perjantai 24. kesäkuuta 2016

Panimoarvostelu: Timon panimo

Timon Panimo

Olin lauantaina 11.6.2016 käymässä Kylmäkoskella, jossa pitkän linjan punknaama Satru järjesti yhdeksättä kertaa Ketolaikka-nimisen kesätapahtuman ranchillaan. Näissä bileissä siis on aina muutama punkkibändi soittamassa ladossa, tekosyynä ulkoilmassa dokaamiselle ja puskiin kusemiselle. Parasta mitä kesäkuussa voi Suomessa tehdä oikeastaan. Tännehän ajelee suunnilleen saman noin tunnin verran niin Tampereelta kuin Helsingistä. Ei paha, suosittelen kaikille sellasille ketä tämmöset jutut kiinnostaa!

Täällä oli tänä vuonna kuitenkin soittamassa mm. helsinkiläinen Kova Ajo -yhtye, jossa bassoa soittelee Timo, eli tuttavallisemmin Timtom, tai virallisemmin Sir Timpuri. Timohan tunnetaan, tai ainakin pitäisi tuntea, myös Diskelmässä soittamastaan julmasta kirvesbassosta. Olin jo matkalla varautunut, että Ketolaikassa joku saattaa suurella todennäköisyydellä tulla tarjoamaan kiljuhuikkaa tai jotain muuta itse tekemäänsä kuvottavaa muhjua. Olinkin hieman epäileväinen, kun Timo tuli Prinssi Inkoon tunnelmallisen sooloesityksen aikana tarjoamaan mukillista kotonaan tekemäänsä olutta.


Kirvesbasso


Olin kyllä huomannut aiemmin Facebookissa, että Timo oli ostanut jotain 20 kilon säkillisiä maltaita tai humaloita tai jotain tämmöistä, mutta olin pitänyt sitä enemmän vitsinä, tai ajatellut, että ehkä Timo sekoittaa niitä aamumuroihinsa tai jotakin. Otin siis hieman varovaisesti huikkaa mukista, kokeneena kiljunmaistajana haistamatta etukäteen, tietenkin. En nyt keksi tähän hätään mitään tarpeeksi kuvaavaa sanaa määrittelemään sitä hämmästystä, kun suuhuni kaatuikin aivan mielettömän hyvän makuista, hedelmäistä IPAa!

Siis tää oli niin älyttömän hyvää, että jos tällaisen olisi saanut vaikka SOPPissa lasiinsa (ihan alueen sisäpuolellakin), olisin ollut erittäin tyytyväinen ja joutunut luultavasti hakemaan useammankin. Innostuneena tästä sovin Timon kanssa, että kyselisin häneltä hieman tästä uudesta harrastuksestaan ja hyvän oluen salaisuudesta.

Kävimme nuotiopaikalle ja mukissa siis tuo Timon ns. Perus-IPA. Timo itse kuvailee tätä tasapainoiseksi IPAksi, jossa kaikki kohdillaan. Tää on kolmas tuote, joka on Timon Panimolta tullut pihalle ja ensimmäisten kokeilujen jälkeen tatsi on hallussa ja tietää mitä tekee. Oli omasta mielestäni niin hyvää, että piti hieman hillitä vauhtia, kun kuulin, että tässä on kuitenkin sen 8% tehoa.

Innostus omien kaljojen tekemiseen oli Timolla syttynyt, kun hän oli talvella 2015 asustellut kuukauden Australiassa kaverinsa luona. Tämä kaveri oli tehnyt siellä himassaan bisseä ja Timo oli huomannut, että kotioloissakin voi saada pienellä vaivalla aikaan hyvää olutta. Aivan samantasoista, kuin mitä vaikka Alkon pienpanimo-osastolta voi löytää. Perus Karhun litkiminen oli ruvennut vituttamaan ja pienpanimo-oluet kiinnostamaan jo aiemmin, mutta tämä Australian reissu oli kuitenkin käänteentekevä juttu tässä omien oluiden valmistamisessa. DIY-touhuilu on kuitenkin Timolle luontevaa hommaa. Kysyinkin, että onko nuoruudessa ollut jonkinlaisia kiljuvirityksiä ja onko niillä ollut jotain vaikutusta tähän kotipanimoinnostukseen. Kuulemma kilju- ja pontikkahommat ovat tuttuja nuoruudesta ja niillä on tosiaan ollut hyvinkin negatiivinen vaikutus ja ovat olleet omiaan nostamaan antipatioita kaikkea omatekoista alkoholia kohtaan.

Takaisin Suomeen päästyään Timo rupesi selailemaan netin olutfoorumeita ja selvittämään ja vertailemaan millaisilla vermeillä pärjäisi. Kun homma rupes selkeytymään, osti hän parin-kolmensadan euron laitteet, suurimpana investointina keittokattila. Tällanen kokoonpano on kuulemma aika pitkälti halvimmasta päästä. Tommosiin kotivehkeisiin voisi upottaa joitain tonnejakin helposti, mikäli haluaa touhusta automatisoidumpaa, mutta Timo vanhana DIY-miehenä tekee mieluusti ite sellaset hommat mitä pystyy ja joissa voi säästää.

Raaka-aineista kotimaiset maltaat saa hyvin halvalla ja humalat tilaillaan sitten Jenkeistä tai Saksasta. Jenkeissä tosin on ollut nyt vissiin pitkä kuiva kausi ja sadot ovat menneet monin paikoin pilalle. Timo olikin nyt ainakin viimeisillä kerroilla ilmeisesti tilannut Saksasta Magnum-humalaa, joka on suosittua katkerohumalaa.




Ensimmäiset keitokset

Ekalla yrityksellä ongelmat alkoivat heti siitä, että Timo oli tilannut maltaat kokonaisena, eikä niitä niin vaan kotikonstein saanut murskattua. Pienen kyselemisen jälkeen Timon kaverilta oli sentään löytynyt näille tarkoitettu murskain, mutta senkin kanssa oli vielä vitullisen työn takana saada maltaat murskaksi ja kämppä oli tällaisen projektin jälkeen sitten aivan täynnä paskaa. Tästä opittiin, että maksamalla 20 senttiä ylimääräistä per kilo, saa maltaat valmiiksi rouhittuina, eli tää on se oikea tapa kotihommissa. Hinta tänkin jälkeen näille bisseille on tommosta euron luokkaa per litra, eli ei oikeen mene edes tohon "Asioita, joihin crusteilla ei ole varaa" -kategoriaan.

Ekan satsin suhteen ei Timolla ollut minkäänlaisia odotuksia tai toiveita, ja mittasuhteet aineiden osalta oli heitetty pitkälti ihan säkällä. Tää eka juoma oli käsittääkseni kuitenkin IPAa, joka oli silleen vahvasti humaloita, että pienet kauneusvirheet peittyivät alle. Pulloja varten Timo soitti Kurvin William K.:hon ja siellä oli autettu kaljantekijämiestä hädässä. Puol tuntia soiton jälkeen Timo pääsi hakemaan tarvittavan määrän tyhjiä pulloja, jotka oli pesty baarissa tätä varten jo valmiiksi! Olo oli helpottunut, kun bisseä oli sitten maistatettu ja jengi kehui. Ekasta satsista Timo oli itse sellaista mieltä, että "meni vähän sinne päin, mutta oli vitun hyvää, niinkuin elämä yleensäkin". Ainakin tuli selväksi, että mitään ihan rakettitiedettä omien oluiden valmistaminen ei ole.



Hieman myöhemmin maistelimme sitten Timon Black IPAa, joka oli kirjoitushetkellä Timon viimeisintä, eli neljättä satsia. Tää oli siis tämmöistä stoutti/porter meininkiä, jossa oli käytössä samat humalat, kuin tuossa Perus-IPAssa, mutta tummia maltaita, joista bisse saa värinsä ja paahteisuutensa. Maltaita oli käytetty maltillisesti, mutta humalia taas tarkoituksella ihan reippaalla kädellä. Tässäkin oli se 8%.

Tämäkin oli ihan huippusuoritus! Todella hämmentävää. Miksi Timo tekee parempia bissejä, kuin niin moni Suomessa hääräävä ja itsestään hirveää meteliä pitävä pienpanimo? Miksi? Tällaista mietin mielessäni, mutta Timo on vaatimaton mies, enkä koskaan saanut aivan tyhjentävää vastausta tähän.

Illan päätteeksi maistoimme vielä yhtä olutta, Karamelli-IPAa. Tää oli järjestyksessä toinen Timon tekemä bisse. Tähän oli sit käytetty kuulemma ihan vitusti karamellimaltaita. Olin tässä vaiheessa iltaa juonut erinäisten oluiden ja siidereiden lisäksi myös pullon viiniä ja pikkupullon salmiakkikossua, joten en nyt tiedä kuinka hyvin on arvostelulaitteet kalibroitu tässä vaiheessa, mutta mun mielestä toi kuulemma hurja makeus ei häirinnyt yhtään ja tääkin oli musta aivan erinomaista bisseä! Tämä oli ollut kuulemma sellainen kokeilu, että mitä käy jos laittaa jotakin ainesosaa aivan vitusti ja Timo olikin mielestään mennyt liian pitkälle noiden karamellimaltaiden kanssa. Tän jälkeen hän oli päättänyt, että näissäkin hommissa kannattaa pysytellä kuitenkin jotenkin reseptien rajoissa. 9% oli tämä bisse, kaikille teille rosenttidiggareille tiedoksi! Värimaailmaltaan tää meni johonkin noiden kahden ensin maistellun, eli vaaleamman Perus-IPAn ja todella tumman Black IPAn välimaastoon.

Ketolaikka alkaa olla tältä vuodelta taputeltu ja muistivihon viimeisenä luettavana lauseena lukee "Syövuoressa idea rupes sykkii jo tosi kovin", jota seuraa kummallisia harakanvarpaita, joista ei saa edes tuota vertaa selvää.




Viikkoa myöhemmin istun Vantaan kohdalla Onnibussissa matkalla Helsinkiin, selvittääkseni mitä nuo viimeiset lauseet voisivat tarkoittaa ja jatkaakseni muutenkin jutustelua Timon kanssa. Söin juuri Pirkka-tonnikalakolmioleivän Golden Cap -siiderin kera. 0/5, ens kerralla suoraan roskiin.

Aika nopeasti tässä käy kyllä selville, että Vaasankadun täydet baarit lauantai-iltana eivät ole parhaita paikkoja tehdä rauhassa haastatteluja, varsinkaan isommassa seurueessa. Sen verran saan kuitenkin selville, että Timo on juuri hetkeä aiemmin pullottanut vastavalmistuneet Kesä IPAnsa. Tätä ei vielä päässyt maistamaan, mutta Timo kertoo, että tää on raikasta, erittäin hedelmäistä ja tarkoituksellisen kesäistä juomaa ja tiivistää vielä, että "tästä tulee vitun hyvää".

Näiden jälkeen on sitten vuorossa kesätauko ja koska IPAt on otettu jo haltuun, niin silloin siirrytään kohti uusia haasteita. Porteria ja sen tyyppisiä juttuja silloin kuulemma luvassa. Samoilla vehkeillä jatketaan vielä. Volyymi on kuulemma oikea, tollasia 17 litran satseja tolla pöntöllä väännetään ja ne menee mukavasti silleen, kun osan tarjoaa kavereille ja itse juo jokusen viikonloppuisin. Kaappeihin jää joitain pulloja pahan päivän varalle vielä.

Tämän jälkeen sitten todella turvallista Vaasankadun rallia ja käyn toteamassa Lepakkomiehessä, että Lähtevät Kaukojunat ja Miettiin ovat edelleen saatanan hyviä nössöpunkbändejä. Ei siis raportoitavaa, Helsingin reissun makuelämyksistä jää uutena tuttavuutena mieleen Heiniksen kusilämmin Puolukkakossu, joita menee useampi.

Jäämme odottelemaan uusia kuulumisia Timon Panimolta, sekä maistiaisia vitun hyvästä Kesä IPAsta!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Suuret Oluet Pienet Panimot (SOPP) -tapahtuman finaalipäivä Tampereella la 28.5.2016

Mun oli tarkotus kirjoitella ihan päiväkohtaiset raportit tosta SOPPista, joka kesti siis torstaista lauantaihin, mutta onnistuin ottamaan muistiinpanovälineet lopulta mukaan vasta nyt lauantaina, joten koitan tähän kirjoitella nyt muistista jotakin aiemmista päivistä. Tämmöinen ikäänkuin "tiivistelmä", vaikka tässä olikin nyt näköjään ihan vitusti tekstiä.

