oikeessa järjestyksessä, niin tän pitäis olla levyn eka biisi. Tarkistan Youtubesta. Juu, näin on. Laitan nyt yhen linkin tähän ees sitten, se on tää.


Se oli semmonen levy sitten. Yhteenvetona sanoisin, että tästä uudesta Green Daysta ois saanu hiton hyvän seiskan, kun ois laittanut vaan ton ekan biisin, sit Bang Bangin, Revolution Radion ja sen Forever Now:n keskimmäisen osan siihen. Ikävä kyllä tommoset julkaisut on varmaan noin isolle bändille ihan mahdottomia nykypäivänä, kun kaikki vitun kuuntelijasegmentit on pakko ottaa huomioon. Ja ihmisillä on tunnetusti ihan vitun hirveä musiikkimaku. Tai no, ei nyt varmaan mahdotonta, koska tietty Green Dayn tyypit on itse tehneet valinnan toimia näin, kun raha ja joku perhe-elämä on ruvennut maistumaan.

Suoraan Green Dayn tyypeille, jos edes luette tätä blogia, palatkaa siis metamfetamiinin vetämiseen ja julkaiskaa ite levyjä, joilla suurin osa biiseistä ei oo paskoja, hylätkää perheenne ja silleen, niin meikä pyytää teidät soittamaan mun nelikymppisille Vastavirralle.

Mun piti arvostella tähän päälle vielä toi ostamani Attitude Adjustment -levy, mutta ei tässä jaksa. Kuuntelin kotimatkalla MP3-soittimella läpi ton American Paranoia -levyn vertailukohdaks ja tässä tätä juttua kirjottaessani ton uuden Terrorize-levyn muutaman kerran ja täytyy sanoa, että vitun hyvältä kyllä kuulostaa. Toi uudempi on enemmän suoraviivaisempi ja vähemmän persoonallinen kuin tuo vanha, mutta molemmat rokkaa. Tossa oli näköjään itteasiassa pari uutta versioo ton American Paranoian biiseistä, mutta ei noi uudet kyllä niille alkuperäsille pärjää. Jos kuitenkin joudut semmoseen tilanteeseen, että joudut valitsemaan uuden Attitude Adjustmentin ja uuden Green Dayn välillä, niin osta aina ennemmin toi Attitude! Pistän tähän vielä alotusbiisit tolta American Paranoilta ja Terrorizelta, niin voitte makustella itse.





Ihan viimeinen juttu vielä. Mulla ois muistiinpanot tommoseen yhteen glögijuttuun, mutta tarvis kaivaa skanneri jostain tuolta vaatehuoneesta sitä varten niin se on vähän raskasta. Mutta jos joku haluaa tosissaan saada lukea jutun glögeistä, niin laittakaa vaiks tekstiviestejä tai jotain Facebook-viestejä, niin mää koitan skarpata ja toimia nopeemmin!

Aikuisblogi tuumii: Uudet röökitopat, osa 2.

Ja homma jatkuu, yllätyksekseni löysin parikin tämmöistä kuvaa, joita itselle ei ole tullut edes vastaan ikinä.

8. Mies ja lapsi

Tämä oli minulle uusi kuva. Vau! Niinkuin edellisellä sivulla jo totesinkin, näissä on kyllä mukavasti vaihtelua. Nyt lennettiin jonnekin 70-luvun tienoille. Ukko selvästi nautiskelee röökistään. Mielessäni näkisin, että joku klassinen musiikki soi mahdollisesti miehen päässä hänen röyhytellessään oikein antaumuksella. Vauvaa kiukuttaa ja antaa sen myös näkyä. Nykyäänhän kaikki tietää ainakin, että raskaana ollessa ei pitäisi missään tapauksessa polttaa, mutta on hyvä huomioida, että pienet lapsetkaan ei kovin sankasta tupakansavusta oikein perusta. Olisi hyvä laskea tenava johonkin siksi aikaa, kun itse nautiskelee. Äijä pitää röökiä ihan millin päästä pennun naamasta ja vielä puhaltelee savut otsaan like a boss. Ei näin, äijä. Tää saattaa olla vähän sellainen kuva, mitä ei muistaisi valintatilanteessa, mutta jos sattuu kohdalle, niin tästä voi kyllä löytää syvyyttä. Kuin hyvä kirja.

9. Letkuäijä

Ukko alkaa olemaan vissiin elämän ehtoopuolella. Muistutus elämän katoavaisuudesta. Tästä voi saada hieman lohtua masentavaan maanantaiaamuun. Nyt voi tuntua vähän raskaalta, mutta onneksi tämä meidän maallinen taipaleemme on verrattain lyhyt ja pian kuolema korjaa. Kuulin sellaista huhua, että kuvan ukkeli olis antanut luvan käyttää kuvaansa lääketieteellisiin tarkoituksiin ja olikin tahtomattaan joutunut näihin röökitoppiin ja nostanut siitä metakan. Ei kovin reilua toimintaa näiden kuvien toimittajilta, jos multa kysytään. Mutta ainakin ukossa ilmeisesti henki pihisee vielä ja taistelutahtoa löytyy. Tämän kuvan valitsisin siis maanantaiaamuna, mutta jos tahdot olla tukematta kuvan ukon hyväksikäyttöä, niin ymmärrän jos jätät ostamatta tämän.

10. Polttava vitun vauva

No niin. Tässä kohtaa sitten pistetään selvästi isompaa vaihdetta silmään. Tämä oli mulle kans uusi kuva ja jotenkin todella hämmentävä. Polttava vitun vauva itkee röökitutti suussa. Siis jos tällaista tapahtuu oikeasti, niin todella järkyttävää toimintaa kyllä. En tajua, millainen sadisti näkisi vaivan ostaa lapselle erikseen röökiä ja asentaa sen vielä suoraan sitä haluamattoman vauvan tuttiin. Epäilenkin, että tässä on kuvan tekijä ottanut hieman taiteellisia erivapauksia ja mennyt mielestäni liian pitkälle. Luultavasti tässä on haettu kulmaa passiiviseen tupakointiin, mutta sanoma menee kyllä ohi, kun kuvassa ei ole mitään vitun järkeä. "Tupakoijan lapset alkavat polttaa muita herkemmin". Onkohan tässä joku sanaleikki, jolla viitataan ton lapsen itkuun. Herkkä lapsi itkee kun polttaa. Erikoinen paikka sanaleikille kyllä. Kai tämä on sellanen aski, jonka voisi ostaa ja näyttää sille työkaverille joka näyttää miljoona vauvakuvaa päivässä Facebookistaan. Toivottavasti kukaan ei ota tätä ainakaan minään lastenhoitovinkkinä!

11. Impotenssi 2, kännissä?

Kaikkihan me ollaan oltu tässä tilanteessa, heh? Heh. Muijaa vituttaa ja ukkoa hävettää. "Ei tää oo susta kiinni, vaan musta". Muija on silleen, "kyllä mää vittu nyt sen tiedän saatanan lerppakulli". Kellään ei ole kivaa. Kuvan jätkä kyllä näyttäis olevan joku 16-17 vuotias mikä tuntuu aika erikoiselta. Alkaakohan noi oireet jollakin noin nopeasti, vai onkohan toi just niitä jotka on alkanu polttaan jo tutin kanssa lapsena. Ite en tossa iässä ollut päässyt kyllä petihommissakaan edes noin pitkälle vielä.

Tää on ehkä paras näistä siihen tarkoitukseen, mihin nää oon suunniteltu, eli saa hieman harkitsemaan lopettamista. Luulisin, että syy on siinä, että tämä on niin kiinni nykyhetkessä. Itse helposti syyttäisin tuollaisista ongelmista liiallista juomista, mutta tämä saa kuitenkin istutettua ainakin epäilyksen siemenen, jos se olisi kuitenkin toi tupakointi. Tommoset vanhat ukot letkuissa tai persepillu kaulassa tuntuu niin lopullisilta ja kaukaisilta. Käyttöehdotuksena, esimerkiksi naisena tällaisen vois antaa piilovittuiluna lahjaksi jollekin löysämunaiselle luuserille, joka vonkaisi uutta mahdollisuutta.

12. Silmä

Kuvana kesyin näistä. Nössöille. Sokeus itsessään on varmasti aika vitun hirveää. En tiennytkään, että tupakointi aiheuttaa semmoistakin. Kuvien opettavainen tarkoitus tulee tässä hyvin todistettua. Tämmöinen on kätevä varsinkin jos on viettämässä aikaa joidenkin herkempien tyyppien kanssa. Tästä voi esimerkiksi pienellä vaivalla muokata vaikkapa avaruusaiheisen. Ite tein nopeesti Paintilla tommosen, mutta toi varmaan onnistuis esim. puuvärikynillä vitun hyvin.

Tähän mulla loppu kuvamateriaali. Jos sinulla, hyvä lukija, tulee vastaan tästä puuttuvia kuvia, niin lähetä ihmeessä jotenkin minulle niin voin tehdä vielä lopullisen osan joskus!

Aikuisblogi tuumii: Uudet röökitopat, osa 1.

Terve! On ollut pientä taukoa tässä blogin kirjoittamisessa, en tiedä onko kukaan huomannut. Olin elokuun puolivälissä kirjoittamassa juttua Englannin matkastani, mutta pari sivua sitä kirjoiteltuani tunsin, että mun on ehkä oltava tässä hetken aikaa dokaamatta ja olinkin parin kuukautta. Noita reissujuttuja kirjoittaessani joudun sukeltamaan niin syvälle siihen kuvattavaan hetkeen, että sitä ei kestä ilman beer, joten jutun kirjoittaminen on ollut jäissä siitä asti. Ehkä vielä joku päivä sen tässä näpyttelen loppuun jos jaksan.