Aloitan nyt itseasiassa jo tosta keskiviikosta, kun silloin uudelleenavattiin tohon Hämeenpuistoon, ihan kämpän lähelle, toi Rillinki, nyt vaan ainakin toistaiseksi noiden Sohon ja Nordicin ja näitten Gastropub-imperiumin tyyppien ohjaksissa. Menee kyllä heti heittämällä Tampereen Top 2- terasseihin ton Vastavirran yläkerran terassin kanssa. Mestasta löytyy kikkeripöytä ja syötäväks sellasiin 3-4 euron hintoihin ranskalaisia ja tofucurrywurstia ja tämmöstä pienempää suolasta, mitä oon aina toivonut, koska kaljotellessa vituttaa aina syödä joku 15 euron safka mistä menee hulluun ähkyyn, eikä sen jälkeen maistu enää mikään. Tommosia muutaman euron purtavia voi syödä vaikka useemman pitkin iltaa silloin kun huvittaa ja jää bissellekin tilaa.

Oli tarkotus ottaa vaan ranskalaiset ja yks olut nyt avajaispäivänä, mutta oli niitä ranskalaisia kuitenkin semmoinen keko, että olinkin ehtinyt juoda jo neljä kaljaa siinä vaiheessa, kun sain ne loppuun. Eihän siinä sitten ollut mitään järkeä siinä vaiheessa enää kotiinkaan lähteä. Se yö meni sitten siellä.

Olin myös innoissaan, kun olin kuullut, että Sohon Kari on vastuussa Rillingin musiikeista ja tiedän, että Kari tajuaa näiden hommien päälle. Ensimmäisenä päivänä sain kuitenkin suureksi hämmästyksekseni todeta, että kaiuttimista soi jotain täysin mitäänsanomatonta pilipalia eli epä-musiikkia, jonka tarkoitus jäi epäselväksi. Onko ideana varoa, ettei häiritä puistossa maleksivia mummoja tai lapsiperheitä, vai jopa vetää näitä asiakkaaksi? Omaa kaljanjuontiani tuollainen joutavanpäiväinen pimputus häiritsi kyllä yllättävänkin paljon.

Kari sanoi kysyessäni, että tää on niinkuin tämmöstä "eurooppalaista" meininkiä. Jeesus. Minun Euroopassani ite ainakin kierrän kaikki hissimusiikkiterassit niin helvetin kaukaa. Se on yleensä vähän niinkuin semmoinen huutomerkki, että moro, olemme tällainen ylihintainen turistimesta! Onneksi musahommat alko paranemaan jo illan mittaan ja myöhempinä päivinä onkin ollut jo sitten korkealla tasolla. Kiitokset siitä!

Torstai

Torstaina sitten saikin ensimmäistä kertaa tuolta Rillingistä noita näitten oman Nordic-panimon tuotteita. Tarjolla oli kolmea bisseä, oisko ollut bitter, joku pale ale ja joku kolmas. Kaikki oli vähän mietoja omaan makuun ja oli hiton kylmä, joten tuli kulautettua ne nopeesti huiviin ja lähettyä SOPP-alueelle, ennen kuin sinne alkoi maksamaan sisään kuudelta.

Mestoilla oli yks suunnittelijajantteri meikän duuneista, mies joka on vissiin omistanut elämänsä oluen juomiselle. Kyseinen kaveri oli fiksusti, eli ärsyttävästi, ottanut perjantain vapaaksi ja vaikutti olevan jo hyvässä tuiterissa, kun saavuimme paikalle ystäväni Villen kanssa.

Starttasin homman muistaakseni jollakin Radbrew-panimon bissellä, jotka tuli viime vuoden SOPPeilla hyväksi todettua. Radbrew on tämmöisen taskusta löytyvän esittelylapun perusteella vuonna 2014 perustettu turkulainen pienpanimo Kaarinassa. Näillä on joku tämmönen Fallout- tai post-apokalyptinen teema ja tiskin takana oli joku jätkä kypärä päässä, mutta bisset on hyviä.

Otin tommosen Teapot-nimisen bissen. Ohjekirjassa kerrotaan seuraavaa: "Britti-IPA teellä maustettuna. Tuoksussa bergamottia ja sitruunaa, jälkimaussa mustan teen kitkeryyttä. Raikas olut iltapäivän teehetkeen". Itselläni ei ole noin tarkka makuaisti, enkä tiedä mitä vittua on bergamotti, mutta teen maistoin. En ole näiltä huonoa bisseä saanut, eikä tämäkään ollut sellainen, mutta ei kuitenkaan suosikeihin yltänyt.

Työvihollisellani oli helvetin hyviä ideoita, että hän soittaa meidän pomollemme, jonka kanssa on jostain syystä myös vapaa-ajalla kaveri, ja pyytää mulle vapaapäivän, että voisin ryypätä. Toivoin, että voisitko olla vittu soittamatta päissään meidän pomollemme ja olla pyytämättä minulle lupaa ryypätä.

Aattelin, että juon vaan jotain miedompia juomia tänään, mutta en osannut päättää mitä ottaisin, jolloin tämä sama vihollinen suositteli minulle SOPPin oman opaslistan ulkopuolelta löytyvää Radbrew:n Together In The Dark -stoutia. Kalja-asioissa kyllä luotan tän tyypin sanaan, joten lähdin hakemaan semmoisen. Huomasin tiskillä, että tässä oli voltteja 10,0%. Se siitä alkuperäisestä suunnitelmasta kiitos, mutta en viitsinyt alkaa enää arpomaankaan uudestaan, joten semmoisen otin.

Tästä Radbrew:n omasta esitteestä löytyy tämmöistä tietoa, että lasissa oli Imperial Stout, rosentteja tosiaan sen 10. Kuvaus: "Synkkääkin mustempi Imperial Stout on maultaan järeän maltainen, suklainen ja kahvinen, jossa hennosti brittikatkeroa ja aromihumalaa". Tämä oli muistaakseni erittäin maukas ja sopi hyvin lämmikkeeksi kylmään kesäpäivään. Pienen tuopin juotuani ja röökille lähtiessäni huomasin, että tää oli noussut myös hieman päähän. Tässä samalla pöydästä noustessani messuilla tavattu tuttuni Oula tarjosi vielä itse asiassa huikan kusilämmintä sahtia, jota oli juuri käynyt hakemassa.

Viimeisen juoman valitsinkin sitten listasta itse, että sain jotain miedompaa, niin kuin oli tarkoitus. Hain tuommoisen Hopping Brewstersin 4,3% Plucky Penny bitterin. Hyvä, kevyempi, hyvä lähtöjuoma!

Perjantai

Perjantaina duunien jälkeen sitten kiireen vilkkaa suoraan takaisin alueelle. Maistelussa tollaisista hyvistä bisseistä, mutta joista en nyt keksi oikeen ihmeempää sanottavaa, ainakin Hopping Brewstersin Wedstock American Amber 6%, Radbrew:n Wigwam IPA 7,4%, Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Hunajabock 6,6%, Malmgård Imperial IPA 8,9% sekä Ruosniemen Koodari American Lager 5,7%. Viimeisintä oli edellisenä päivänä suositeltu ja se olikin oikein hyvä, tosi hedelmäinen lager. Kaikki nää oli itse asiassa todella hyviä valintoja ja vois periaatteessa noista jokaista ihan suositella, mutta ensimmäinen semmoinen todella yllättävä ja mieleenpainuva juoma oli kuitenkin Beer Hunter'sin Mufloni Vadelma Sour.

Beer Hunter'silla on musta ollut aikaisempina vuosina näiden kemujen parhaat bönthöt. CCCCC IPA on ollut mun aiempien vuosien ykkössuosikki, mutta tänä vuonna sitä ei ollut. Oon kyllä lukenutkin internetistä, että viimeiset satsit sitä ois menny jotenkin vituiksi ja ainakin osa pulloista maistunut ihan paskalta. Mut joo siis tää Vadelma Sour oli todella kiintoisa uusi tuttavuus. Tuoksu tosiaan todella vadelmainen ja maku mukavan hapan tai kirpsakka tai jotain sen suuntaista. Aurinkokin sattui juuri pilkahtamaan ja meininki oli kohdillaan!

Tästä rohkaistuneena otin seuraavaksi Beer Hunter'silta vielä Kiwipa-nimisen ilmeisesti kiivijuoman. En tiedä oliks tää jotenkin semisti pilalla, mutta olin maistavinani sellasen miedon kananmunapaskan maun, joka häiritsi koko juoman ajan.

Piti lähtee vielä illaks Hervantaan Varjobaariin katsomaan JMKE:n sekä Hullujen Päivien keikat ja oli jo nälkäkin siinä, joten lähdin Rillinkiin syömään tofunakin ja ranskalaiset ja huitasemaan bissen huiviin. Hervantareissun jälkeen vielä keskustaan Ihku-baariin, jossa join aivan suotta 10 euron hintaisen gin tonicin.

Olisin halunnut laulaa karaokessa Riki Sorsan Haaveissa Vainko Oot Mun -biisin, mutta jono oli täynnä. Onneksi joku tyyppi sit kuitenkin lauloikin sen, lähes yhtä hyvin kuin oisin varmaan itse vetässy. Ystäväni Milla pääsi laulamaan jonkun biisin ja tämä oli muistaakseni todella vaikuttava esitys. Sydänystäväni ja Facebook-tähtikaverini Jane mökötti koko baarireissun ajan, koska olisi halunnut Vikkula-baariin, joten Ihkun tanssilattia jäi testaamatta.

Lauantai

Nyt ollaankin taas nykypäivässä, elikkäs tässä lauantaissa. Lähdin Sannan kanssa yhtä matkaa ennen kahta tähän Rillinkiin, Sanna töihin, itse juomaan bisseä ja kirjoittamaan näitä muistiinpanojani. Ilmeisesti tiskin takana huomattiin, että merkittävä blogaaja oli saapunut alueelle, koska musavalinnat osuivat aivan nappiin ja sain ilmaisen siiderin. Söin sitten vielä tofucurrywurstin bataattiranskalaisilla. Aivan vitun hyvä annos olikin! Kahta majoneesia ja jotain kolmatta soosia, kaikki erinomaisia ja ranut oli paistettu juuri täydellisesti. Kokki-Karikin näytti tänään jopa normaaliakin paremmalta, vaikka komea kaveri toki aina onkin. Otin vielä shotin Minttu-viinaa vessavuoroa odottaessani.

Nyt juon siiderini rauhassa loppuun ja lähden SOPP-alueelle. Alla kuva Karista.

Kari


Jaahas, ei vittu.

Näki jo jostain Tuulensuusta asti, että jengiä oli niinkun Tokmannin ämpärijonossa. Jono SOPP-alueelle jatku johonkin pitkälle Hämeensillan yli. En jaksanut edes kävellä hännille asti. Alueelle ei vissiin taidettu ottaa uusia sisään, ennen kuin ihmisiä tuli pihalle ja jono kiemurteli silmänkantamattomiin.

Tulin Monttuun. Nyt kourassa Montun iso kolmonen. Oiskohan Karhua tai Karjalaa. Ei tää nyt ollut ihan sitä mitä tultiin hakemaan. Toivon, että tää neste irrottais jotain vanhoja makuja edes suusta, mutta menin hampaatkin pesemään aamulla. Himoitsen Beer Hunter'sin Vadelma souria.

Joku oli ilmeisesti laittanut jukeboksista Ramonesia, koska sitä tuli putkeen useampi biisi, mikä oli ihan jees. Nyt vaihtui kyllä tutummin taas Popedaan. Oon yksin täällä. Vittu mikä käänne.

Klamydiaa. Tapan itteni.

"Hianoo olla pohojanmaalla". Miks tämmöstä edes on?

Kalja ei vähene.

Joku hanu morjestaa mua. Tajuan, että oon neljättä päivää kaljottelemassa. Noi olutmarkkinat on ollu mun tekosyyni. Pitäis keksiä joku uus nyt nopeesti.

Tää ympäristö muuttaa tän kirjottamisenkin tämmöseks Soinin ploki -tyyppiseks. Hillotolppa puuttuu.

Onkohan tää kalja joku semmonen, joka ei lopu ikinä? Oon kerenny käydä kaks kertaa röökillä, mutta vieläkin on reilu puolet jäljellä. Viereisessä pöydässä juodaan shotteja. Käyn hakemassa Valkovenäläisen. Valkovenäläisen lasikoko on näköjään pienentynyt täällä. Yritän juoda aina huikan Valkovenäläisestä ja huikan bissestä, että toi bisse loppuis joskus. Ei oo kyllä mikään häävein yhdistelmä. Drinksu loppukin kyllä jo. Meniköhän viittäkään minuuttia vaikka kirjoitin samalla. Bissee on vielä 1/3 tuoppia jäljellä. Pelkään, etten pääse täältä koskaan pois. TV:ssä on Huutokauppakeisari "tätä maata ei myydä eikä vuokrata" -paidassa. Onkohan tää jotenkin nauhotettu tänne ja näytetään sitten aina VHS:ltä tunnelman nostamiseks? Isänmaallisuus huipussaan. Onkohan tää muuten nyt viides vai kuudes biisi Irwiniä putkeen?

Viimeinkin toi viheläinen vitun bisse loppuu ja pääsee menemään. Otan suunnakseni Majava-baarin nyt sitten. SOPPiin on vieläkin jonoa siihen teatterin grillille asti, vaikka sinne on maksanut jo melkein tunnin verran kympin sisään.

Majava-baarissa. Pistin tällä kertaa tilaamani peruskeppanan merkin mieleen. Se on Koffia. Maku ei poikkea valtavasti Montun peruskamasta, mutta oon jo luopunut makuelämyksien hakemisesta. Noniin, nyt olen sitten täällä baarissa yksin. Näin matkalla tänne Hämeensillalla yksijalkaisen miehen kerjäämässä. Sillä menee kyllä kehnommin vielä kun itellä. Tosin muutaman tunnin päästä, jos ees yks ihminen on antanut sille jotain, sillä on enemmän rahaa kuin mulla. Tai no, pikavipillähän tää paska on rahotettu muutenkin, että en tiiä vaikka olisikin jo.

"Kusella on mukava käydä, koska saa ottaa munan pois housuista ja pitää siitä kiinni", ajattelen vessassa. Mää tarvisin kyllä tosi kipeästi jotain keskustelukaveria. Jotenkin toi Koffi ei maistu ees mitenkään hullummalta, mutta vittu mää oon yksinäinen. Näköjään sama tahti, kuin Montussa, eli oon ehtinyt käydä kahdesti nyt röökillä, ja tuopissa on tommonen vähän reilu puolet jäljellä. On tää Majava kyllä mukavampi mesta kun Monttu nyt. Ei täälläkään itekseen mitään tekemistä ole, mutta ainakaan jengi ei oo yhtä ahdistavaa, kun tuol Montussa. Musiikki on kyllä tämmöstä kesyä Radio Rock paskaa. Jos täällä ois musat kohdillaan, niin täällä varmaan vois istua ihan itekseenkin jonkin aikaa.

Onpas erikoinen fontti ja tommonen asettelu tommosessa jossain Kotiteollisuus-julisteessa, joka on tuolla seinällä. Näyttää tältä etäisyydeltä, että siinä lukis:
KATIT
CULLI
SUUS

Alkaa kyllä piisaamaan tämäkin paikka. Mitähän sitten. Olisko Alanya?

No niin, pääsin Alanyaan. Toivoin kovasti, että edes Jusa, joka on aina siellä, löytyisi paikan päältä. Näköjään jos johonkin voi luottaa, niin Jusaan sentään. Siinähän se istui omalla paikallaan. Wonderful! On myös käynyt pistämässä punkit soimaan. Kehtaan myös viimeinkin tilata nyt jotain drinkkiäkin, kun on tuttuja kasvoja ympärillä.

Tilasin Karjalan lisäksi tommoisen Mexicano-drinkin. Eli tequila, grenadiini, lime+ananasmehu. Ananas kuuluu pizzan lisäksi drinksuihin. Todella raikas, hedelmäinen, alkoholi maistuu juuri oikealla tavalla. Kuin pieni matka Meksikon huumekartelleiden aamupalalle. Siellä ne oluthifistelijät varmaan hytisee Keskustorilla kylmissään. Toi Karjalan ostaminen kyllä oli typerä juttu, vois jättää juomatta melkein.




Aika pitkä hetki kulu tässä sössöttäessä. Maistoin bissestä huikan, maistui ihan pierulta. Mexicano sen sijaan ihan helvetin hyvää. Seuraavaksi Alanyan Pina Colada. Hyvä vaahto, herkullinen maku, fuck olutfestareiden sappihappojen makuiset paskabisset. Musa on ollut Alanyassa koko ajan todella kohillaan. Rasberry Sour kiinnostelee enää joskus harvoissa hiljaisissa hetkissä. Alanyareissu kyllä ansaitsee kokonaisuudessaan huippupisteet. Mutta nyt on vaihdettava kojua. Karjala on jätettävä kesken ja otan bussin Pispalaan.




Vastavirran alakerrasta löytyi Ville ja Sylvi, ja joku Kotilam Panun rokkibändi lopettelee just. Otin tämmösen talon IPA:n eli Iisalmi Pale Alen, jollasia on kyllä jokunen tullut joskus aiemminkin ehkä maistettua. Kyllä tää noi aiemmat karjalat ainakin mukavasti voittaa, etenkin kun täällä nyt on muutenkin tämmönen vähän eläväisempi meininki. Tän kaljan voimin meni ihan hyvin tommonen Huora-niminen bändikin rokkimeininkeineen. Vastavirta on näköjään ihan täynnä, mutta jotain ihme jengiä, joten suuntaan yläkertaan.

Yläkerrassa sitten ja Sandelsin kojusta kolmosolut. Hävisin Markoa vastaan kikkerin. Mitähän sitten. Puhuttiin jonkun duden kanssa just noista pienpanimo-oluista ja SOPPista, joka tuli missattua. Jotain tapahtu ja yhtäkkiä pelaan Esan kanssa shakkia. Shakin pelaaminen on kyllä ihan perseestä ja johtaa shottien juomiseen. Esa menettää jollain aivokuolleella virhesiirrolla kuningattarensa ja peliä on siis pakko jatkaa. Valomerkki on juuri tulossa ja käyn hakemassa tiskiltä shotteja. Palaan takaisin pöydän ääreen, enkä muista enää mitä olin tekemässä ja menetän oman kuningattareni saman tyyppisessä hässäkässä ja luovutan. Joudun antamaan toisen shottini pois hyvitykseksi.

Kello on sen verran paljon, että SOPPit ovat varmasti jo ohitse ja voin lopettaa raportoimisen ja lähteä kotiin. Käyn vielä matkalla kuitenkin Artturissa, jossa Sanna, Emmi ja Markus, eli Rillinkiläiset ovat. Join bissen joka saattoi olla tai olla olematta Prykmestar Wit bier, mutta ehkä joku sinne päin tai sitten ei. Sannalta sain maistaa kuitenkin hänen ottamaansa Foundersin Mango Magnificoa, joka oli aivan järjettömän hyvää!

Pizzaan päättyy sitten tämän vuoden Suuret Oluet Pienet Panimot -raportti. Pizza oli Etelän Kebabin Pestopizza, joka oli herkullista. Ensi vuotta varten ollaan opittu sellainen asia, että pitää lähteä aikaisemmin pelimestoille, että pääsee sisäänkin, eikä joudu kirjoittamaan 20 sivullista pelkkää paskaa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Viikko Prahassa. Osa 7: Lähdön aika

Päivä 7

Herätyskello soittaa aamupalalle kello 9. Takana on kolmisen tuntia unta. Torkutan kerran. Kello tuntuu soivan uudestaan noin kahden sekunnin kuluttua. Yritän kysyä Sannalta, jaksaisiko lähteä aamupalalle ja saan vastaukseksi lyhyen mutinan, jonka jälkeen unet jatkuvat. Arvelen itsekin, että ehkä uni on tässä vaiheessa tärkeämpi asia kuin munkit.

Tämä on kuitenkin virheliike, sillä uni ei ole enää tulossa ja pyörin puolivalveilla yhteentoista asti, jolloin herätyskello ilmoittaa, että on aika pakata. Käyn zombina suihkussa ja pesen hampaat.

Krapulan rakenne on muuttunut. Se ei kohdistu enää kipuna päähän tai vatsaan, eikä sen vaikutuksia voi enää muutenkaan eritellä. Krapula on kaikessa. Se on ilma, jota hengitän. Ei ole oikeastaan huono olo. Minä olen krapula.

Tavaroiden pakkaamiseen ei muistaakseni sisältynyt suurempaa draamaa. Kaikki on tallessa. Olen lopettanut muistiinpanojen kirjoittamisen jossain vaiheessa edellisenä iltana, eikä nyt kiinnosta pätkääkään kirjoittaa, joten pakkaan muistikirjan reppuuni. Tuoreet vaihtovaatteet ovat loppuneet, joten aloitan kierron alusta ja puen ensimmäisen päivän kerraston.

Menemme joitain sekunteja ennen kahtatoista alakerran vastaanottoon palauttamaan avaimet ja maksamaan minibaarilaskun. Tiskillä saattoi olla sama nainen, joka oli aulan baarissa tuuraamassa sinä aamuna, kun kävin palauttamassa läjän shotti- ja kaljalaseja. Hän varmistaa pariin kertaan, pitääkö paikkansa, että emme ole juoneet minibaarista muuta viinaa kuin yhden Becherovkan.

Nälkä vaivaa hieman ja lähdemme etsimään jotakin syötävää. Pelkään nukahtavani, jos syön jotain raskaampaa, joten lähdemme metsästämään jonkinlaista kahvilaa, josta saisi jotakin pientä puputettavaa. Jonkinlainen ideaamme vastaava paikka löytyykin pienen kävelemisen jälkeen.

Tämmöinen tavallinen kahvila, jossa uskoisin nuorten käyvän. Itse en käy kahviloissa. Tilasin tottumuksesta pienen oluen, lisäksi cappuccinon ja mozzarellaleivän. Sanna tilaa samanlaisen leivän. Mietin, oliko kaljan tilaaminen virhe, mutta yllättäen se maistuukin aivan hyvältä.

Sanna on syönyt oman leipänsä jo puoleen väliin, mutta omaani ei näy missään. Ei jaksaisi nyt säätää mitään. Saan kuitenkin viitottua sympaattisen oloiselle, mutta ainoastaan tsekkiä puhuvalle tarjoilijarouvalle sormillani, että tämmöisiä leipiä tässä pitäisi olla kaksi kappaletta. Leipä on aivan maukasta, mutta muuttuu kahvin kanssa vatsaan päästyään samantien kakaksi.

Vessanpöntön rinkula on jäätävän kylmä ja paperi on niin karheaa, että tuntuu kuin pyyhkisi persettään pokasahalla. Nilkutan ulos tupakalle toipumaan koettelemuksesta. Viimeistelen vielä kaljani ja koitamme hetken etsiä Sannan puhelimeen jotakin peliä, jota pelailla lentokoneessa.

Kävelemme taas Vltava-joen siltaa. Maassa on vielä loskaa eilisestä myräkästä. Sanna tahtoisi ottaa vielä ensimmäiset maisemakuvat tältä reissulta. Itse toivon ettei ottaisi, koska en tahtoisi muistaa tätä kaunista kaupunkia tällaisena. Tekee mieli pyydellä jatkuvasti anteeksi, koska tuntuu, että olen todella masentavaa matkaseuraa tällä hetkellä, mutta Sanna on onneksi ihanan ymmärtäväinen.

Lentomme on lähdössä iltaseitsemältä, johon on vielä ikuisuus, joten tarvitsee keksiä jokin tapa kuluttaa aikaa ja lompakossa olevat korunat. Päätämme mennä sinne lähistöllä sijaitsevaan cocktailbaariin, jossa sain muutamaa päivää aiemmin kulutettua ainakin rahaa.

Paikassa ei ole taaskaan ketään. Baarimikko on vaihtunut nuorempaan. Tilaan varman päälle Rosemary Cherryn, Sanna taas heittäytyy villiksi ja tilaa Fuego Venture -nimisen juoman, johon tulee mezcalia, mangoa, chiliä ja limeä. Rosemary Cherry on varma valinta ja maistuu tällaisenakin päivänä mainiosti. Sannan juoma on hieman monipiippuisempi tapaus. Se saapuu peltitölkissä, jonka kylkeen on kiinnitetty chili. Mielenkiintoisen makuinen kyllä, ei pahaa. Outo vain. Jokin ainesosa polttaa niellessä. Tommoiset purkki- ja tölkkikikkailut eivät kyllä itseeni tee ikinä vaikutusta. Jännittävä uusi makuelämys, mutta olen kuitenkin tällä hetkellä tyytyväinen, että tyydyin hyväksi todettuun.




Käyn kunniakierroksella Prahan parhaassa vessassa. Homma toimii. Sannakin tahtoo tietää, onko puheillani mitään pohjaa ja palatessaan kehuukin, että miesten vessa on aivan eri planeetalta kuin naisten.