Tässä välissä on kuitenkin markkinoille puskettu tommoset uudet, erilaisilla mielet pahoittamaan suunnitelluilla kuvilla varustetut röökitopat. Tänään heräsin sysimustaan, tihkuiseen aamuun röökit aivan lopussa. Kerkesin sentään juuri ennen bussini lähtöä vielä kipaisemaan Juvenekselle hakemaan toppaa. Vihreä rööki oli lopussa, joten jouduin tyytymään siniseen ja vielä vittuiluna Juveneksen muija lätkäisi persepillun kuvalla varustetun topan tiskiin. Mitä siinä sitten tekee? En usko muuten, että tää on sattumaa, sillä Juveneksen sama myyjä antaa aina ne paskimmat kuvat, se on joko persepillu tai keuhkoleikkaus AINA.

En tiedä onko noitten suhteen olemassa jotkut säännöt, ettei saa kysyä millä kuvalla asiakas toppansa haluaa? Jotain sytkää ostaessa kyllä jaksetaan vielä 2016 kysyä moneen kertaan väristä, mutta näiden kanssa ei oo koskaan kysytty mitään. Yleensä kaupoissa annetaan vaan randomisti joku ja Juveneksella persepillu tai keuhkosyöpä. Ehkä tästä jaksaa joskus antaa suoraa palautetta, todennäköisesti ei, mutta päätin nyt tässä tilanteen parantumista odotellessa kirjoittaa näistä kuvista jonkinlaiset arvostelut ja tuumailen millaisissa tilanteissa mitäkin kuvaa voisi pyytää, jos se olisi mahdollista.

1. Syntymättömän vauvan arkku

Tämähän on näistä se kaikista kaunein ja arvokkain kuva. Sopii hyvin ihan helpoksi yleiskuvaksi, mutta erityisesti juhlallisempiin tilaisuuksiin aivan must. Häihin ja vanhempien sukulaisten hautajaisiin ykkösvalinta, mutta esimerkiksi pikkujouluihin turhan vaisu. Kuvasta välittyy vahvan uskonnollinen tunnelma, joten valitse tämä, jos olet menossa tapaamaan vaikkapa helluntailaista tätiäsi. Hillitty värimaailma, vahva kokonaisuus.

2. Yskijä

Hauskin ja värikkäin tästä porukasta. Vaikka tämän saisi kuinka monta kertaa, on lähes mahdotonta olla ottamatta kuvan naisen ilmettä ja köhäistä kahdesti. *köh köh*. Hauskaa! Toimii myös kun näyttää kaverille. *köh köh*. Kaveri: *köh köh*. Tuplahauskaa! Perjantai-iltoihin ja yökerhoon!

3. Keuhkoleikkaus

Tässä on tavoiteltu jo selvästi tämmöistä raflaavampaa lähestymistä näihin hommiin. Selkeästi gorein näistä, saattaa aiheuttaa jo pientä ihmetystä tupakoimattomassa vieruskaverissasi täydessä linja-autossa kääriessä. Tämä saattaisi olla hyvä valinta sokkotreffeille, jos olisi vetämässä koviksen roolia ja haluaisi peittää nynnyytensä. Nahkatakki päälle, hiukset rasvalla taakse ja keuhkosyöpätopasta röökit esille. "Palaako, beibe?". Saattaisi toimia jollekin vanhempiaan vastaan kapinoivalle nuorelle neitokaiselle, tai en tiijä.

4. Hammas, Varvas

Laitoin nämä kaksi samaan kategoriaan, koska nämä ovat mielestäni tyyliltään niin lähellä toisiaan. Hieman gorea, mutta ei mikään keuhkoleikkaus kuitenkaan. Kumpikin sopii hyvin päivittäiseen yleiskäyttöön. Molemmat toimivat hyvin myös eräänlaisina muistilappuina. Lopussa olevaa hammastahnaa ei kaupassa ikinä muista, mutta joka aamu yrität epätoivoisesti saada puristettua jo viikkoja vähissä olleesta hammastahnatuubista sen viimeisen ruittauksen. Hammastoppa taskussa saattaisi auttaa. Hammasharjakin tulisi uusia aina joskus. Varvastopan kanssa samantyyppinen homma, heittäisit ne rikkinäiset sukat jo roskiin ja ostaisit uusia. Ne ei maksa paljon mitään.

5. Impotenssi 1, makaava

Rauhallisiin koti-iltoihin. Aina ei jaksa pyöriä kaupungin hälinässä. Joskus tekee hyvää olla vain yksin. Katsella lempi tv-sarjojaan ja pelata videopelejä. Illan päätteeksi rojahtaa omaan sänkyynsä alasti ja antaa kyyneleiden vain virrata. Sensuelli, rauhoittava kuva.

6. Tuhkakuppivauva

Näihin kuviin on saatu kyllä mukavasti vaihtelua. Nyt sarjan taiteellisin osa. Tätä teosta unohtuu helposti katselemaan pidemmäksikin aikaa. Hieno kontrasti, taitavaa mustan ja valkoisen käyttöä. Tämä ei ole turhan hyökkäävä, toimii elegantin ihmisen perusvalintana. Vaikka olisit menossa taidenäyttelyn avajaisiin oikeasti vain ilmaisen viinin perässä, tämän topan avulla liikut tilaisuudessa kameleontin lailla.

7. Persepillu

Ah, klassinen persepillu. Rohkean ihmisen valinta. Tän kanssa jo vähän hävettääkin kävellä tuolla kaupungilla! Tähän ei turru. Uniset silmät aukeaa, kun Juveneksen muija laittaa topan tiskiin ja pitää äkkiä kauhoa se taskuunsa ennenkuin kukaan näkee. Herättää aitoa ihmetystä ja hämmennystä linja-autossa. Kiistämätön klassikko syntyessään ja malliston lippulaiva, mutta tätä ei ihan joka paikkaan kehtaa eikä kannatakaan viedä. Voi olla, että jonnekin ei edes saa?

Päätän ensimmäisen osan toppapohdinnoista tähän, ettei tule kerralla liikaa ja että ehdin pelata vielä hetken rallipeliä. Tässä taitaa olla suunnilleen puolet sarjasta, loput huomenna tai joskus kun jaksaa! 

Panimoarvostelu: Timon panimo

Timon Panimo

Olin lauantaina 11.6.2016 käymässä Kylmäkoskella, jossa pitkän linjan punknaama Satru järjesti yhdeksättä kertaa Ketolaikka-nimisen kesätapahtuman ranchillaan. Näissä bileissä siis on aina muutama punkkibändi soittamassa ladossa, tekosyynä ulkoilmassa dokaamiselle ja puskiin kusemiselle. Parasta mitä kesäkuussa voi Suomessa tehdä oikeastaan. Tännehän ajelee suunnilleen saman noin tunnin verran niin Tampereelta kuin Helsingistä. Ei paha, suosittelen kaikille sellasille ketä tämmöset jutut kiinnostaa!

Täällä oli tänä vuonna kuitenkin soittamassa mm. helsinkiläinen Kova Ajo -yhtye, jossa bassoa soittelee Timo, eli tuttavallisemmin Timtom, tai virallisemmin Sir Timpuri. Timohan tunnetaan, tai ainakin pitäisi tuntea, myös Diskelmässä soittamastaan julmasta kirvesbassosta. Olin jo matkalla varautunut, että Ketolaikassa joku saattaa suurella todennäköisyydellä tulla tarjoamaan kiljuhuikkaa tai jotain muuta itse tekemäänsä kuvottavaa muhjua. Olinkin hieman epäileväinen, kun Timo tuli Prinssi Inkoon tunnelmallisen sooloesityksen aikana tarjoamaan mukillista kotonaan tekemäänsä olutta.

Kirvesbasso

Olin kyllä huomannut aiemmin Facebookissa, että Timo oli ostanut jotain 20 kilon säkillisiä maltaita tai humaloita tai jotain tämmöistä, mutta olin pitänyt sitä enemmän vitsinä, tai ajatellut, että ehkä Timo sekoittaa niitä aamumuroihinsa tai jotakin. Otin siis hieman varovaisesti huikkaa mukista, kokeneena kiljunmaistajana haistamatta etukäteen, tietenkin. En nyt keksi tähän hätään mitään tarpeeksi kuvaavaa sanaa määrittelemään sitä hämmästystä, kun suuhuni kaatuikin aivan mielettömän hyvän makuista, hedelmäistä IPAa!

Siis tää oli niin älyttömän hyvää, että jos tällaisen olisi saanut vaikka SOPPissa lasiinsa (ihan alueen sisäpuolellakin), olisin ollut erittäin tyytyväinen ja joutunut luultavasti hakemaan useammankin. Innostuneena tästä sovin Timon kanssa, että kyselisin häneltä hieman tästä uudesta harrastuksestaan ja hyvän oluen salaisuudesta.

Kävimme nuotiopaikalle ja mukissa siis tuo Timon ns. Perus-IPA. Timo itse kuvailee tätä tasapainoiseksi IPAksi, jossa kaikki kohdillaan. Tää on kolmas tuote, joka on Timon Panimolta tullut pihalle ja ensimmäisten kokeilujen jälkeen tatsi on hallussa ja tietää mitä tekee. Oli omasta mielestäni niin hyvää, että piti hieman hillitä vauhtia, kun kuulin, että tässä on kuitenkin sen 8% tehoa.

Innostus omien kaljojen tekemiseen oli Timolla syttynyt, kun hän oli talvella 2015 asustellut kuukauden Australiassa kaverinsa luona. Tämä kaveri oli tehnyt siellä himassaan bisseä ja Timo oli huomannut, että kotioloissakin voi saada pienellä vaivalla aikaan hyvää olutta. Aivan samantasoista, kuin mitä vaikka Alkon pienpanimo-osastolta voi löytää. Perus Karhun litkiminen oli ruvennut vituttamaan ja pienpanimo-oluet kiinnostamaan jo aiemmin, mutta tämä Australian reissu oli kuitenkin käänteentekevä juttu tässä omien oluiden valmistamisessa. DIY-touhuilu on kuitenkin Timolle luontevaa hommaa. Kysyinkin, että onko nuoruudessa ollut jonkinlaisia kiljuvirityksiä ja onko niillä ollut jotain vaikutusta tähän kotipanimoinnostukseen. Kuulemma kilju- ja pontikkahommat ovat tuttuja nuoruudesta ja niillä on tosiaan ollut hyvinkin negatiivinen vaikutus ja ovat olleet omiaan nostamaan antipatioita kaikkea omatekoista alkoholia kohtaan.

Takaisin Suomeen päästyään Timo rupesi selailemaan netin olutfoorumeita ja selvittämään ja vertailemaan millaisilla vermeillä pärjäisi. Kun homma rupes selkeytymään, osti hän parin-kolmensadan euron laitteet, suurimpana investointina keittokattila. Tällanen kokoonpano on kuulemma aika pitkälti halvimmasta päästä. Tommosiin kotivehkeisiin voisi upottaa joitain tonnejakin helposti, mikäli haluaa touhusta automatisoidumpaa, mutta Timo vanhana DIY-miehenä tekee mieluusti ite sellaset hommat mitä pystyy ja joissa voi säästää.

Raaka-aineista kotimaiset maltaat saa hyvin halvalla ja humalat tilaillaan sitten Jenkeistä tai Saksasta. Jenkeissä tosin on ollut nyt vissiin pitkä kuiva kausi ja sadot ovat menneet monin paikoin pilalle. Timo olikin nyt ainakin viimeisillä kerroilla ilmeisesti tilannut Saksasta Magnum-humalaa, joka on suosittua katkerohumalaa.

Ensimmäiset keitokset

Ekalla yrityksellä ongelmat alkoivat heti siitä, että Timo oli tilannut maltaat kokonaisena, eikä niitä niin vaan kotikonstein saanut murskattua. Pienen kyselemisen jälkeen Timon kaverilta oli sentään löytynyt näille tarkoitettu murskain, mutta senkin kanssa oli vielä vitullisen työn takana saada maltaat murskaksi ja kämppä oli tällaisen projektin jälkeen sitten aivan täynnä paskaa. Tästä opittiin, että maksamalla 20 senttiä ylimääräistä per kilo, saa maltaat valmiiksi rouhittuina, eli tää on se oikea tapa kotihommissa. Hinta tänkin jälkeen näille bisseille on tommosta euron luokkaa per litra, eli ei oikeen mene edes tohon "Asioita, joihin crusteilla ei ole varaa" -kategoriaan.

Ekan satsin suhteen ei Timolla ollut minkäänlaisia odotuksia tai toiveita, ja mittasuhteet aineiden osalta oli heitetty pitkälti ihan säkällä. Tää eka juoma oli käsittääkseni kuitenkin IPAa, joka oli silleen vahvasti humaloita, että pienet kauneusvirheet peittyivät alle. Pulloja varten Timo soitti Kurvin William K.:hon ja siellä oli autettu kaljantekijämiestä hädässä. Puol tuntia soiton jälkeen Timo pääsi hakemaan tarvittavan määrän tyhjiä pulloja, jotka oli pesty baarissa tätä varten jo valmiiksi! Olo oli helpottunut, kun bisseä oli sitten maistatettu ja jengi kehui. Ekasta satsista Timo oli itse sellaista mieltä, että "meni vähän sinne päin, mutta oli vitun hyvää, niinkuin elämä yleensäkin". Ainakin tuli selväksi, että mitään ihan rakettitiedettä omien oluiden valmistaminen ei ole.

Hieman myöhemmin maistelimme sitten Timon Black IPAa, joka oli kirjoitushetkellä Timon viimeisintä, eli neljättä satsia. Tää oli siis tämmöistä stoutti/porter meininkiä, jossa oli käytössä samat humalat, kuin tuossa Perus-IPAssa, mutta tummia maltaita, joista bisse saa värinsä ja paahteisuutensa. Maltaita oli käytetty maltillisesti, mutta humalia taas tarkoituksella ihan reippaalla kädellä. Tässäkin oli se 8%.

Tämäkin oli ihan huippusuoritus! Todella hämmentävää. Miksi Timo tekee parempia bissejä, kuin niin moni Suomessa hääräävä ja itsestään hirveää meteliä pitävä pienpanimo? Miksi? Tällaista mietin mielessäni, mutta Timo on vaatimaton mies, enkä koskaan saanut aivan tyhjentävää vastausta tähän.

Illan päätteeksi maistoimme vielä yhtä olutta, Karamelli-IPAa. Tää oli järjestyksessä toinen Timon tekemä bisse. Tähän oli sit käytetty kuulemma ihan vitusti karamellimaltaita. Olin tässä vaiheessa iltaa juonut erinäisten oluiden ja siidereiden lisäksi myös pullon viiniä ja pikkupullon salmiakkikossua, joten en nyt tiedä kuinka hyvin on arvostelulaitteet kalibroitu tässä vaiheessa, mutta mun mielestä toi kuulemma hurja makeus ei häirinnyt yhtään ja tääkin oli musta aivan erinomaista bisseä! Tämä oli ollut kuulemma sellainen kokeilu, että mitä käy jos laittaa jotakin ainesosaa aivan vitusti ja Timo olikin mielestään mennyt liian pitkälle noiden karamellimaltaiden kanssa. Tän jälkeen hän oli päättänyt, että näissäkin hommissa kannattaa pysytellä kuitenkin jotenkin reseptien rajoissa. 9% oli tämä bisse, kaikille teille rosenttidiggareille tiedoksi! Värimaailmaltaan tää meni johonkin noiden kahden ensin maistellun, eli vaaleamman Perus-IPAn ja todella tumman Black IPAn välimaastoon.

Ketolaikka alkaa olla tältä vuodelta taputeltu ja muistivihon viimeisenä luettavana lauseena lukee "Syövuoressa idea rupes sykkii jo tosi kovin", jota seuraa kummallisia harakanvarpaita, joista ei saa edes tuota vertaa selvää.

Viikkoa myöhemmin istun Vantaan kohdalla Onnibussissa matkalla Helsinkiin, selvittääkseni mitä nuo viimeiset lauseet voisivat tarkoittaa ja jatkaakseni muutenkin jutustelua Timon kanssa. Söin juuri Pirkka-tonnikalakolmioleivän Golden Cap -siiderin kera. 0/5, ens kerralla suoraan roskiin.

Aika nopeasti tässä käy kyllä selville, että Vaasankadun täydet baarit lauantai-iltana eivät ole parhaita paikkoja tehdä rauhassa haastatteluja, varsinkaan isommassa seurueessa. Sen verran saan kuitenkin selville, että Timo on juuri hetkeä aiemmin pullottanut vastavalmistuneet Kesä IPAnsa. Tätä ei vielä päässyt maistamaan, mutta Timo kertoo, että tää on raikasta, erittäin hedelmäistä ja tarkoituksellisen kesäistä juomaa ja tiivistää vielä, että "tästä tulee vitun hyvää".

Näiden jälkeen on sitten vuorossa kesätauko ja koska IPAt on otettu jo haltuun, niin silloin siirrytään kohti uusia haasteita. Porteria ja sen tyyppisiä juttuja silloin kuulemma luvassa. Samoilla vehkeillä jatketaan vielä. Volyymi on kuulemma oikea, tollasia 17 litran satseja tolla pöntöllä väännetään ja ne menee mukavasti silleen, kun osan tarjoaa kavereille ja itse juo jokusen viikonloppuisin. Kaappeihin jää joitain pulloja pahan päivän varalle vielä.

Tämän jälkeen sitten todella turvallista Vaasankadun rallia ja käyn toteamassa Lepakkomiehessä, että Lähtevät Kaukojunat ja Miettiin ovat edelleen saatanan hyviä nössöpunkbändejä. Ei siis raportoitavaa, Helsingin reissun makuelämyksistä jää uutena tuttavuutena mieleen Heiniksen kusilämmin Puolukkakossu, joita menee useampi.

Jäämme odottelemaan uusia kuulumisia Timon Panimolta, sekä maistiaisia vitun hyvästä Kesä IPAsta!

Suuret Oluet Pienet Panimot (SOPP) -tapahtuman finaalipäivä Tampereella la 28.5.2016

Mun oli tarkotus kirjoitella ihan päiväkohtaiset raportit tosta SOPPista, joka kesti siis torstaista lauantaihin, mutta onnistuin ottamaan muistiinpanovälineet lopulta mukaan vasta nyt lauantaina, joten koitan tähän kirjoitella nyt muistista jotakin aiemmista päivistä. Tämmöinen ikäänkuin "tiivistelmä", vaikka tässä olikin nyt näköjään ihan vitusti tekstiä.

Aloitan nyt itseasiassa jo tosta keskiviikosta, kun silloin uudelleenavattiin tohon Hämeenpuistoon, ihan kämpän lähelle, toi Rillinki, nyt vaan ainakin toistaiseksi noiden Sohon ja Nordicin ja näitten Gastropub-imperiumin tyyppien ohjaksissa. Menee kyllä heti heittämällä Tampereen Top 2- terasseihin ton Vastavirran yläkerran terassin kanssa. Mestasta löytyy kikkeripöytä ja syötäväks sellasiin 3-4 euron hintoihin ranskalaisia ja tofucurrywurstia ja tämmöstä pienempää suolasta, mitä oon aina toivonut, koska kaljotellessa vituttaa aina syödä joku 15 euron safka mistä menee hulluun ähkyyn, eikä sen jälkeen maistu enää mikään. Tommosia muutaman euron purtavia voi syödä vaikka useemman pitkin iltaa silloin kun huvittaa ja jää bissellekin tilaa.

Oli tarkotus ottaa vaan ranskalaiset ja yks olut nyt avajaispäivänä, mutta oli niitä ranskalaisia kuitenkin semmoinen keko, että olinkin ehtinyt juoda jo neljä kaljaa siinä vaiheessa, kun sain ne loppuun. Eihän siinä sitten ollut mitään järkeä siinä vaiheessa enää kotiinkaan lähteä. Se yö meni sitten siellä.