Pyydämme baarimikkoa nyt tekemään jotkin mahdollisimman piristävät ja hedelmäiset juomat pitkän viikon päätteeksi. Olen aistivinani, että baarimikko ei olisi erityisen innokas toteuttamaan tällaisia krapulaisten haaveita, mutta taidan olla totaalisen väärässä, sillä pöytään kannetaan jotakin ihanampaa, kuin mistä olisin saattanut edes unelmoida. En muista mitä näihin juomiin tuli, mutta ne maistuvat juuri sille mitä haettiin, mutta vieläkin enemmän. On todella vaikea olla väsynyt ja masentunut, kun suussa on käynnissä tropiikin värikkäät juhlat, joissa iloiset alkuasukkaat tanssivat ja laulavat!






Valitsen listalta Last Word Cocktailin, koska se kuulostaa nimensä puolesta sopivalta lähtöjuomalta. Sanna tilaa jonkun hassun, punaisen, mutta suklaan makuisen juoman. Last Word on hyvää, tosta Sannan juomasta en kyllä muista yhtään. Sannan omien sanojen mukaan se oli oudoin drinksu, minkä se on koskaan juonut. Näyttää hedelmäiseltä, mutta maistuukin ihan suklaalta. Kuulemma herkullista.






Juomalistaa selatessa eksyn vahingossa menun viimeiselle sivulle, jossa on paikan hieman kummalliset säännöt. Mieleen jäi ainakin, että ravintola voi olla myymättä asiakkaalle, jos tämän "social status" ei miellytä joitain muita asiakkaita. Lisäksi kiellettiin "namedropping" ja "star fucking". Näillä ei taida olla kyllä suurta vaikutusta mihinkään, koska täällä ei ole näkynyt mitään toisia asiakkaita ikinä. Nyt huomaan myös röökillä käydessäni, että ovessa lukee "No communists/ No idiots". En kyllä nähnyt tuota aiemmin. Onkohan se lisätty mun viime käyntini jälkeen? No, oli miten oli, pitkän nenän saivat he itse. Hieman alkaa kyllä mietityttämään paikan luonne.

Aika tässä kyllä kului mukavasti ja pääsemme lähtemään metrolla kohti asemaa, josta lentokenttäbussi lähtee. Koditon mies nukkuu metron penkillä ja menen kameleonttina seisomaan hänen viereensä, ettei omaan hajuuni kiinnitettäisi huomiota. Pistän merkille, että kodittomalla on huomattavasti ehjemmät kengät kuin itselläni. Se on järkevää näillä keleillä. Jossain vaiheessa koditon räjähtää keuhkoja repivään yskään. Omat keuhkoni tuntevat sympatiaa. Tahtoisin tarjota miehelle kurkkupastillin, mutta en osaa yhtään ajatella, voiko, tai kuuluuko niin tehdä ja jätän tarjoamatta. Itselläni rupeaa tekemään ihan hulluna mieli kurkkupastillia, mutta en kehtaa syödä niitä yskivän kodittoman vieressä, etten vaikuttaisi sydämettömältä paskalta. Tämä metro/bussimatka kentälle on alle tunnin homma, joten se hoituu helposti tommosella n. 3 euroa maksavalla 90 minuutin lipulla, jos ei tahdo maksaa saatanallista (pun intended) hintaa taksista. Ainakin näin pois lähtiessä kätevä systeemi.

Kentällä on ravintola, jossa saa polttaa, joten menemme sinne. Tilaan nyt huvikseni niitä uppopaistettuja juustoja, joista Anni aiemmin puhui. Tässä on lisukkeena keitettyjä perunoita ja dippiä. Sanna tilaa hirveän keon ranskalaisia. Nämä minun juustoni käyttäytyvät nyt sillä tavalla, jota Anni oli etsimässä arvostelussaan, eli juusto valuu kuorestaan "ensi puraisulla". Nämä saavat kaljan maistumaan paremmalta ja mietin, että olisin varmaan jossain toisessa ympäristössä saattanut olla ihan ihmeissään tästä annoksesta. Nyt tuntuu kuin olisi jossakin huoltsikalla syömässä. Juustosta oli olemassa vain yksi kuva, jonka päälle joku on mennyt taiteilemaan jotakin.




Käyn vielä tuhlaamaan viimeisen setelini viereisessä kentämbaarissa johonkin suositeltuun, paskan makuiseen shottiin.

Lähtöporttia lähestyessä alkaa kuulua suomalaisten molotusta. Tästä pisteestä eteenpäin pitää olla hiljaa, koska ihmiset ärsyttävästi ymmärtää mitä keskenään puhuu. Joku kauhistelee nähneensä prahassa "varmaan jotain huumeidenkäyttäjiä". Joku kertoo armeijajuttuja. Kunnon urpoja.

Ajatukset alkavat inhottavasti jo harhailla siihen, kuinka seuraavan päivän jälkeen on taas herättävä seitsemältä töihin.

Lento sujuu mukavasti, kun pelaamme Plants vs. Zombiesia vuorokentin. Jossain vaiheessa mietin, että jos kone nyt putoaisi maahan ja kaikki kuolisivat ja ainoa asia mikä koneen hylystä löydettäisiin olisi minun muistivihkoni, niin miten siihen mahdettaisiin suhtautua?




Tähän päättyy tämä 7-osainen mega-artikkelini. Kiitoksia kaikille, jotka jaksoivat lukea!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Viikko Prahassa. Osa 6: Vielä viimeiset

Päivä 6

Aamupalalla. Yritän etsiä munkkimerestä kermamunkkia, silmät sumeina kuin Žižkovilaisen kahvilabaarin TV. Etsittyäni tovin, tyydyn kuitenkin ensin vastaan tulevaan suklaamunkkiin, etten vetäisi liikaa huomiota puoleeni.

Huokaan WC:n peilin edessä. On vähän sellainen tunne, ettei jaksaisi enää mitään. Raahaudun takaisin sänkyyn.

Heräilen monimuotoisiin painajaisiin ryöstetyksi tulemisesta lapsuudenkaverin frisbeen hävittämiseen. Välillä herään valtavaan närästykseen ja on pakko nousta istumaan. Jossain vaiheessa kuitenkin nukahdan syvempään uneen ja herään vasta siinä vaiheessa, kun olen päästä varpaisiin niin märkänä hiestä, että on pakko nousta suihkuun. Kello on kolme. Sade ropisee ikkunalautaan.

Suihkun ja hampaiden pesun jälkeen olo tuntuu kuitenkin yllättävän freesiltä ja virkeältä!

Ulkona tihuttelee, joten käytyämme lähikaupassa täydentämässä kurkkupastilli- ja röökivarastot, hyppäämme lähimpään ratikkaan. Syöminen ei tänäänkään tunnu ensialkuun kovin houkuttelevalta, mutta pizzan kanssa harvoin voi mennä vikaan ja suuntaammekin johonkin hieman fiinimpään pizzeriaan.

Viini maistuu hieman oudolta, bensamaiselta. Tilaan rucola-mozzarella-parmesaani -pizzan. Täällä näytti olevan vielä normaalia vähemmän kasvisvaihtoehtoja listalla, mutta valinta on silti vaikea.

Tänäänkin kannatti todella nousta sängystä! Tuota pizzaahan tulee syötyä aika paljon, esim. vuonna 2015 tuommoiset 107 kpl, mutta nyt vaikuttaa siltä, että tämä ei olekaan mikään rutiinikeikka! Pöytään tuodaan täydellisen näköinen, pitkälle lautasen reunojen yli vaelteleva, mutta paperinohut pizza. Parempaa pohjaa ei ole tullut vastaan missään ja pizzassa käytetty juusto on taivaallista. Tämä on parasta pizzaa mitä olen syönyt vuosiin. Reunat ovat samaan aikaan suussa sulavan pehmeät, mutta kuitenkin rapeat. Ainoa mikä tästä ehkä puuttuu, on valkosipuli. Jos olisin sen tajunnut pyytää, niin uskon että tässä puhuttaisiin takuuvarmasti parhaasta ikinä syömästäni pizzasta.

Ilman valkosipuliakin tämä on siis aivan mielettömän hyvää ja tavallaan palautti uudelleen sellaisen alkukantaisen innostuksen pizzan syömiseen, jollaisen voin kuvitella olleen silloin, kun ensimmäinen ihminen on keksinyt tulen ja toinen on keksinyt paistaa siinä pizzan. Tämä saa minut taas muistamaan, että pizzan nauttiminen voi olla kuin kaunis konsertti, eikä pelkästään Etelän Kebabin öljyä tihkuva krapula-aamiainen.

Mutta joo, se paskan lässyttämisestä. 3/4 pizzan jälkeen vatsa rupeaa olemaan todella täynnä, mutta tekee mieli vielä syödä. Tilaan tarjoilijalta shotin vodkaa, että ruoka hieman laskis ja sais loput ahdettua sisään. Oon jättänyt aseet vahingossa silleen kello viiden nurkille ja tarjoilija kysyy, oonko jo valmis. Sähähdän kuin kissa ja vedän äkkiä haarukan ja veitsen eri suuntiin. Vodkan voimalla loputkin pizzat katoavat oikeaan osoitteeseen, yksi reunapala jää syömättä. Mietin, laitanko ollenkaan kuvaa pizzasta, koska mielestäni valokuva ei tee oikeutta tälle mestariteokselle.




Ainiin, Sanna söi jonkun pastan, joka oli kuulemma hyvää. Itteasiassa nyt kun laitoin tän kuvan, niin muistankin kuinka tuolta Sannan pastasta leijaili herkullinen valkosipulin tuoksu, joka sai jotenkin kaikki aistit käymään ylikierroksilla.




Kaikki on ihanaa. Tilaan jälkiruoaksi nyt Tiramisun ja Irish Coffeen, joista olin kateellinen sillon yks päivä. Sanna tilasi Torta di mele:n eli omppopiirakkaa. Hemmetin hemmetti. Kyllä voikin olla hyvää! En ole enää kateellinen kenellekään. Tiramisu tuli tykiteltyä niin nopeesti ääntä kohti, ettei siitä ehtinyt ottaa kuvaa.





Niin, tän paikan nimi oli La Piccola Perla. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Ulkona on alkanut satamaan märkää lunta. Kävelemme vatsat täynnä pitkin turistimaisemman näkösiä katuja, oiskohan tää Prahan vanhaa kaupunkia. Räntä ärsyttää ja menemme johonkin U Tří Růží -nimiseen paikkaan, jonka tulkitsen tarkoittavan 'kolmea ruusua'. Paikan logossa näkyvät kolme ristikkäistä ruusua vahvistavat tätä tulkintaa.

Ymmärtääkseni tämä paikka myy saman nimisen panimon oluita. Eka on ihan ookoo. Toinen, tummempi, ei oikein nyt maistu.




Röökillä käydessä huomaan, että maa alkaa olla jo melkein valkoinen lumesta. Joku italialainen nainen tulee kyselemään multa reittiohjeita jonnekin ja saa välimerelliset kilarit, kun vastaan englanniksi, ettei mitään hajua.

Aika kauan kestää toisen kaljan juomisessa. Tää ei oo mikään kaikista viihtyisin baari, jos nyt ei ihan paskakaan. Jotenkin sieluton. Sanna mainitsee jotain takana istuvista tyypeistä, joilla näyttää olevan hauskaa, mutta en kiinnitä kommenttiin huomiota tässä vaiheessa.

Räntäsade yltyy, mutta tekee mieli vaihtaa paikkaa. Katotaan, että lähellä pitäis olla joku paikka, mistä pitäis saada jotain erikoisempia bissejä. Kuulemma joku Time-lehden parhaaksi valitsema paikka Prahassa. Ei kyllä herätä mitenkään luottamusta, mutta lähdemme silti.

Mestassa on joku syömäpuoli, jossa miljoona turistia vetää pakasteranuja ja majoa. Pöydissä on kuitenkin tuhkikset, joten istumme alas. Pyydämme bisselistaa, mutta tarjolla on vain yhtä laatua. Meidät ohjataankin sitten oikeaan suuntaan, eli seuraamme Micro Brewery -kylttejä yläkertaan.

Yläkerrassa on tarjolla sentään muutamaa eri vaihtoehtoa. Täällä ei saa polttaa. Tilaan jonkun filtteröimättömän jutun. Maistuu bisseltä. Täällä ois erikoisuutena tollasta jotain bissejäätelöö, eli vissiin bissestä tehtyä jäätelöö bissen päällä tai jotain. Uhka/mahdollisuus-mittari menee nyt niin pahasti uhan puolelle, että jää testaamatta. Lisäksi maailman vahvimmaksi olueksi mainostettua olutta, joka on jotain hikiset 12%. Mitä vittua? Saletisti oon kyllä kuullut vahvemmastakin. Ei huvita kuitenkaan testata mitään, koska tää on niin unettavan tylsä ympäristö.