Olin myös innoissaan, kun olin kuullut, että Sohon Kari on vastuussa Rillingin musiikeista ja tiedän, että Kari tajuaa näiden hommien päälle. Ensimmäisenä päivänä sain kuitenkin suureksi hämmästyksekseni todeta, että kaiuttimista soi jotain täysin mitäänsanomatonta pilipalia eli epä-musiikkia, jonka tarkoitus jäi epäselväksi. Onko ideana varoa, ettei häiritä puistossa maleksivia mummoja tai lapsiperheitä, vai jopa vetää näitä asiakkaaksi? Omaa kaljanjuontiani tuollainen joutavanpäiväinen pimputus häiritsi kyllä yllättävänkin paljon.

Kari sanoi kysyessäni, että tää on niinkuin tämmöstä "eurooppalaista" meininkiä. Jeesus. Minun Euroopassani ite ainakin kierrän kaikki hissimusiikkiterassit niin helvetin kaukaa. Se on yleensä vähän niinkuin semmoinen huutomerkki, että moro, olemme tällainen ylihintainen turistimesta! Onneksi musahommat alko paranemaan jo illan mittaan ja myöhempinä päivinä onkin ollut jo sitten korkealla tasolla. Kiitokset siitä!

Torstai

Torstaina sitten saikin ensimmäistä kertaa tuolta Rillingistä noita näitten oman Nordic-panimon tuotteita. Tarjolla oli kolmea bisseä, oisko ollut bitter, joku pale ale ja joku kolmas. Kaikki oli vähän mietoja omaan makuun ja oli hiton kylmä, joten tuli kulautettua ne nopeesti huiviin ja lähettyä SOPP-alueelle, ennen kuin sinne alkoi maksamaan sisään kuudelta.

Mestoilla oli yks suunnittelijajantteri meikän duuneista, mies joka on vissiin omistanut elämänsä oluen juomiselle. Kyseinen kaveri oli fiksusti, eli ärsyttävästi, ottanut perjantain vapaaksi ja vaikutti olevan jo hyvässä tuiterissa, kun saavuimme paikalle ystäväni Villen kanssa.

Starttasin homman muistaakseni jollakin Radbrew-panimon bissellä, jotka tuli viime vuoden SOPPeilla hyväksi todettua. Radbrew on tämmöisen taskusta löytyvän esittelylapun perusteella vuonna 2014 perustettu turkulainen pienpanimo Kaarinassa. Näillä on joku tämmönen Fallout- tai post-apokalyptinen teema ja tiskin takana oli joku jätkä kypärä päässä, mutta bisset on hyviä.

Otin tommosen Teapot-nimisen bissen. Ohjekirjassa kerrotaan seuraavaa: "Britti-IPA teellä maustettuna. Tuoksussa bergamottia ja sitruunaa, jälkimaussa mustan teen kitkeryyttä. Raikas olut iltapäivän teehetkeen". Itselläni ei ole noin tarkka makuaisti, enkä tiedä mitä vittua on bergamotti, mutta teen maistoin. En ole näiltä huonoa bisseä saanut, eikä tämäkään ollut sellainen, mutta ei kuitenkaan suosikeihin yltänyt.

Työvihollisellani oli helvetin hyviä ideoita, että hän soittaa meidän pomollemme, jonka kanssa on jostain syystä myös vapaa-ajalla kaveri, ja pyytää mulle vapaapäivän, että voisin ryypätä. Toivoin, että voisitko olla vittu soittamatta päissään meidän pomollemme ja olla pyytämättä minulle lupaa ryypätä.

Aattelin, että juon vaan jotain miedompia juomia tänään, mutta en osannut päättää mitä ottaisin, jolloin tämä sama vihollinen suositteli minulle SOPPin oman opaslistan ulkopuolelta löytyvää Radbrew:n Together In The Dark -stoutia. Kalja-asioissa kyllä luotan tän tyypin sanaan, joten lähdin hakemaan semmoisen. Huomasin tiskillä, että tässä oli voltteja 10,0%. Se siitä alkuperäisestä suunnitelmasta kiitos, mutta en viitsinyt alkaa enää arpomaankaan uudestaan, joten semmoisen otin.

Tästä Radbrew:n omasta esitteestä löytyy tämmöistä tietoa, että lasissa oli Imperial Stout, rosentteja tosiaan sen 10. Kuvaus: "Synkkääkin mustempi Imperial Stout on maultaan järeän maltainen, suklainen ja kahvinen, jossa hennosti brittikatkeroa ja aromihumalaa". Tämä oli muistaakseni erittäin maukas ja sopi hyvin lämmikkeeksi kylmään kesäpäivään. Pienen tuopin juotuani ja röökille lähtiessäni huomasin, että tää oli noussut myös hieman päähän. Tässä samalla pöydästä noustessani messuilla tavattu tuttuni Oula tarjosi vielä itse asiassa huikan kusilämmintä sahtia, jota oli juuri käynyt hakemassa.

Viimeisen juoman valitsinkin sitten listasta itse, että sain jotain miedompaa, niin kuin oli tarkoitus. Hain tuommoisen Hopping Brewstersin 4,3% Plucky Penny bitterin. Hyvä, kevyempi, hyvä lähtöjuoma!

Perjantai

Perjantaina duunien jälkeen sitten kiireen vilkkaa suoraan takaisin alueelle. Maistelussa tollaisista hyvistä bisseistä, mutta joista en nyt keksi oikeen ihmeempää sanottavaa, ainakin Hopping Brewstersin Wedstock American Amber 6%, Radbrew:n Wigwam IPA 7,4%, Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Hunajabock 6,6%, Malmgård Imperial IPA 8,9% sekä Ruosniemen Koodari American Lager 5,7%. Viimeisintä oli edellisenä päivänä suositeltu ja se olikin oikein hyvä, tosi hedelmäinen lager. Kaikki nää oli itse asiassa todella hyviä valintoja ja vois periaatteessa noista jokaista ihan suositella, mutta ensimmäinen semmoinen todella yllättävä ja mieleenpainuva juoma oli kuitenkin Beer Hunter'sin Mufloni Vadelma Sour.

Beer Hunter'silla on musta ollut aikaisempina vuosina näiden kemujen parhaat bönthöt. CCCCC IPA on ollut mun aiempien vuosien ykkössuosikki, mutta tänä vuonna sitä ei ollut. Oon kyllä lukenutkin internetistä, että viimeiset satsit sitä ois menny jotenkin vituiksi ja ainakin osa pulloista maistunut ihan paskalta. Mut joo siis tää Vadelma Sour oli todella kiintoisa uusi tuttavuus. Tuoksu tosiaan todella vadelmainen ja maku mukavan hapan tai kirpsakka tai jotain sen suuntaista. Aurinkokin sattui juuri pilkahtamaan ja meininki oli kohdillaan!

Tästä rohkaistuneena otin seuraavaksi Beer Hunter'silta vielä Kiwipa-nimisen ilmeisesti kiivijuoman. En tiedä oliks tää jotenkin semisti pilalla, mutta olin maistavinani sellasen miedon kananmunapaskan maun, joka häiritsi koko juoman ajan.

Piti lähtee vielä illaks Hervantaan Varjobaariin katsomaan JMKE:n sekä Hullujen Päivien keikat ja oli jo nälkäkin siinä, joten lähdin Rillinkiin syömään tofunakin ja ranskalaiset ja huitasemaan bissen huiviin. Hervantareissun jälkeen vielä keskustaan Ihku-baariin, jossa join aivan suotta 10 euron hintaisen gin tonicin.

Olisin halunnut laulaa karaokessa Riki Sorsan Haaveissa Vainko Oot Mun -biisin, mutta jono oli täynnä. Onneksi joku tyyppi sit kuitenkin lauloikin sen, lähes yhtä hyvin kuin oisin varmaan itse vetässy. Ystäväni Milla pääsi laulamaan jonkun biisin ja tämä oli muistaakseni todella vaikuttava esitys. Sydänystäväni ja Facebook-tähtikaverini Jane mökötti koko baarireissun ajan, koska olisi halunnut Vikkula-baariin, joten Ihkun tanssilattia jäi testaamatta.

Lauantai

Nyt ollaankin taas nykypäivässä, elikkäs tässä lauantaissa. Lähdin Sannan kanssa yhtä matkaa ennen kahta tähän Rillinkiin, Sanna töihin, itse juomaan bisseä ja kirjoittamaan näitä muistiinpanojani. Ilmeisesti tiskin takana huomattiin, että merkittävä blogaaja oli saapunut alueelle, koska musavalinnat osuivat aivan nappiin ja sain ilmaisen siiderin. Söin sitten vielä tofucurrywurstin bataattiranskalaisilla. Aivan vitun hyvä annos olikin! Kahta majoneesia ja jotain kolmatta soosia, kaikki erinomaisia ja ranut oli paistettu juuri täydellisesti. Kokki-Karikin näytti tänään jopa normaaliakin paremmalta, vaikka komea kaveri toki aina onkin. Otin vielä shotin Minttu-viinaa vessavuoroa odottaessani.

Nyt juon siiderini rauhassa loppuun ja lähden SOPP-alueelle. Alla kuva Karista.

Kari

Jaahas, ei vittu.

Näki jo jostain Tuulensuusta asti, että jengiä oli niinkun Tokmannin ämpärijonossa. Jono SOPP-alueelle jatku johonkin pitkälle Hämeensillan yli. En jaksanut edes kävellä hännille asti. Alueelle ei vissiin taidettu ottaa uusia sisään, ennen kuin ihmisiä tuli pihalle ja jono kiemurteli silmänkantamattomiin.

Tulin Monttuun. Nyt kourassa Montun iso kolmonen. Oiskohan Karhua tai Karjalaa. Ei tää nyt ollut ihan sitä mitä tultiin hakemaan. Toivon, että tää neste irrottais jotain vanhoja makuja edes suusta, mutta menin hampaatkin pesemään aamulla. Himoitsen Beer Hunter'sin Vadelma souria.

Joku oli ilmeisesti laittanut jukeboksista Ramonesia, koska sitä tuli putkeen useampi biisi, mikä oli ihan jees. Nyt vaihtui kyllä tutummin taas Popedaan. Oon yksin täällä. Vittu mikä käänne.

Klamydiaa. Tapan itteni.

"Hianoo olla pohojanmaalla". Miks tämmöstä edes on?

Kalja ei vähene.

Joku hanu morjestaa mua. Tajuan, että oon neljättä päivää kaljottelemassa. Noi olutmarkkinat on ollu mun tekosyyni. Pitäis keksiä joku uus nyt nopeesti.

Tää ympäristö muuttaa tän kirjottamisenkin tämmöseks Soinin ploki -tyyppiseks. Hillotolppa puuttuu.

Onkohan tää kalja joku semmonen, joka ei lopu ikinä? Oon kerenny käydä kaks kertaa röökillä, mutta vieläkin on reilu puolet jäljellä. Viereisessä pöydässä juodaan shotteja. Käyn hakemassa Valkovenäläisen. Valkovenäläisen lasikoko on näköjään pienentynyt täällä. Yritän juoda aina huikan Valkovenäläisestä ja huikan bissestä, että toi bisse loppuis joskus. Ei oo kyllä mikään häävein yhdistelmä. Drinksu loppukin kyllä jo. Meniköhän viittäkään minuuttia vaikka kirjoitin samalla. Bissee on vielä 1/3 tuoppia jäljellä. Pelkään, etten pääse täältä koskaan pois. TV:ssä on Huutokauppakeisari "tätä maata ei myydä eikä vuokrata" -paidassa. Onkohan tää jotenkin nauhotettu tänne ja näytetään sitten aina VHS:ltä tunnelman nostamiseks? Isänmaallisuus huipussaan. Onkohan tää muuten nyt viides vai kuudes biisi Irwiniä putkeen?

Viimeinkin toi viheläinen vitun bisse loppuu ja pääsee menemään. Otan suunnakseni Majava-baarin nyt sitten. SOPPiin on vieläkin jonoa siihen teatterin grillille asti, vaikka sinne on maksanut jo melkein tunnin verran kympin sisään.

Majava-baarissa. Pistin tällä kertaa tilaamani peruskeppanan merkin mieleen. Se on Koffia. Maku ei poikkea valtavasti Montun peruskamasta, mutta oon jo luopunut makuelämyksien hakemisesta. Noniin, nyt olen sitten täällä baarissa yksin. Näin matkalla tänne Hämeensillalla yksijalkaisen miehen kerjäämässä. Sillä menee kyllä kehnommin vielä kun itellä. Tosin muutaman tunnin päästä, jos ees yks ihminen on antanut sille jotain, sillä on enemmän rahaa kuin mulla. Tai no, pikavipillähän tää paska on rahotettu muutenkin, että en tiiä vaikka olisikin jo.

"Kusella on mukava käydä, koska saa ottaa munan pois housuista ja pitää siitä kiinni", ajattelen vessassa. Mää tarvisin kyllä tosi kipeästi jotain keskustelukaveria. Jotenkin toi Koffi ei maistu ees mitenkään hullummalta, mutta vittu mää oon yksinäinen. Näköjään sama tahti, kuin Montussa, eli oon ehtinyt käydä kahdesti nyt röökillä, ja tuopissa on tommonen vähän reilu puolet jäljellä. On tää Majava kyllä mukavampi mesta kun Monttu nyt. Ei täälläkään itekseen mitään tekemistä ole, mutta ainakaan jengi ei oo yhtä ahdistavaa, kun tuol Montussa. Musiikki on kyllä tämmöstä kesyä Radio Rock paskaa. Jos täällä ois musat kohdillaan, niin täällä varmaan vois istua ihan itekseenkin jonkin aikaa.

Onpas erikoinen fontti ja tommonen asettelu tommosessa jossain Kotiteollisuus-julisteessa, joka on tuolla seinällä. Näyttää tältä etäisyydeltä, että siinä lukis:
KATIT
CULLI
SUUS

Alkaa kyllä piisaamaan tämäkin paikka. Mitähän sitten. Olisko Alanya?

No niin, pääsin Alanyaan. Toivoin kovasti, että edes Jusa, joka on aina siellä, löytyisi paikan päältä. Näköjään jos johonkin voi luottaa, niin Jusaan sentään. Siinähän se istui omalla paikallaan. Wonderful! On myös käynyt pistämässä punkit soimaan. Kehtaan myös viimeinkin tilata nyt jotain drinkkiäkin, kun on tuttuja kasvoja ympärillä.

Tilasin Karjalan lisäksi tommoisen Mexicano-drinkin. Eli tequila, grenadiini, lime+ananasmehu. Ananas kuuluu pizzan lisäksi drinksuihin. Todella raikas, hedelmäinen, alkoholi maistuu juuri oikealla tavalla. Kuin pieni matka Meksikon huumekartelleiden aamupalalle. Siellä ne oluthifistelijät varmaan hytisee Keskustorilla kylmissään. Toi Karjalan ostaminen kyllä oli typerä juttu, vois jättää juomatta melkein.

Aika pitkä hetki kulu tässä sössöttäessä. Maistoin bissestä huikan, maistui ihan pierulta. Mexicano sen sijaan ihan helvetin hyvää. Seuraavaksi Alanyan Pina Colada. Hyvä vaahto, herkullinen maku, fuck olutfestareiden sappihappojen makuiset paskabisset. Musa on ollut Alanyassa koko ajan todella kohillaan. Rasberry Sour kiinnostelee enää joskus harvoissa hiljaisissa hetkissä. Alanyareissu kyllä ansaitsee kokonaisuudessaan huippupisteet. Mutta nyt on vaihdettava kojua. Karjala on jätettävä kesken ja otan bussin Pispalaan.

Vastavirran alakerrasta löytyi Ville ja Sylvi, ja joku Kotilam Panun rokkibändi lopettelee just. Otin tämmösen talon IPA:n eli Iisalmi Pale Alen, jollasia on kyllä jokunen tullut joskus aiemminkin ehkä maistettua. Kyllä tää noi aiemmat karjalat ainakin mukavasti voittaa, etenkin kun täällä nyt on muutenkin tämmönen vähän eläväisempi meininki. Tän kaljan voimin meni ihan hyvin tommonen Huora-niminen bändikin rokkimeininkeineen. Vastavirta on näköjään ihan täynnä, mutta jotain ihme jengiä, joten suuntaan yläkertaan.

Yläkerrassa sitten ja Sandelsin kojusta kolmosolut. Hävisin Markoa vastaan kikkerin. Mitähän sitten. Puhuttiin jonkun duden kanssa just noista pienpanimo-oluista ja SOPPista, joka tuli missattua. Jotain tapahtu ja yhtäkkiä pelaan Esan kanssa shakkia. Shakin pelaaminen on kyllä ihan perseestä ja johtaa shottien juomiseen. Esa menettää jollain aivokuolleella virhesiirrolla kuningattarensa ja peliä on siis pakko jatkaa. Valomerkki on juuri tulossa ja käyn hakemassa tiskiltä shotteja. Palaan takaisin pöydän ääreen, enkä muista enää mitä olin tekemässä ja menetän oman kuningattareni saman tyyppisessä hässäkässä ja luovutan. Joudun antamaan toisen shottini pois hyvitykseksi.

Kello on sen verran paljon, että SOPPit ovat varmasti jo ohitse ja voin lopettaa raportoimisen ja lähteä kotiin. Käyn vielä matkalla kuitenkin Artturissa, jossa Sanna, Emmi ja Markus, eli Rillinkiläiset ovat. Join bissen joka saattoi olla tai olla olematta Prykmestar Wit bier, mutta ehkä joku sinne päin tai sitten ei. Sannalta sain maistaa kuitenkin hänen ottamaansa Foundersin Mango Magnificoa, joka oli aivan järjettömän hyvää!

Pizzaan päättyy sitten tämän vuoden Suuret Oluet Pienet Panimot -raportti. Pizza oli Etelän Kebabin Pestopizza, joka oli herkullista. Ensi vuotta varten ollaan opittu sellainen asia, että pitää lähteä aikaisemmin pelimestoille, että pääsee sisäänkin, eikä joudu kirjoittamaan 20 sivullista pelkkää paskaa.

Viikko Prahassa. Osa 7: Lähdön aika

Päivä 7

Herätyskello soittaa aamupalalle kello 9. Takana on kolmisen tuntia unta. Torkutan kerran. Kello tuntuu soivan uudestaan noin kahden sekunnin kuluttua. Yritän kysyä Sannalta, jaksaisiko lähteä aamupalalle ja saan vastaukseksi lyhyen mutinan, jonka jälkeen unet jatkuvat. Arvelen itsekin, että ehkä uni on tässä vaiheessa tärkeämpi asia kuin munkit.

Tämä on kuitenkin virheliike, sillä uni ei ole enää tulossa ja pyörin puolivalveilla yhteentoista asti, jolloin herätyskello ilmoittaa, että on aika pakata. Käyn zombina suihkussa ja pesen hampaat.

Krapulan rakenne on muuttunut. Se ei kohdistu enää kipuna päähän tai vatsaan, eikä sen vaikutuksia voi enää muutenkaan eritellä. Krapula on kaikessa. Se on ilma, jota hengitän. Ei ole oikeastaan huono olo. Minä olen krapula.

Tavaroiden pakkaamiseen ei muistaakseni sisältynyt suurempaa draamaa. Kaikki on tallessa. Olen lopettanut muistiinpanojen kirjoittamisen jossain vaiheessa edellisenä iltana, eikä nyt kiinnosta pätkääkään kirjoittaa, joten pakkaan muistikirjan reppuuni. Tuoreet vaihtovaatteet ovat loppuneet, joten aloitan kierron alusta ja puen ensimmäisen päivän kerraston.