Yhtäkkiä huomataan, että kellokin rupeaa olemaan vaikka mitä ja pitäis vielä löytää jotain syötävää, ennenkun kaikki keittiöt menevät taas kiinni. Koitetaan kattella lähistöltä jotain paikkaa, mutta ei löydy mitään kiinnostavaa, eikä päästä oikeen yhteisymmärrykseen. Keskinäinen tunnelmammekin alkaa kiristymään ja tarvitsen hieman miettimisrauhaa, joten menen vessaan kakalle.

Pöntöllä sitten pälkähtää, että täältä keskustasta pitää nyt päästä helvettiin ja kattoa ratebeer.comista joku kunnon mesta.

Yks aukioleva paikka löytyy jostain 1,7km päästä ja katotaan suunnilleen reitti sinne ja paljon enempiä jahkailematta jätetään rahat kaljoista ja painellaan pihalle.

Ollaan tietty unohdettu jo, että ulkona tulee sitä loskaa. Päästään etenemään muutama kortteli, kun huomaamme jo rämpivämme aivan vitun järjettömäksi yltyneen loskahurrikaanin läpi. Loskaa läiskyy naamalle jollain 16 boforin voimalla, kengät ja sukat on täysin läpimärät ja maa niin märkä ja liukas, että pelkkä pystyssä pysyminen tuottaa suunnattomia vaikeuksia.

Jyräämme kuitenkin päättäväisesti paskan läpi, kunnes lähellä odotettua määränpäätä tajuamme, ettei tullut muuten kiireessä otettua tarkkaa osoitetta, tai edes koko mestan nimeä mihinkään ylös.

Seistään jossakin helvetin isossa risteyksessä, vaakasuorassa räntämyrskyssä, kädet pystyssä. Päällysvaatteistakin on mennyt jo vesi läpi.

Meinaa iskeä jo toivoton olo, mutta onneksi saadaan pidettyä tyyneytemme jotenkin ja löydetään tuulensuoja, jossa saadaan kaivettua offline-tilassa googlen hakuhistoriasta sentään paikan nimi. Valitaan arvalla joku suunta ja lähdetään kävelemään sinne päin.

Ihmeen kaupalla oikea paikka löytyykin aika nopeasti ja vieläpä samalta puolelta katua.

Astutaan sisään tähän Restaurace Kulový Blesk -nimiseen puljuun ja olo huojentuu samantien huomattavasti. Mukavan oloinen paikka, jossa istuu ihan oikeita ihmisiä. Fiuh!

Alakerran sisustus on mukavan kotoisa, päästään istumaan ja taululta näkee hanakaljat. Löytyy ainakin paria Matuškaa ja jotain muita Beer Geekistä tuttuja, oletettavasti tsekkiläisten panimoiden bissejä. Otetaan tietty parit. Varmistellen Matuškan IPAa ja jonkun toisen mestan APA. Matuška on takuuvarma! Mieli alkaa paranemaan ja kohta jo naurattaakin taas.

Tarjoilijat ovat todella ystävällisiä ja kertovat kaikista oluista juurta jaksain pyytämättä, mutta kiinnostavasti. Tilataan toiset. En tiedä, jäikö sanat vaan kurkkuun vai saiko toi lumipaskassa rämpiminen mun todellisen suomalaisuuteni nousemaan pinnalle, mutta huikkaan tilauksemme ottaneen naistarjoilijan perään, että "Ai hääv small one" ja pidän etusormeani ja peukaloani asian selventämiseksi muutaman senttimetrin päässä toisistaan ja tarjoilija ehkä tirskahtaa hieman. Tajuamme, millainen väärinkäsitys tilanteessa ehkä saattoi syntyä ja vissiin viimeisetkin vittupääloskan aiheuttamat jännitteet katoavat tässä ja räjähdämme Sannan kanssa sekopäiseen kikatuksen ja röhkimisen sekaiseen nauruun.

Ruokalista on hyvin lihapainotteinen, mutta sieltä löytyy kuitenkin tämmöinen saksalainen herkku kuin Obatza, eli jotain kaljassa haudutettua neljän juuston ja voin mössöä, joka tarjoillaan leipien kanssa. Otetaan sellasia heti kaksi kappaletta ja lisäksi vielä öljyssä paistettuja valkosipulileipiä valkosipulilevitteen kanssa.






Maistuu hyvän bissen kanssa oikein mainiosti, joskin juusto-överit meinaa olla tosiasia jossakin vaiheessa. Mikään olut ei petä. Ois voinut mielellään käydä vaikka koko listan läpi, mutta tää mesta menee kiinni jo yheltätoista ja puolelta meiltä tullaan kysymään viimeisiä tilauksia. Tilaan Matuškan saisonin. Hyvää, mutta edelleen mun suosikki-saisonina pysyy se jonkun suomalaisen panimon tekemä, jota tuli joskus juotua Suuret oluet, pienet panimot -messuilla.

Henkilökunta suostuu soittamaan meille taksin ja tällä kertaa saan lapun, jossa lukee se hinta mikä sille matkalle on luvattu, jota pitää sit näyttää kuskille jos se rupeaa väittämään jotain muuta. 67 korunaa. Huvittaa vähän toi summa, kun toi on vissiin ihan murto-osa siitä mitä ollaan yleensä maksettu. Kiitellään, juodaan viimeset bisset ja lähetään ulos, jossa taksi jo yllättäen odottaakin.

Todetaan, että nyt vois oikeastaan mennä pakkaamaan jo kamat valmiiks, niin voi seuraavana päivänä vaan pötkötellä rauhassa sit siihen asti, kunnes huone pitää luovuttaa, koska on lähtöpäivä. Ollaan todella ylpeitä itsestämme, koska kello näyttää vasta varttia yli yhtätoista.

Perillä taksikuski sanoo hinnaksi 140 korunaa. Näytän lapusta, että tähän hintaan on luvattu, mutta kuski tökkii näyttöä, jossa lukee 140. En todellakaan jaksa alkaa vänkäämään jonkun vitun köyhän kanssa parista eurosta ja annan sille 140 ja vittuillakseni vielä jotain hiluja lompakosta.

Taksi jätti meidät just Klub Újezdin eteen, koska se oli ainoo paikka, jonka tarkka osoite me muistettiin, joten aatellaan, että vois käydä ottamassa loman muistolle vielä viimeset shotit, semmoset hienot liekehtivät B52:t olisi varmaan juhlavat!

Tiskillä meillä käy joku pieni sekaannus ja tilaan Margaritan ja Sanna tilaa Hemingway Specialin. Puhutaan pöydässä tavaroiden pakkaamisesta ja naureskellaan sellaselle kauhuskenaariolle, jossa me vaan jäätäiskin tänne dokaamaan. Jossain vaiheessa sisään tulee vanhempi suomalainen pariskunta toppatakit päällä. Rouva astuu peremmälle ja vilkaisee sisään. Tiskillä joku baarin ukko polttelee pilveä. Suomalainen ukko on just kävelemässä yläkertaan ja oon vähän kauhuissani sen puolesta. Rouva katsahtaa jointtia polttavaa ukkoa ja muita asiakkaita ja tokaisee, että "eepä täältä taija saaha ruokaa" ja ukkokin jää alas ja lähtevät pihalle.

Meidän juomat kuitenkin menee tosi nopeasti, joten päätetään ottaa kuitenkin yhet vielä. Sanna tilaa Gin tonicin ja ite koitan nyt uudestaan sitä Gin Fizziä, että oisko se täällä yhtään parempi, kun se Hany Banyssa saatu oli niin lussu. Onkin kyllä parempi kuin se aiempi, mutta aika tämmönen lasten juomahan tämä kyllä on. Oikeestaan kyllä paremmin toimii tällänen neutraalimpi juoma viimeisenä lähtöjuomana, kuin joku tosi hyvä, koska nyt juoman lopulla ollaan jo ihan valmiit lähtemään. Pistetään tavarat kasaan ja kaivellaan takkeja ja aatellaan ottaa seisten tiskillä vaan ne viimeset shotit ja sit mentiin.

Sanna näyttää yhtäkkiä ikkunasta pihalle, että noi tyypit taitaa muuten olla ne, jotka oli siellä kolmessa ruusussa meiän kanssa samaan aikaan, joista sulle kerroin. En tajua mitään, koska en aiemmin kuunnellut, enkä muista siellä ketään nähneeni. Sisään kuitenkin paukahtaa pariskunta, jotka ovelta jo huikkaa, että olittekos tekin tänään siellä kolmissa ruusuissa ja voiko seuraan liittyä. Oon edelleen ihan pihalla, mutta kyllä meiän pöydässä aina yhdelle punkkarin näköselle punkkarimuijalle ja Worth The Painin Ollin näköselle nörttipunkkarille tilaa on.

Tää kaksikko on tullut Euroopan reissulle Chicagosta ja on nyt ensimmäistä päivää Prahassa. Tullaan heti alusta asti hyvin juttuun. Sanon, että me oltiin kyllä justiinsa lähössä, mutta käydään sitten hakemassa vielä yhet. Sanna ottaa kevyesti Long Island Iced Tean ja ite meen Margaritalla.

Nää on todella mukava pariskunta. Illan mittaan selviää, että ollaan aikalailla saman ikäsiä ja bändisuosikit menee hyvin yhteen, ihan nuoruuden fanituksista alkaen. On kyllä jotenkin hauskaa, kun nää tyypit on lähtöjään jostain Chicagon ulkopuolelta maaseudulta ja me jostain ihan muualta ja sit tavataan jossakin ihan random-mestassa ja tykätään tehdä samoja juttuja, kuunnella samoja bändejä ja katella samaa paskaa TV:stä. Kiitos Amerikka!

Baarissa soi jotain tämmöstä, mikskä tätä sanotaan, jotain metalcoree tai modernia hardcoree tai jotain tämmöstä, mistä en oikein tiiä, mut kuulostaa ihan ookoolta kuitenkin. Comeback Kidiks toi jätkä vissiin jonkun tunnistaa. Se on soitellu tommosissa jossain-core bändeissä kuulemma ja sanoo joitain nimiä, joista yks ainakin kuulosti silleen tutulta, että joku kaveri sitä ois kuunnellu, mut ei jääny ikävä kyllä mieleen. Mukavaa, kun on juttuseuraa ja Urquellitkin uppoo taas. Ulkona tulee vieläkin räntää ja mietitään, että minkälaisia nimityksiä eri puolilla maailmaa on eri lumikoostumuksille ja tullaan siihen tulokseen, että kansainvälisesti toimivin nimitys lumelle ja rännälle on paska. Sataa paskaa. Märkää paskaa. Chicagossa kun on saasteita aika rutkasti, niin siellä lumi muuttuu semmoseks mustaks paskaks kuulemma.

Noilla on duunit jotain sellasta ehkä trendikästä tietokonehommaa ja ne kuuntelee jotenkin liian kiinnostuneesti, kun kerron mun duunista tehtaassa, vaikka en todellakaan haluaisi puhua moisesta lomalla. Jossain vaiheessa käy mielessä, että piti niitä matkatavaroita pakata, mutta sit aatellaan Sannan kanssa, että kyllähän tää baari varmasti menee sit jossain vaiheessa kiinni jos meinaa mennä liian pitkäksi.

Käydään välillä yläkerran puolella. Oudosti tänä iltana täällä on ihan erilainen meininki, kuin sillon ekana iltana. Sillon tää oli semmonen savunen punkkiluola, mutta nyt täällä soi musiikit todella hiljasella ja on enemmänkin joku taidekahvila-tyyppinen tunnelma.

Huomaan vessassa käydessäni erään puutteen. Oon aikasempina päivinä nimittäin miettiny, että onkohan Jaani ylpee, kun joka paikassa missä ollaan käyty yhdessä baarissa, niin siellä on ilmeisesti jotkut kovat fanit käyneet laittamassa vähintään yhden Diskelmä-tarran vessan seinään. Täällä semmoista ei ole. Oon ihan varma, että mulla ois ollu taskussa yks, mutta en kuitenkaan löydä sitä nyt.

Istutaan vielä yläkerrassa. Tsikakon mies tarjoo vielä kaikille bisset, mutta sitten huomaan, että kello on puoli neljä ja tulee kiire! On kerettävä vielä alakertaan, jos täällä on tulossa valomerkki, että keretään saada ne läksiäis-shotit! Ehdin hakea kaikille vielä Mexican Flag -nimiset shotit.