Menemme joitain sekunteja ennen kahtatoista alakerran vastaanottoon palauttamaan avaimet ja maksamaan minibaarilaskun. Tiskillä saattoi olla sama nainen, joka oli aulan baarissa tuuraamassa sinä aamuna, kun kävin palauttamassa läjän shotti- ja kaljalaseja. Hän varmistaa pariin kertaan, pitääkö paikkansa, että emme ole juoneet minibaarista muuta viinaa kuin yhden Becherovkan.

Nälkä vaivaa hieman ja lähdemme etsimään jotakin syötävää. Pelkään nukahtavani, jos syön jotain raskaampaa, joten lähdemme metsästämään jonkinlaista kahvilaa, josta saisi jotakin pientä puputettavaa. Jonkinlainen ideaamme vastaava paikka löytyykin pienen kävelemisen jälkeen.

Tämmöinen tavallinen kahvila, jossa uskoisin nuorten käyvän. Itse en käy kahviloissa. Tilasin tottumuksesta pienen oluen, lisäksi cappuccinon ja mozzarellaleivän. Sanna tilaa samanlaisen leivän. Mietin, oliko kaljan tilaaminen virhe, mutta yllättäen se maistuukin aivan hyvältä.

Sanna on syönyt oman leipänsä jo puoleen väliin, mutta omaani ei näy missään. Ei jaksaisi nyt säätää mitään. Saan kuitenkin viitottua sympaattisen oloiselle, mutta ainoastaan tsekkiä puhuvalle tarjoilijarouvalle sormillani, että tämmöisiä leipiä tässä pitäisi olla kaksi kappaletta. Leipä on aivan maukasta, mutta muuttuu kahvin kanssa vatsaan päästyään samantien kakaksi.

Vessanpöntön rinkula on jäätävän kylmä ja paperi on niin karheaa, että tuntuu kuin pyyhkisi persettään pokasahalla. Nilkutan ulos tupakalle toipumaan koettelemuksesta. Viimeistelen vielä kaljani ja koitamme hetken etsiä Sannan puhelimeen jotakin peliä, jota pelailla lentokoneessa.

Kävelemme taas Vltava-joen siltaa. Maassa on vielä loskaa eilisestä myräkästä. Sanna tahtoisi ottaa vielä ensimmäiset maisemakuvat tältä reissulta. Itse toivon ettei ottaisi, koska en tahtoisi muistaa tätä kaunista kaupunkia tällaisena. Tekee mieli pyydellä jatkuvasti anteeksi, koska tuntuu, että olen todella masentavaa matkaseuraa tällä hetkellä, mutta Sanna on onneksi ihanan ymmärtäväinen.

Lentomme on lähdössä iltaseitsemältä, johon on vielä ikuisuus, joten tarvitsee keksiä jokin tapa kuluttaa aikaa ja lompakossa olevat korunat. Päätämme mennä sinne lähistöllä sijaitsevaan cocktailbaariin, jossa sain muutamaa päivää aiemmin kulutettua ainakin rahaa.

Paikassa ei ole taaskaan ketään. Baarimikko on vaihtunut nuorempaan. Tilaan varman päälle Rosemary Cherryn, Sanna taas heittäytyy villiksi ja tilaa Fuego Venture -nimisen juoman, johon tulee mezcalia, mangoa, chiliä ja limeä. Rosemary Cherry on varma valinta ja maistuu tällaisenakin päivänä mainiosti. Sannan juoma on hieman monipiippuisempi tapaus. Se saapuu peltitölkissä, jonka kylkeen on kiinnitetty chili. Mielenkiintoisen makuinen kyllä, ei pahaa. Outo vain. Jokin ainesosa polttaa niellessä. Tommoiset purkki- ja tölkkikikkailut eivät kyllä itseeni tee ikinä vaikutusta. Jännittävä uusi makuelämys, mutta olen kuitenkin tällä hetkellä tyytyväinen, että tyydyin hyväksi todettuun.

Käyn kunniakierroksella Prahan parhaassa vessassa. Homma toimii. Sannakin tahtoo tietää, onko puheillani mitään pohjaa ja palatessaan kehuukin, että miesten vessa on aivan eri planeetalta kuin naisten.

Pyydämme baarimikkoa nyt tekemään jotkin mahdollisimman piristävät ja hedelmäiset juomat pitkän viikon päätteeksi. Olen aistivinani, että baarimikko ei olisi erityisen innokas toteuttamaan tällaisia krapulaisten haaveita, mutta taidan olla totaalisen väärässä, sillä pöytään kannetaan jotakin ihanampaa, kuin mistä olisin saattanut edes unelmoida. En muista mitä näihin juomiin tuli, mutta ne maistuvat juuri sille mitä haettiin, mutta vieläkin enemmän. On todella vaikea olla väsynyt ja masentunut, kun suussa on käynnissä tropiikin värikkäät juhlat, joissa iloiset alkuasukkaat tanssivat ja laulavat!

 

 

Valitsen listalta Last Word Cocktailin, koska se kuulostaa nimensä puolesta sopivalta lähtöjuomalta. Sanna tilaa jonkun hassun, punaisen, mutta suklaan makuisen juoman. Last Word on hyvää, tosta Sannan juomasta en kyllä muista yhtään. Sannan omien sanojen mukaan se oli oudoin drinksu, minkä se on koskaan juonut. Näyttää hedelmäiseltä, mutta maistuukin ihan suklaalta. Kuulemma herkullista.

Juomalistaa selatessa eksyn vahingossa menun viimeiselle sivulle, jossa on paikan hieman kummalliset säännöt. Mieleen jäi ainakin, että ravintola voi olla myymättä asiakkaalle, jos tämän "social status" ei miellytä joitain muita asiakkaita. Lisäksi kiellettiin "namedropping" ja "star fucking". Näillä ei taida olla kyllä suurta vaikutusta mihinkään, koska täällä ei ole näkynyt mitään toisia asiakkaita ikinä. Nyt huomaan myös röökillä käydessäni, että ovessa lukee "No communists/ No idiots". En kyllä nähnyt tuota aiemmin. Onkohan se lisätty mun viime käyntini jälkeen? No, oli miten oli, pitkän nenän saivat he itse. Hieman alkaa kyllä mietityttämään paikan luonne.

Aika tässä kyllä kului mukavasti ja pääsemme lähtemään metrolla kohti asemaa, josta lentokenttäbussi lähtee. Koditon mies nukkuu metron penkillä ja menen kameleonttina seisomaan hänen viereensä, ettei omaan hajuuni kiinnitettäisi huomiota. Pistän merkille, että kodittomalla on huomattavasti ehjemmät kengät kuin itselläni. Se on järkevää näillä keleillä. Jossain vaiheessa koditon räjähtää keuhkoja repivään yskään. Omat keuhkoni tuntevat sympatiaa. Tahtoisin tarjota miehelle kurkkupastillin, mutta en osaa yhtään ajatella, voiko, tai kuuluuko niin tehdä ja jätän tarjoamatta. Itselläni rupeaa tekemään ihan hulluna mieli kurkkupastillia, mutta en kehtaa syödä niitä yskivän kodittoman vieressä, etten vaikuttaisi sydämettömältä paskalta. Tämä metro/bussimatka kentälle on alle tunnin homma, joten se hoituu helposti tommosella n. 3 euroa maksavalla 90 minuutin lipulla, jos ei tahdo maksaa saatanallista (pun intended) hintaa taksista. Ainakin näin pois lähtiessä kätevä systeemi.

Kentällä on ravintola, jossa saa polttaa, joten menemme sinne. Tilaan nyt huvikseni niitä uppopaistettuja juustoja, joista Anni aiemmin puhui. Tässä on lisukkeena keitettyjä perunoita ja dippiä. Sanna tilaa hirveän keon ranskalaisia. Nämä minun juustoni käyttäytyvät nyt sillä tavalla, jota Anni oli etsimässä arvostelussaan, eli juusto valuu kuorestaan "ensi puraisulla". Nämä saavat kaljan maistumaan paremmalta ja mietin, että olisin varmaan jossain toisessa ympäristössä saattanut olla ihan ihmeissään tästä annoksesta. Nyt tuntuu kuin olisi jossakin huoltsikalla syömässä. Juustosta oli olemassa vain yksi kuva, jonka päälle joku on mennyt taiteilemaan jotakin.

Käyn vielä tuhlaamaan viimeisen setelini viereisessä kentämbaarissa johonkin suositeltuun, paskan makuiseen shottiin.

Lähtöporttia lähestyessä alkaa kuulua suomalaisten molotusta. Tästä pisteestä eteenpäin pitää olla hiljaa, koska ihmiset ärsyttävästi ymmärtää mitä keskenään puhuu. Joku kauhistelee nähneensä prahassa "varmaan jotain huumeidenkäyttäjiä". Joku kertoo armeijajuttuja. Kunnon urpoja.

Ajatukset alkavat inhottavasti jo harhailla siihen, kuinka seuraavan päivän jälkeen on taas herättävä seitsemältä töihin.

Lento sujuu mukavasti, kun pelaamme Plants vs. Zombiesia vuorokentin. Jossain vaiheessa mietin, että jos kone nyt putoaisi maahan ja kaikki kuolisivat ja ainoa asia mikä koneen hylystä löydettäisiin olisi minun muistivihkoni, niin miten siihen mahdettaisiin suhtautua?




Tähän päättyy tämä 7-osainen mega-artikkelini. Kiitoksia kaikille, jotka jaksoivat lukea!

Viikko Prahassa. Osa 6: Vielä viimeiset

Päivä 6

Aamupalalla. Yritän etsiä munkkimerestä kermamunkkia, silmät sumeina kuin Žižkovilaisen kahvilabaarin TV. Etsittyäni tovin, tyydyn kuitenkin ensin vastaan tulevaan suklaamunkkiin, etten vetäisi liikaa huomiota puoleeni.

Huokaan WC:n peilin edessä. On vähän sellainen tunne, ettei jaksaisi enää mitään. Raahaudun takaisin sänkyyn.