Baari laitetaan lopulta kiinni hieman viiden jälkeen. Vaihdamme viimeiset sanat jenkkien kanssa. Siinä kyllä kului tuommoiset kuusi tuntia aikaa kuin siivillä. Oli mukava jutella uusien ihmisten kanssa, mutta olin silti hieman hämmästynyt joskin otettu, kun löysin myöhemmin muistikirjasta tällaista siirappista tekstiä ikuisesta ystävyydestä näiltä, kotiosotteineen päivineen.








Päiviteltyämme hetken päivän tapahtumia, pääsemme viimein kuuden aikaan nukkumaan. Laukut jäävät pakkaamatta.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viikko Prahassa. Osa 5: Cocktailharrastelua

Päivä 5

Darra rupeaa olemaan jo huomattavan hirveä. Munkit alkaa semisti tökkimään.

Takaisin nukkumaan ja joskus yhden maissa väkisin ylös. Ripuli lentää ja peilistä kattelee siitä "Kotkan meripäivät ennen ja jälkeen" -meemistä tuttu jälkeen-ukko.

Menen ammeeseen lillumaan. Mietin ruumisarkussa makaamista. Pesen hiukset oikein hoitoaineella, pesen hampaat ja ajan naaman, että olisi edes hieman inhimillisemmän näköinen.

Syödä pitäisi. Syöminen ei oikein innosta, mutta pienimmältä pahalta kuulostaa intialainen kasvisbuffet, jossa voi ottaa haluamansa määrän ruokaa ja maksaa painon mukaan.

Paikan nimi ei ole nyt ylhäällä, tää oli joku ketju vissiin, tai ainakin kartassa näky useampi saman niminen. Sanna huomaa, että aukiolla tämän ravintolan edessä on sellanen valtava, useasta rivistä peilejä tai jostain kiiltävästä metallista tehty pyörivä pää, jonka kerrokset pyörivät eri tahtiin ja aina välillä muodostavat kasvot. "Tommonen", totean.

Tarjolla on kolmea erilaista lämmintä intialaista mössöä. Yhessä on ainakin tofua ja kukkakaalia, yks taitaa olla perus linssimössö ja kolmannesta en osaa sanoa. Nää vaihtuu ilmeisesti päivittäin. Lisäksi on salaatteja, ituja ja tämmösiä kylmiä asioita. Myöskin jotain kevätkääryleitä ja sen tyyppisiä, mikä tuntuu vähän hassulta.

Lämpimät ruuat ovat todella mietoja, lähes mauttomia, mutta salaattipöydän  chilisysteemi, jota olen ottanut valtavan vuoren, on niin mausteista ettei sitä pysty syömään. Aika paska maku jää suuhun tästä.

Ainiin! Unohtui mainita, että ennen lähtöä kävimme tietenkin aulan baarissa nappaamassa drinkit! Sannalla hieno Piña Colada ja itelläni vadelmamojito. Omani on ainakin taas erinomaista!






Ruoan jälkeen lähdemme kävelemään suunnilleen siihen suuntaan, mihin Sanna on menossa nyt katsomaan sitä balettiansa.

Vessaan olis päästävä ja cocktaileja tekee mieli palan painikkeeksi. Valitaan matkan varrelta joku mesta, joka sattuu olemaan auki. Ollaan tässä Prahan keskustassa, niin pitäis vissiin vähän kattella, et meneekö johonkin turistinkusetusmestaan. En tiedä, onko tää semmonen.

En oikeen tiedä, mitä tekis mieli. Ehkä jotain aikuismaista. Otan kuitenkin jonkun Margarita-tyyppisen juoman, nimeltään Rosemary Cherry. Sanna ottaa Penicillin-nimisen juoman. Ihmettelen vähän valintaa. Ehkä penisilliini ei olis eka asia, mitä tekis mieli juoda.

Osoittautuu kuitenkin erittäin hyväksi tuokin. Viskiä ja sitruunaa. Jännittävää! Baarimikko suihkuttaa pöydän vieressä lasiin jotakin oudosta suihkepullosta. En tiedä mitä. Lasin kyljessä on inkivääriä. Tuoksuu savuiselle, mutta hedelmäiselle. Omani on erittäin hyvä versio Margaritasta, ehkä jopa paras jonka olen juonut. Lasissa törröttää rosmariinia.

Saatana kun täällä paikassa on hyvä vessa! Paksut seinät, katossa on kaiuttimet joista soi jotain tämmöstä cocktailbaarimusaa kunnon volyymilla ja kopissa on jotain miellyttävän tuoksuista hajustetta. Peräsuoli on aivan ekstaasissa ja töräytän hullun eeppisen ripulioperetin musiikin tahtiin. Vittu kun tuntuu hyvältä. Elämän pieniä iloja! 5/5.





Sanna lähtee tässä välissä oopperaan eli balettiin, tai mikä olikaan. Mulla ei oo mitään kuvausvälineitä, joten tässä tulee nyt pieni tauko kuvien kanssa, mutta päätän kuitenkin jäädä ottamaan vielä yhden cocktailin tänne.

Tilaan Crystal Old Fashionedin.  Selviää, että siitä puuttuu jokin ainesosa, mutta saan kuitenkin Old Fashionedin ymmärtääkseni viskillä tai silleen. Aivan vitun hyvää kuitenkin. Päätän ottaa vielä yhden.

Seuraavaksi pyydän jotain ginillä, ehkä hieman kuivempaa, ei niin hedelmäistä, mutta tyyppi kuitenkin ehdottaa jotain appelsiinisempaa, niin otan sen. En muista juoneeni mitään tän tyyppistä aiemmin. Erinomaista! Haiti Scented Gimlet oli tän juoman nimi. Tää on joku gimletiin perustuva juoma, mutta tääl nää erottuu laittamalla siihen jotain konjakkipohjasta  appelsiinijuttua, jolla on vaikea nimi.

Myyjä ehdottaa seuraavaksi juomaksi jotakin viskiä kookosvedellä. Makeus alkaa vähän tökkiä ja pyydän mieluummin Dirty Martinin. Baariäijä suosittelee giniksi Tanquerayta, joten sillä mennään. Vitun jees, kiva saada hyvä tämmönen! Tampereen Minibaarista sai musta hyvän, kun siellä oli semmonen tummahiuksinen jätkä duunissa, mutta siltä nuoremman näköiseltä jannulta on tullu ihan paska viimeset kolme kertaa. Semmonen nuorekkaan makunen paska. Haista paska! Martinilasi on hieman hankala nostella, mutta se on ehkä oma ongelmani. Meinaan tukehtua oliivin kiveen.

Koitan saada Thomasta kiinni, mutta kuulen muualta, että se on viihtynyt yöllisellä pizzanhakureissullaan kasinolla aina kahteen asti päivällä, joten se ei oo todennäköisesti heräilemässä ihan pian. Kuuden aikaan lähistöllä on aukeamassa joku punkkimesta, jossa on levykirppistä ja semmoista, mihin pitäisi varmaan mennä. Ulkona on alkanut tihuttaa kuitenkin vettä, joten päätän tilata vielä yhden.

Rupean olemaan ehkä hieman humalassa. Pyydän nyt saada sen viskikookosjuoman, jota aiemmin suositeltiin. Baarimikko sanoo tuovansa maistiaisen siitä viskistä ensin, että onko se minun makuuni. Sain kuitenkin vänkäämällä vängättyä, että tekee sen juoman suoraan, eikä tuo mitään maistiaisia. En tajua minkä takia toimin niin. Sanon baarimikolle, että tahtoisin seuraavan juoman jälkeen sitten laskun, koska rupean innostumaan hieman liikaa näistä juomista.






Saan Cocowari-nimisen juomani pöytään. Tässä on siis pääosassa Nikka Coffey Grain Whisky. Jotain japanilaista viskiä ilmeisesti. Kaverina kookosvettä. Vittu kuin hyvä juoma tämäkin! Siellä punkkimestassa on parempi soida jotain hyvää vitun musaa, eikä mitään tsekkiläistä Kotiteollisuutta nimittäin meikä tykkää näistä juomista ja alan pikkuhiljaa lämpenemään tälle cocktailbaarimusiikillekin. Rupeen kai olemaan päissään taas. Täällä muuten ei oo ollu mun lisäks ketään muita asiakkaita kohta pariin tuntiin, et ehkä tää ei sit kaikkien mielestä oo se näitten nurkkien paras mesta. Itelle kyl maistuu hemmetti. Nyt on kyllä sunnuntai ja kello vähän vaille kuus, että ehkä nyt ei oo sesonkiaika.

Toi baarimikko toi ton edellisen juoman mukana tollasen erikoislistan, jossa on enemmän noita Nikka-pohjasia juomia. Oon miettinyt, että pitää varmaan googlettaa, että onks tää jotain erikoiskamaa vai yrittääks se myydä mulle jotain ylijäämävarastojaan. Myyjä tulee ja sanoo kohteliaasti, että tiedän että pyysit laskua tämän jälkeen, mutta mitä haluaisit seuraavaksi? Tuntee asiakkaansa tämä kaveri. Pyydän jonkun muun juoman, jossa olisi tuota Nikkaa. Tällä kertaa en kieltäydy ottamasta maistiaista sellaisenaan. Juon viskin, en oksenna kädelleni. Tämä on hyvää, sanoisin.

Pyydän nimen perusteella yhtä juomaa Nikka-listasta, mutta myyjä sanoo, että tämmöinen hapan juoma on sen oma suosikki. Olen oppinut luottamaan tämän tuntemattoman miehen sanaan 100-prosenttisesti, joten sillä mennään. On kyllä hapan tosiaan! Huh! Vetää suun sellaseksi kireäksi persereiäksi. Ei ollenkaan pahaa kuitenkaan.

Sanna, Jaani ja Anni tulevatkin jo yllättäen tässä vaiheessa sieltä baletista, joka olikin kestänyt vain 1h 20 minuuttia, vaikka olin varautunut johonkin kolmeenkin tuntiin. Otetaan vielä yhet. Hauskana yksityiskohtana Anni ja Jaani tilaa samat juomat, mitä me Sannan kans otettiin ekana, eli Anni Penicillinin ja Jaani Rosemary Cherryn. Sanna ottaa jonkun basilikacocktailin, joka maistuu ihan pizzalta! Olispa ite tuon tajunnut.





Mää pyydän nyt Nikka-listasta sen yhen mitä viimeks kysyin. Hieman vastahakoisesti baarimikko sen tekeekin. Tää onkin kyllä huonoin näistä mitä olen täällä juonut, että ehkä se tiesi. Tuoretta appelsiinia ja Nikkaa ja jotain. Varmaan 4/5 normaalielämä-asteikolla kuitenkin.




Juodaan juomat loppuun ja valmistaudutaan lähtemään sinne punkmestaan. Vesisadekin on loppunut. Oon näköjään tehnyt täällä baletin aikana tippien jälkeen n. 70 euron laskun, joka on suunnilleen sen verran mitä meiltä kahdelta on normaalisti mennyt täällä päivässä. On kyllä silti joka pennin arvoinen. Tai näköjään noi Nikkat oli huomattavasti kalliimmat, kun muut juomat eli niistä ois noi kaks viimeistä voinu vaihtaa johonkin muuhun. Cocowari oli kyllä hintansa arvoinen.





Käveltiin sitten tänne Klub Buben -nimiseen punkmestaan, jonne vei jotenkin jännä reitti jonkun sisäpihojen ja rappusten kautta. Olen yllättynyt, kun tuommoisen herkuttelun jälkeen perus-Urquell maistuu yhtäkkiä todella hyvältä. Kyllä röökinsavu ja punk on kuitenkin paras makuyhdistelmä.

Toinen Sannakin liittyy seuraan ja myöhemmin Annin entinen Prahan kämppis, Prahassa asuva Mates. Matesin mukana oli tyttöystävänsä Petra, joka on käsittääkseni tsekkiläinen, Helsingissä opiskellut suomen kielen maisteri, jolla on erittäin tiukka kädenpuristus.

Ainiin, täällä oli tosiaan se levykirppis. Tuli pari laaria selattua, siellä oli semmosta aika perustavaraa tyyliin Argy Bargy - Uk Subs aika pitkälti suomihinnoin, eli jotain 15 euroa lätty. Piti käydä muutkin laarit vielä kattomassa, mutta pöydässä sössöttäminen vei kuitenkin voiton. Paitsi oli tolla Matesilla sitten kans jotain levyjä matkassa, mutta ne taas näytti sitten vähän liian crustikamalta omaan makuuni.

Mates on kirjoittanut suosituksia muistivihkoon, mm. laulu: Mun pippeli, sun pippeli. Mun leikkikaluna on sun pippeli. Tuolta Matesin bändisuosituslistasta löytyi sen Kovadlina-bändin nimi, josta ekana iltana Ujezdilla koitin kaikille puhua, joten viimeinkin pääsin siitäkin keskustelemaan jonkun kanssa!

Juotiin peruskaljaa ja sössöteltiin lisää. Täällä oli DJ:t soittamassa ihan hyvää punkkia. Ainoo miinus, että DJ-kopin etupuolella, mihin musat kuulu parhaiten, ei ollut pöytiä ja tonne meiän nurkkaan kuulu ehkä vähän tuhnusti musat.





Täällä oli hauskan muotoisia tuoppeja , joiden läpi naama näytti semmoselle peilitalomaiselle, niin niistä sitten räpsittiin kuvia ja oli tosi hauskaa.




Jossain vaiheessa jengille alko tulla nälkä, niin piti lähtee sit taas liikenteeseen. Kello oli just jotain 23, niin kaikissa vastaantulevissa mestoissa oli just pistetty keittiöt kiinni. Alettiin puhua jo pizzaslaisseista, mutta sitten sattu just osuun silmään se paikka, jota oltiin jonain aiempana päivänä haeskeltu, Vzorkovna baari. Tätä oli joku siis kehunu, tai tästä on ilmeisesti joku vanha versio ja tää oli nyt uudempi mesta.

Oudon sellasen paksun maton läpi astuttiin eteiseen, jossa oli sellanen lipunmyynnin näkönen systeemi. Joku ihme juttu tässä oli, että piti ladata käteistä semmosiin ihme avaimenperäpimpuloihin. Tuntu kyllä jotenkin dorkalta systeemiltä, laitoin kuitenkin muutaman kympin.

Olin kuulevinani eteisessä jotain kasinon ääniä, niinkun pelimerkkien kilinää. Jaani sano myöhemmin, että se ois ollu kuulevinaan jotain ihmisten kiduttamisen ääntä. En tiiä kuuluko siinä jotain ääniä oikeesti, mutta näin nämä asiat koetaan.

Mentiin rappusia alas semmoseen pimeeseen, savuiseen sokkeloon, jossa pyöri koiria, joista yks semmonen ison hevosen kokonen ja jotain erilaisia tiskin tapasia siellä täällä. Vaikutti ihan kiinnostavalta toistaiseksi.

Ruokatiski löyty ja siellä oli muutama vaihtoehto. Muut otti sellasen öljyssä marinoidun juustokimpaleen, ite otin sellasen graavikalaversion siitä. Se isoin koira pyöri siinä meiän perässä ja Sanna meni silittään sitä. Virhe! Hevoskoira näytti siltä, että se saattais ottaa Sannan väkisin siinä paikassa ja vähän pelotti, kun tajusin, että en mää sitä kykenis mitenkään estämäänkään, jos se niin päättäis tehä. Saatiin kuitenkin ruoat ja koira lähti vaan kiltisti seuraamaan. Tähän asti kaikki vielä OK. Käytiin viemässä sapuskat pöytään ja hakemaan bissejä.

Prahassa on kyllä tuntunut, että monessa bissepaikassa myyjät on kyllä jotenkin korostetun tympeitä, eikä mua tollanen mitenkään hetkauta, mutta nyt oli tuolla kaljatiskillä jotain ihan vitun käsittämätöntä meininkiä. Kaks ihan täysin vitun kusipäätä teinimuijaa myymässä. Jotenkin sain pari bisseä tilattua hirveen irvistelyn ja kikattamisen säestämänä. Toinen paskiainen sanoo "beep beep, beep beep", että maksa sillä vitun tyhmällä läpyskälläs noi jutut, minkä kyllä tajusinkin, mut koitan kysyä, että tuleehan tässä nyt nää molemmat bisset. Beep beep, se sanoo ja ilveilee. Piippaan vammaisläpyskän ja vittupääteini on silleen "wuhuu, tyhmyliini osasikin käyttää läpyskää".

Vituttaa ihan saatanasti. En muista, että olis koskaan bisseä tilatessa vituttanut yhtä paljon. Pöytään kävellessä alkaakin nyt huomaamaan muutenkin ärsyttäviä erikoisuudentavottelusysteemeitä ja rasittavannäkösiä hipsteri- ja emoasiakkaita. Kaljat on semmosissa nykyään vissiin muodikkaissa, paskoissa ja epäkäytännöllisissä hillopurkeissa. Pöydässä on tonnikalapurkki tuhkiksena, tosin se vaihdetaan sardiinipurkkiin jossain vaiheessa. Ärsytti niin paljon, että aloin äksyilemään Annillekin, mikä jäi harmittamaan aika paljon.

Ruoat sentään on oikein hyviä, muuten ois kyllä räjähtänyt varmaan pää. Syöminen alkaa vähän väsyttämään ja hullu pilvenkäry särkemään päätä, joten jätetään bisset kesken ja lähetään menemään.

Ulosvievien portaiden alapäässä joku tyyppi soittaa hanuria ja lihava hipsteriäijä istuu rämäsellä sohvalla havaijipaita auki, isämaha esillä ja näyttää vitun ärsyttävältä. Tekis mieli tunkea se hanuristi hanureineen sen hanuriin.

Säädetään jotain vielä ovella, että saadaan jäljellä olevat rahat pihalle niistä pimputtimista. Huomasin tässä vaiheessa, että ton läpyskän hukkaamisesta seuraa joku 20 euron sakko ja menettää tietty sisällä olleet rahat. Ehkä noi sit toivoo, että jengi hukkailee noita päissään tai ainakaan mitään muuta järkevää syytä en keksi noin paskan systeemin olemassaoloon.

Onneks pääsee raittiiseen ilmaan.

Ehkä tää saatto olla vaan yksittäinen huono kokemus tästä paikasta. Tuolla oli kyllä periaatteessa jotain ihan kiinnostavan näkösiä pelejä ja tavallaan tunnelmakin, mutta jos ite olisin päättämässä, niin en kyllä varmaan antais ikinä uutta mahollisuutta tolle mestalle.

 Mennään kävellen Vltavajoen yli siltaa pitkin ja maisema on ihan komea yöaikaan. Ei jaksa enää sit pysähtyä mihinkään vaan mennää suoraan hotellille sänkyyn.

Testaan vielä viimeinkin sen paikallisen yrttiviinan, Becherovkan, minibaarista. Aika jännän makunen, maistuu ihan joulupipareilta! Olisin kuvitellut ihan erilaiseksi.

Sit nukkumaan.



Viikko Prahassa. Osa 4: Suomalaisia

Päivä 4

Vähän alkaa jo tässä aamussa tuntumaan krapula.

Aamiaismunkki nyt menee vielä. Olen hieman kateellinen aamiaisella viereisessä pöydässä istuvan naisen kermamunkille, kun itelle sattui hillomunkki, eli tylsin vaihtoehto.

Vielä nukkumista johonkin yhteen saakka, pikasuihku ja sitten aulambaariin hakemaan Tequila Sunrise.

Onneks muuten otin joka päivälle puhtaat alusvaatteet, kun lähtiessä mietin, että onko se hieman liioiteltua, kun kuitenkin tuplasti arkeen verrattuna. Mutta toi sakia röökinlemu baareissa kyllä pilaa T-paidat vissiin lopullisesti päivässä.

Tequila Sunrise on erinomainen, taas tuorepuristetuista hedelmistä tehty. Se, ja vielä valkovenäläinen jälkkäriksi ja sitä rupeaa olemaan ihan ihmismäisessä kunnossa taas. Sanna on kuvien perusteella juonut jonkun Cosmopolitanin tai semmosen.







Lähdettiin syömään pizzaa Pizzeria Kmotra -nimiseen mestaan. Tätä oli kehuttu jossain tripadvisorissa vissiin hulluna.

Tilaan bissen, viinin ja Captain Morganin Spiced rommin, Sanna ehkä gin tonicin ja viinin. Meillä on täällä treffit samaan aikaan lomailemassa olevien kavereidemme, Annin ja Jaanin kanssa. Juomat ehtivät juuri tulla pöytään, kun he jo saapuvatkin.

Jaani-infoboksi/arvostelu:

Diskelmän rumpalina laajempaan punk-tietoisuuteen noussut, myöhemmin monessa kovassa bändissä vaikuttanut, komeahko savonlinnalainen. Omien puheidensa mukaan oiva rakastelija. Hieman pakeneva hiusraja luo arvokkaan, herrasmiesmäisen vaikutelman.

Anni ja Jaani ovat kerenneet jo käydä katselemassa jotakin paikallista linnaa, josta löytyy kuulemma etenkin kesäisin upea terassi mahtavilla näköaloilla. Tämä täytyy laittaa muistiin.

Tilaamme pizzat. Itse valitsen Buffallo-nimisen pizzan, johon tulee buffalomozzarellaa ja jotain vihreitä päälle. Sanna ottaa pastan, Anni ja Jaani tilaavat pizzan puoliksi.

Pizza on hyvin vahva suoritus, mozzarellaa on reilusti ja se on hyvää. Pizzasta ei ole näköjään tullut kuvaa.





Hieman yllättäen alakerrassa vessassa käydessä selviää, että sieltä löytyy valtava pizzamaailma oikeine pizzauuneineen, joissa pizzaa lämmitetään elävällä tulella ja sellaisia pizzeriamaisen näköisiä puupenkkejä. Yläkerta, jossa itse istumme on enemmänkin kahvilamainen, hieman ahdas paikka. Suuri alakertakin on näköjään aivan täynnä porukkaa. 

Lähdemme etenemään. Sanna, Jaani ja Anni käyvät ostamassa itselleen liput balettiin huomiseksi. Itse kieltäydyn periaatteesta. Pääkadulla Jaani kertoo hieman alueen historiasta. Kuulemma jonain vuonna Diskelmän kiertueella Murmille oli tarvinnut etsiä jotain paikallista pontikan tyyppistä juomaa. Sitä olikin sitten löytynyt läheisestä Tescosta kolme pulloa. Tässä kohdassa Murmi lähti skeittaamaan pullopussi kädessään ja tuohon se kaatui ja kaikki pullot räpsähti paskaksi, Jaani näyttää.

Etsimme hetken jotakin paikkaa, jonka Jaani ja Anni tietävät, koska ne ravaa täällä vähän väliä. Taisi olla niin, että sitä ensimmäistä haettua paikkaa ei kuitenkaan löytynyt, mutta saavumme ainakin johonkin Hany Bany -nimiseen paikkaan. 

Tässä taitaa olla jokin Pulp Fiction -teema taustalla sen verran, että seinillä on jotain Pulp Fiction -aiheisia julisteita ja semmosta. Jossain vaiheessa väittelemme kehen Pulp Fiction -hahmoon tuo "Hany Bany" viittaa. Olen muistaakseni oikeassa, vaikka asiaa ei ikinä tarkistetakaan.

Sanna ja Anni tilaavat tiramisut ja Irish Coffeet, Jaani jonkun kirsikkaviinakahvin. Itse tilaan jonkun gini + soodajuoman ja filtteröimättömän bissen.

Muijat saa torttunsa ja irish coffeensa. Kateelliseksi vetää. Kakku on helvetin hyvää ja kahvi täydentää setin. Omat juomat maistuu lähinnä lapselliselta.








Anni löytää jostain tilaa vielä tilata jotakin tuommoista tsekkiläistä uppopaistettua juustoa. Seuraa arvostelu.

Arvostelu (Anni): Smažený sýr, Hany Bany

"Paistettu juusto, yleensä paneroitu edam tai valkohomejuusto, tarjoillaan yleensä tartar-kastikkeen ja ranujen kanssa. Joskus koristeena on myös hieman salaattia, mutta tällä kertaa annos koostuu pelkistä keltaisen sävyistä. Hyvä paistettu juusto valuu kuorestaan "ensi puraisulla", mutta tällä kertaa kauan himoittu juustoannos oli pettymys: ei valunut kuorestaan vaan oli jopa sisältä jäänyt hieman viileäksi. Tämä oli jo kolmas paistettu juusto -pettymys tässä pubissa, joten suosittelen kokeilemaan Smažený sýria jossain muualla. Joka tapauksessa kannattaa kokeilla!"

Paikalle saapuu toinen Sanna, joka on joskus ollut Annin kanssa Tsekeissä kielikurssilla. Sannalla on tsekkiläinen mies, jonka kanssa asuvat Suomessa, mutta hän ei ole nyt mukana. Sanna puhuu omaan korvaani täysin sujuvaa tsekkiä. Itse en oppinut matkalla kyllä ainuttakaan sanaa, mutta uskon tähän kuitenkin.

Lisää random kaljaa, Irish Coffeeta, Hendricksiä, Camparia, tämmöstä. Puhumme pitkään herpeksestä. Tää on ihan OK, ei mikään mun suosikkibaari, mutta ei mitään valitettavaa. Pöydässä saa polttaa.