Heräilen monimuotoisiin painajaisiin ryöstetyksi tulemisesta lapsuudenkaverin frisbeen hävittämiseen. Välillä herään valtavaan närästykseen ja on pakko nousta istumaan. Jossain vaiheessa kuitenkin nukahdan syvempään uneen ja herään vasta siinä vaiheessa, kun olen päästä varpaisiin niin märkänä hiestä, että on pakko nousta suihkuun. Kello on kolme. Sade ropisee ikkunalautaan.

Suihkun ja hampaiden pesun jälkeen olo tuntuu kuitenkin yllättävän freesiltä ja virkeältä!

Ulkona tihuttelee, joten käytyämme lähikaupassa täydentämässä kurkkupastilli- ja röökivarastot, hyppäämme lähimpään ratikkaan. Syöminen ei tänäänkään tunnu ensialkuun kovin houkuttelevalta, mutta pizzan kanssa harvoin voi mennä vikaan ja suuntaammekin johonkin hieman fiinimpään pizzeriaan.

Viini maistuu hieman oudolta, bensamaiselta. Tilaan rucola-mozzarella-parmesaani -pizzan. Täällä näytti olevan vielä normaalia vähemmän kasvisvaihtoehtoja listalla, mutta valinta on silti vaikea.

Tänäänkin kannatti todella nousta sängystä! Tuota pizzaahan tulee syötyä aika paljon, esim. vuonna 2015 tuommoiset 107 kpl, mutta nyt vaikuttaa siltä, että tämä ei olekaan mikään rutiinikeikka! Pöytään tuodaan täydellisen näköinen, pitkälle lautasen reunojen yli vaelteleva, mutta paperinohut pizza. Parempaa pohjaa ei ole tullut vastaan missään ja pizzassa käytetty juusto on taivaallista. Tämä on parasta pizzaa mitä olen syönyt vuosiin. Reunat ovat samaan aikaan suussa sulavan pehmeät, mutta kuitenkin rapeat. Ainoa mikä tästä ehkä puuttuu, on valkosipuli. Jos olisin sen tajunnut pyytää, niin uskon että tässä puhuttaisiin takuuvarmasti parhaasta ikinä syömästäni pizzasta.

Ilman valkosipuliakin tämä on siis aivan mielettömän hyvää ja tavallaan palautti uudelleen sellaisen alkukantaisen innostuksen pizzan syömiseen, jollaisen voin kuvitella olleen silloin, kun ensimmäinen ihminen on keksinyt tulen ja toinen on keksinyt paistaa siinä pizzan. Tämä saa minut taas muistamaan, että pizzan nauttiminen voi olla kuin kaunis konsertti, eikä pelkästään Etelän Kebabin öljyä tihkuva krapula-aamiainen.

Mutta joo, se paskan lässyttämisestä. 3/4 pizzan jälkeen vatsa rupeaa olemaan todella täynnä, mutta tekee mieli vielä syödä. Tilaan tarjoilijalta shotin vodkaa, että ruoka hieman laskis ja sais loput ahdettua sisään. Oon jättänyt aseet vahingossa silleen kello viiden nurkille ja tarjoilija kysyy, oonko jo valmis. Sähähdän kuin kissa ja vedän äkkiä haarukan ja veitsen eri suuntiin. Vodkan voimalla loputkin pizzat katoavat oikeaan osoitteeseen, yksi reunapala jää syömättä. Mietin, laitanko ollenkaan kuvaa pizzasta, koska mielestäni valokuva ei tee oikeutta tälle mestariteokselle.

Ainiin, Sanna söi jonkun pastan, joka oli kuulemma hyvää. Itteasiassa nyt kun laitoin tän kuvan, niin muistankin kuinka tuolta Sannan pastasta leijaili herkullinen valkosipulin tuoksu, joka sai jotenkin kaikki aistit käymään ylikierroksilla.

Kaikki on ihanaa. Tilaan jälkiruoaksi nyt Tiramisun ja Irish Coffeen, joista olin kateellinen sillon yks päivä. Sanna tilasi Torta di mele:n eli omppopiirakkaa. Hemmetin hemmetti. Kyllä voikin olla hyvää! En ole enää kateellinen kenellekään. Tiramisu tuli tykiteltyä niin nopeesti ääntä kohti, ettei siitä ehtinyt ottaa kuvaa.

Niin, tän paikan nimi oli La Piccola Perla. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Ulkona on alkanut satamaan märkää lunta. Kävelemme vatsat täynnä pitkin turistimaisemman näkösiä katuja, oiskohan tää Prahan vanhaa kaupunkia. Räntä ärsyttää ja menemme johonkin U Tří Růží -nimiseen paikkaan, jonka tulkitsen tarkoittavan 'kolmea ruusua'. Paikan logossa näkyvät kolme ristikkäistä ruusua vahvistavat tätä tulkintaa.

Ymmärtääkseni tämä paikka myy saman nimisen panimon oluita. Eka on ihan ookoo. Toinen, tummempi, ei oikein nyt maistu.

Röökillä käydessä huomaan, että maa alkaa olla jo melkein valkoinen lumesta. Joku italialainen nainen tulee kyselemään multa reittiohjeita jonnekin ja saa välimerelliset kilarit, kun vastaan englanniksi, ettei mitään hajua.

Aika kauan kestää toisen kaljan juomisessa. Tää ei oo mikään kaikista viihtyisin baari, jos nyt ei ihan paskakaan. Jotenkin sieluton. Sanna mainitsee jotain takana istuvista tyypeistä, joilla näyttää olevan hauskaa, mutta en kiinnitä kommenttiin huomiota tässä vaiheessa.

Räntäsade yltyy, mutta tekee mieli vaihtaa paikkaa. Katotaan, että lähellä pitäis olla joku paikka, mistä pitäis saada jotain erikoisempia bissejä. Kuulemma joku Time-lehden parhaaksi valitsema paikka Prahassa. Ei kyllä herätä mitenkään luottamusta, mutta lähdemme silti.

Mestassa on joku syömäpuoli, jossa miljoona turistia vetää pakasteranuja ja majoa. Pöydissä on kuitenkin tuhkikset, joten istumme alas. Pyydämme bisselistaa, mutta tarjolla on vain yhtä laatua. Meidät ohjataankin sitten oikeaan suuntaan, eli seuraamme Micro Brewery -kylttejä yläkertaan.

Yläkerrassa on tarjolla sentään muutamaa eri vaihtoehtoa. Täällä ei saa polttaa. Tilaan jonkun filtteröimättömän jutun. Maistuu bisseltä. Täällä ois erikoisuutena tollasta jotain bissejäätelöö, eli vissiin bissestä tehtyä jäätelöö bissen päällä tai jotain. Uhka/mahdollisuus-mittari menee nyt niin pahasti uhan puolelle, että jää testaamatta. Lisäksi maailman vahvimmaksi olueksi mainostettua olutta, joka on jotain hikiset 12%. Mitä vittua? Saletisti oon kyllä kuullut vahvemmastakin. Ei huvita kuitenkaan testata mitään, koska tää on niin unettavan tylsä ympäristö.

Yhtäkkiä huomataan, että kellokin rupeaa olemaan vaikka mitä ja pitäis vielä löytää jotain syötävää, ennenkun kaikki keittiöt menevät taas kiinni. Koitetaan kattella lähistöltä jotain paikkaa, mutta ei löydy mitään kiinnostavaa, eikä päästä oikeen yhteisymmärrykseen. Keskinäinen tunnelmammekin alkaa kiristymään ja tarvitsen hieman miettimisrauhaa, joten menen vessaan kakalle.

Pöntöllä sitten pälkähtää, että täältä keskustasta pitää nyt päästä helvettiin ja kattoa ratebeer.comista joku kunnon mesta.

Yks aukioleva paikka löytyy jostain 1,7km päästä ja katotaan suunnilleen reitti sinne ja paljon enempiä jahkailematta jätetään rahat kaljoista ja painellaan pihalle.

Ollaan tietty unohdettu jo, että ulkona tulee sitä loskaa. Päästään etenemään muutama kortteli, kun huomaamme jo rämpivämme aivan vitun järjettömäksi yltyneen loskahurrikaanin läpi. Loskaa läiskyy naamalle jollain 16 boforin voimalla, kengät ja sukat on täysin läpimärät ja maa niin märkä ja liukas, että pelkkä pystyssä pysyminen tuottaa suunnattomia vaikeuksia.

Jyräämme kuitenkin päättäväisesti paskan läpi, kunnes lähellä odotettua määränpäätä tajuamme, ettei tullut muuten kiireessä otettua tarkkaa osoitetta, tai edes koko mestan nimeä mihinkään ylös.

Seistään jossakin helvetin isossa risteyksessä, vaakasuorassa räntämyrskyssä, kädet pystyssä. Päällysvaatteistakin on mennyt jo vesi läpi.

Meinaa iskeä jo toivoton olo, mutta onneksi saadaan pidettyä tyyneytemme jotenkin ja löydetään tuulensuoja, jossa saadaan kaivettua offline-tilassa googlen hakuhistoriasta sentään paikan nimi. Valitaan arvalla joku suunta ja lähdetään kävelemään sinne päin.

Ihmeen kaupalla oikea paikka löytyykin aika nopeasti ja vieläpä samalta puolelta katua.

Astutaan sisään tähän Restaurace Kulový Blesk -nimiseen puljuun ja olo huojentuu samantien huomattavasti. Mukavan oloinen paikka, jossa istuu ihan oikeita ihmisiä. Fiuh!

Alakerran sisustus on mukavan kotoisa, päästään istumaan ja taululta näkee hanakaljat. Löytyy ainakin paria Matuškaa ja jotain muita Beer Geekistä tuttuja, oletettavasti tsekkiläisten panimoiden bissejä. Otetaan tietty parit. Varmistellen Matuškan IPAa ja jonkun toisen mestan APA. Matuška on takuuvarma! Mieli alkaa paranemaan ja kohta jo naurattaakin taas.

Tarjoilijat ovat todella ystävällisiä ja kertovat kaikista oluista juurta jaksain pyytämättä, mutta kiinnostavasti. Tilataan toiset. En tiedä, jäikö sanat vaan kurkkuun vai saiko toi lumipaskassa rämpiminen mun todellisen suomalaisuuteni nousemaan pinnalle, mutta huikkaan tilauksemme ottaneen naistarjoilijan perään, että "Ai hääv small one" ja pidän etusormeani ja peukaloani asian selventämiseksi muutaman senttimetrin päässä toisistaan ja tarjoilija ehkä tirskahtaa hieman. Tajuamme, millainen väärinkäsitys tilanteessa ehkä saattoi syntyä ja vissiin viimeisetkin vittupääloskan aiheuttamat jännitteet katoavat tässä ja räjähdämme Sannan kanssa sekopäiseen kikatuksen ja röhkimisen sekaiseen nauruun.

Ruokalista on hyvin lihapainotteinen, mutta sieltä löytyy kuitenkin tämmöinen saksalainen herkku kuin Obatza, eli jotain kaljassa haudutettua neljän juuston ja voin mössöä, joka tarjoillaan leipien kanssa. Otetaan sellasia heti kaksi kappaletta ja lisäksi vielä öljyssä paistettuja valkosipulileipiä valkosipulilevitteen kanssa.

Maistuu hyvän bissen kanssa oikein mainiosti, joskin juusto-överit meinaa olla tosiasia jossakin vaiheessa. Mikään olut ei petä. Ois voinut mielellään käydä vaikka koko listan läpi, mutta tää mesta menee kiinni jo yheltätoista ja puolelta meiltä tullaan kysymään viimeisiä tilauksia. Tilaan Matuškan saisonin. Hyvää, mutta edelleen mun suosikki-saisonina pysyy se jonkun suomalaisen panimon tekemä, jota tuli joskus juotua Suuret oluet, pienet panimot -messuilla.

Henkilökunta suostuu soittamaan meille taksin ja tällä kertaa saan lapun, jossa lukee se hinta mikä sille matkalle on luvattu, jota pitää sit näyttää kuskille jos se rupeaa väittämään jotain muuta. 67 korunaa. Huvittaa vähän toi summa, kun toi on vissiin ihan murto-osa siitä mitä ollaan yleensä maksettu. Kiitellään, juodaan viimeset bisset ja lähetään ulos, jossa taksi jo yllättäen odottaakin.

Todetaan, että nyt vois oikeastaan mennä pakkaamaan jo kamat valmiiks, niin voi seuraavana päivänä vaan pötkötellä rauhassa sit siihen asti, kunnes huone pitää luovuttaa, koska on lähtöpäivä. Ollaan todella ylpeitä itsestämme, koska kello näyttää vasta varttia yli yhtätoista.

Perillä taksikuski sanoo hinnaksi 140 korunaa. Näytän lapusta, että tähän hintaan on luvattu, mutta kuski tökkii näyttöä, jossa lukee 140. En todellakaan jaksa alkaa vänkäämään jonkun vitun köyhän kanssa parista eurosta ja annan sille 140 ja vittuillakseni vielä jotain hiluja lompakosta.

Taksi jätti meidät just Klub Újezdin eteen, koska se oli ainoo paikka, jonka tarkka osoite me muistettiin, joten aatellaan, että vois käydä ottamassa loman muistolle vielä viimeset shotit, semmoset hienot liekehtivät B52:t olisi varmaan juhlavat!

Tiskillä meillä käy joku pieni sekaannus ja tilaan Margaritan ja Sanna tilaa Hemingway Specialin. Puhutaan pöydässä tavaroiden pakkaamisesta ja naureskellaan sellaselle kauhuskenaariolle, jossa me vaan jäätäiskin tänne dokaamaan. Jossain vaiheessa sisään tulee vanhempi suomalainen pariskunta toppatakit päällä. Rouva astuu peremmälle ja vilkaisee sisään. Tiskillä joku baarin ukko polttelee pilveä. Suomalainen ukko on just kävelemässä yläkertaan ja oon vähän kauhuissani sen puolesta. Rouva katsahtaa jointtia polttavaa ukkoa ja muita asiakkaita ja tokaisee, että "eepä täältä taija saaha ruokaa" ja ukkokin jää alas ja lähtevät pihalle.

Meidän juomat kuitenkin menee tosi nopeasti, joten päätetään ottaa kuitenkin yhet vielä. Sanna tilaa Gin tonicin ja ite koitan nyt uudestaan sitä Gin Fizziä, että oisko se täällä yhtään parempi, kun se Hany Banyssa saatu oli niin lussu. Onkin kyllä parempi kuin se aiempi, mutta aika tämmönen lasten juomahan tämä kyllä on. Oikeestaan kyllä paremmin toimii tällänen neutraalimpi juoma viimeisenä lähtöjuomana, kuin joku tosi hyvä, koska nyt juoman lopulla ollaan jo ihan valmiit lähtemään. Pistetään tavarat kasaan ja kaivellaan takkeja ja aatellaan ottaa seisten tiskillä vaan ne viimeset shotit ja sit mentiin.

Sanna näyttää yhtäkkiä ikkunasta pihalle, että noi tyypit taitaa muuten olla ne, jotka oli siellä kolmessa ruusussa meiän kanssa samaan aikaan, joista sulle kerroin. En tajua mitään, koska en aiemmin kuunnellut, enkä muista siellä ketään nähneeni. Sisään kuitenkin paukahtaa pariskunta, jotka ovelta jo huikkaa, että olittekos tekin tänään siellä kolmissa ruusuissa ja voiko seuraan liittyä. Oon edelleen ihan pihalla, mutta kyllä meiän pöydässä aina yhdelle punkkarin näköselle punkkarimuijalle ja Worth The Painin Ollin näköselle nörttipunkkarille tilaa on.

Tää kaksikko on tullut Euroopan reissulle Chicagosta ja on nyt ensimmäistä päivää Prahassa. Tullaan heti alusta asti hyvin juttuun. Sanon, että me oltiin kyllä justiinsa lähössä, mutta käydään sitten hakemassa vielä yhet. Sanna ottaa kevyesti Long Island Iced Tean ja ite meen Margaritalla.

Nää on todella mukava pariskunta. Illan mittaan selviää, että ollaan aikalailla saman ikäsiä ja bändisuosikit menee hyvin yhteen, ihan nuoruuden fanituksista alkaen. On kyllä jotenkin hauskaa, kun nää tyypit on lähtöjään jostain Chicagon ulkopuolelta maaseudulta ja me jostain ihan muualta ja sit tavataan jossakin ihan random-mestassa ja tykätään tehdä samoja juttuja, kuunnella samoja bändejä ja katella samaa paskaa TV:stä. Kiitos Amerikka!

Baarissa soi jotain tämmöstä, mikskä tätä sanotaan, jotain metalcoree tai modernia hardcoree tai jotain tämmöstä, mistä en oikein tiiä, mut kuulostaa ihan ookoolta kuitenkin. Comeback Kidiks toi jätkä vissiin jonkun tunnistaa. Se on soitellu tommosissa jossain-core bändeissä kuulemma ja sanoo joitain nimiä, joista yks ainakin kuulosti silleen tutulta, että joku kaveri sitä ois kuunnellu, mut ei jääny ikävä kyllä mieleen. Mukavaa, kun on juttuseuraa ja Urquellitkin uppoo taas. Ulkona tulee vieläkin räntää ja mietitään, että minkälaisia nimityksiä eri puolilla maailmaa on eri lumikoostumuksille ja tullaan siihen tulokseen, että kansainvälisesti toimivin nimitys lumelle ja rännälle on paska. Sataa paskaa. Märkää paskaa. Chicagossa kun on saasteita aika rutkasti, niin siellä lumi muuttuu semmoseks mustaks paskaks kuulemma.

Noilla on duunit jotain sellasta ehkä trendikästä tietokonehommaa ja ne kuuntelee jotenkin liian kiinnostuneesti, kun kerron mun duunista tehtaassa, vaikka en todellakaan haluaisi puhua moisesta lomalla. Jossain vaiheessa käy mielessä, että piti niitä matkatavaroita pakata, mutta sit aatellaan Sannan kanssa, että kyllähän tää baari varmasti menee sit jossain vaiheessa kiinni jos meinaa mennä liian pitkäksi.

Käydään välillä yläkerran puolella. Oudosti tänä iltana täällä on ihan erilainen meininki, kuin sillon ekana iltana. Sillon tää oli semmonen savunen punkkiluola, mutta nyt täällä soi musiikit todella hiljasella ja on enemmänkin joku taidekahvila-tyyppinen tunnelma.

Huomaan vessassa käydessäni erään puutteen. Oon aikasempina päivinä nimittäin miettiny, että onkohan Jaani ylpee, kun joka paikassa missä ollaan käyty yhdessä baarissa, niin siellä on ilmeisesti jotkut kovat fanit käyneet laittamassa vähintään yhden Diskelmä-tarran vessan seinään. Täällä semmoista ei ole. Oon ihan varma, että mulla ois ollu taskussa yks, mutta en kuitenkaan löydä sitä nyt.

Istutaan vielä yläkerrassa. Tsikakon mies tarjoo vielä kaikille bisset, mutta sitten huomaan, että kello on puoli neljä ja tulee kiire! On kerettävä vielä alakertaan, jos täällä on tulossa valomerkki, että keretään saada ne läksiäis-shotit! Ehdin hakea kaikille vielä Mexican Flag -nimiset shotit.

Baari laitetaan lopulta kiinni hieman viiden jälkeen. Vaihdamme viimeiset sanat jenkkien kanssa. Siinä kyllä kului tuommoiset kuusi tuntia aikaa kuin siivillä. Oli mukava jutella uusien ihmisten kanssa, mutta olin silti hieman hämmästynyt joskin otettu, kun löysin myöhemmin muistikirjasta tällaista siirappista tekstiä ikuisesta ystävyydestä näiltä, kotiosotteineen päivineen.

Päiviteltyämme hetken päivän tapahtumia, pääsemme viimein kuuden aikaan nukkumaan. Laukut jäävät pakkaamatta.