Meillä jäi Sannan kanssa aiemmalla Beer Geek -käynnillä paikan 30 hanaoluen listasta pari kokeilematta ja Voodoobaarin käynti sen verran kesken, että suuntaamme porukalla paikkaamaan näitä Žižkovin suuntaan.

Beer Geekissä. Väsyttää ihan vähän, niin ei ehkä jaksa nyt arvostella näitä bissejä, ellei tuu jotain tosi ihmeellistä. Hanaan oli tullut muistaakseni uus Matuška IPA, jota maistan Annilta hieman ja tääkin oli todella hyvää. 

Joukkoon liittyy suomalainen pokeriammattilainen ja shakkiguru Thomas, joka on asunut jonkin aikaa Prahassa pokeria pelaillen. Thomas ja Jaani olivat vissiin tutustuneet joskus, kun Jaani on ollut Diskelmän kanssa kiertueella Prahassa. Thomas on alkujaan Raahesta. Kuulostaa kemiläiseltä. Eksoottiseen nimeen oli joku selitys, joka liittyy ehkä Närpiöön, Juukaan tai Amerikkaan. 

Lähdemme Voodoo-baariin. Oikeaoppisesti oikealta puolelta mäkeä tietenkin nyt. Jaani toimii matkaoppaana, osoitellen sormellaan paikkoja, joissa on täällä "jörninyt". 

Nyt olisi tehnyt mieli käydä kokeilemassa sitä Voodoon Stiga-peliä, mutta joku runkkari on vetänyt sen paskaksi, samoin kuin takanurkan kikkerin! Jotkut syö täällä taas jotain juustosysteemeitä. Tällä kertaa tuollainen öljyssä marinoitu, ehkä valkohomejuustokimpale, jonka lisukkeena on puolukkahilloa, chiliä ja leipää. Ollaan Jaanin kanssa samaa mieltä siitä, että kumina leivässä on aivan perseestä. 

Pelataan kikkerimatsi ehjällä kikkerillä, mää ja Sanna vastaan Jaani ja Thomas. Voitetaan Sannan kanssa vitusti. Tämän jälkeen pelataan Sannan kanssa kahdestaan vastakkain ja häviän vitusti.

Anni muistaa, että toisella puolella katua on Herbacafe-niminen mesta, jossa on käynyt useasti Prahassa asuessaan. Suhtaudun hyvin epäillen, koska joku outo teepaikka ei nyt kuulosta ollenkaan siltä, mitä haluan näin lauantai-iltana humalassa. Anni ja Jaani lähtevät sinne ja mekin sitten hieman myöhemmin perästä. 

Herbacafe onkin suureksi yllätykseksi aivan kunnon vanhan koulukunnan räkälä. Viihtyisä paikka, tosin aivan täynnä ihmisiä. Kuulemma crustien suosiossa, kuulen myöhemmin, mutta tänä iltana asiakkaat kuitenkin vaikuttaisivat olevan normaaleita keski-ikäisiä kaljan ystäviä. Kaikki pöydät ovat täynnä, joten seisomme tiskillä. Hieman kaljaa ja jotakin shotteja. Myyjänainen on ihan hermona ja paiskoo laseja paskaksi. Annan jonkun pienen tipin ostoksia tehdessäni ja myyjä silminnähden leppyy. Thomas kertoo, että täällä on kuulemma tavallisen tarjoilijan tuntipalkka jotain 3€/tunti luokkaa. Pokeria pelaamalla voi kuulemma pärjätä oikein hyvin, koska kasinoilla potit on kuitenkin samaa luokkaa kuin muuallakin ja juomat tulee ilmaiseksi. Hintatasohan Prahassa on kovin alhainen.

Anni ja Jaani lähtevät jatkamaan matkaa hotellilleen päin. Me muut siirrymme kohta takaisin Voodoohon. 

Juodaan niitä näitä. Jossain vaiheessa iltaa baarimikko sanoo, ettei huvita tehä enää mitään juomasekoituksia, joten kaikki pitää juoda shotteina. Vatsa on vähän sekaisin ja välillä pitää käydä ripuloimassa ja jossain vaiheessa joku shotti saa oksentamaankin. Sössötellessä on kuitenkin hauskaa ja aika lentää. 

Thomas kertoo, että PIFiltä löytyy lähes 600-sivuinen shakkitopikki ja kuinka PIF-nimimerkki käärmeenpippeli oli jollain shakkireissulla pissannut hotellihuoneen lattialle. Keskustellaan lisää shakista ja olen kirjoittanut ylös tällaisen keskustelun halpoihin takseihin liittyen. 

Helmikuussa 2015 venäläinen FIDE-mestari Sergei Ivanov ajelee Petroskoista, eli jostain vielä Pietaria kauempaa, taksilla stadiin. Taksimatkan hinnaksi tulee vaivaiset 50 euroa. Sergei pelailee Thomasin kanssa samassa shakkitiimissä, johon kuuluu lisäksi ainakin joku saksalainen vuokraäijä Martin, KvM, Kansainvälinen mestari.

Ykkösdivarin kisat pidetään Vaasassa ja kuskia on todella vaikeaa löytää. Kukaan pelaajista ei haluaisi ajaa, koska se on väsyttävää puuhaa. Sergein kuski nakitetaan hommaan. Jotkut tai kaikki dokaavat koko matkan Vaasaan. Yöunet jäävät lyhyiksi, noin 5 tunnin mittaisiksi. Sergein kuski nukkuu autossaan. Miehet voittavat kisat aivan vitusti, voisi sanoa jopa ylivoimaisesti. 

Jatkamme dokaamista, Sanna pelaa ainakin Indiana Jones -flipperiä ja me pelaamme Thomasin kanssa Super Puzzle Fighter II:ta pienellä panoksella. 

Lopulta baari laitetaan kiinni, ilmeisesti hieman etuajassa, vähän ennen neljää. Vaihdetaan Thomasin kanssa numerot ja suunnitellaan, että seuraavana päivänä voisi hieman tasoitella, kun noi muut on menossa sinne balettiin. 

Baarin koira murisee mulle. Uber-kuski heittää meidät suht edullisesti hotellille, Thomas jää matkalla kasinolle, kuulemma syömään ilmaista pizzaa.

End of part 4


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Viikko Prahassa. Osa 3: Olutharrastelua

Päivä 3

Aamiaisella on suklaamunkkeja. Kirjoitan niistä Facebook-päivityksen, joka saa 0 liketystä.

Vähän nukkumista vielä ja sit eilistä pizzaa ja pöydältä löytyneitä Hendricksejä naamaan. Olut on ehtinyt hieman väljähtää. Käyn palauttamassa shotti- ja kaljalasit ja lähetään syömään.

Lehká Hlava niminen kasvisravintola on määränpäänä. Löydämme perille. Paikan oven yllä roikkuu tsygedeelinen logo. Vähän pelottaa, että tuleeko ovella vastaan joku hullu hippiakka halaamaan väkisin tai joku psykedeeliseen t-paitaan pukeutunut pilvipää valittamaan, kuinka pilaan paikan feng shuin negatiivisuudellani, mutta pelko on turha. Viihtyisä paikka. Täällä on seinillä akvaarioita, jotka ovat tyhjiä. Tietenkin järkeenkäypää, ettei niissä ole kaloja, mutta ehkä sinne ois voinut laittaa vaikka esim. tofua ettei olisi niin autiota?





Aika kauan joutuu odottamaan, että saa edes bisset ja tuorepuristetut mehunsa pöytään, mutta ei onneks nyt oo mikään hurja hoppu. Tilasin seitanburgerin juustolla, Sanna otti jotain wrap tortilloita, joissa oli ainakin munakoisoa ja jotain eri juustoja ja tämmöstä. Tää oli siis tämmönen paikka missä kaikki oli tosiaan kasvisruokaa, ehkä 50/50 vegaanista ja ei-vegaanista. Ihan kaikkia ruokia ei saanut kaikkiin aikoihin, vaan se lista vaihteli jotenkin kellon mukaan.

Burgeri oli oikein mainio! Sen mukana tulleessa salaatissa oli myös jotakin hyvää salaatinkastiketta ja siemeniä ja tuolleen niin sekin tuli syötyä hyvällä ruokahalulla. Maistoin hieman myös tortilla-annoksesta ja siitä löytyi oikein hyviä makuja. Yllätyin hieman, kuinka juustoinen se oli. Sanna sanoo, että tuo kuvassa näkyvä punainen asia oli aurinkokuivattua tomaattia joka oli hyvää, mutta oli tyytyväinen, että se oli tuolleen lisukkeena, koska se oli voimakkaan makuista ja olisi jyrännyt tortillojen maut.






Otetaan vielä ruoan jälkeen Aperol Spritzit. Aperolia ja kuivaa Proseccoa, soodavettä ja appelsiinia. Ihan hauska hapan ja makea juoma. Juoman lopulla viereiseen pöytään tuodaan lappuja, joissa lukee "enjoy your stay in Lehka Hlava with a clear head" ja tajuan olevani hieman humaltunut. Tuo Lehka Hlava siis kääntyy Clear Headiksi ilmeisesti. En tiedä onko näillä yhteyksiä johonkin hihhuleihin, mutta ruokapaikkana suosittelisin kyllä lämpimästi!








Seuraavaksi suuntaamme yhteen kiinnostavimmista etukäteen katsotuista kohteistamme. Tämmönen baari Zizkovissa kuin Beer Geek, josta löytyy hullut määrät pienpanimo-oluita. Tällä kertaa säästymme kiipeilyltä ja metro viekin suoraan Beer Geekin viereen.

Aivan viihtyisän oloinen, melko moderni ravintola. Tilaan Matuška-panimon Apollo Galaxy APAn, hel vetin hyvää kaljaa siinä. Vähän ärsyttävästi myyjä kysyy vielä miettivältä Sannalta, haluaako se samanlaisen, niinkun vähän semmonen fiilis tuli, että eihän nainen itse osaa bisseään valita. Sanna ottaa jonkun juoman, joka mun suuhun maistuu sahdilta, ja on tyytyväinen. To Øl Nelson Survin Sour Double IPA 9%, tarkemmin ottaen.




Jako menee täällä näemmä niin, että paikalliset mikkohuikkoset istuu tiskilla sössöttämässä ja normaali-ihmiset pöydissä. Päätämme istua pöydässä näin toistaiseksi.

Seuraavaksi käyn kysymässä löytyisikö täältä pullossa ratebeer.comin parhaaksi tsekkibisseks arvostelemaa Matuška Porteria, mutta sitä ei ole niin otan sitten tommosen tsekkiläisen Klínec-Katz Kylián Porterin. Tää ei oo ehkä ihan mun suosikki, vähän turhan makeaa. Mutta tää on just jännä, että oikeestihan tää on kyllä vitsin hyvää bisseä, mutta tämmösessä mestassa vaatimustaso nousee. Sannalla oli tässä välissä Prager Laffe Double Irish Red Ale 6,8%. En tainnu maistaa.

Ite tilasin nyt Brewdogin Electric India Saisonin. Näissä olutarvosteluissa pitäis vissiin yleensä kertoa hieman tosta vaahdostakin. Tässä on ainakin vitun liian viipyilevä vaahto, koska tekis mieli jo dokata! Iha ookoo bisoshooffeni löytyy vaahdon alta sit kuitenkin. Vähän tylsä ehkä. Eka bisse itellä edelleen selvästi paras tähän mennessä. Sannalla nyt kierrossa tommonen Hendrych H13 Amber Lager. Maistoin vähän, oli ihan jees!

Sitten. Joku tämmönen U Šneka Snail IPA. Bissee. Maistuu IPAlta, ei huonoimmasta päästä. Sannalla on nyt kahvistoutti. Raven Australiano. Tää on parempaa, kun se mun aiempi stoutti, joka ei muuten ollut stoutti vaan porteri vittu.

Niin, täälläkin paikassa on pöytiintarjoilu. En tiedä mitä mieltä oon siitä. Ihan jees, ettei tarvi puljata rahan kanssa koko ajan, mut tekis mieli vähän pyäriä välillä. Tääl ei saa myöskään polttaa, mikä rupee kohta vituttamaan.


Tässä välissä on kulunut varmaan tunti-pari aikaa ilman dokumentointia, mutta jossain vaiheessa huomattiin joillain tommonen kätevä systeemi, mihin saa kerralla viis pienempää bisseä tommosessa metalliraidesysteemissä. Vitun jees! Okei, vielä vähemmän pääsee pyörimää, mutta eipä tarvii huitoo tarjoilijoita.






Tässä ekana tais olla tommonen Weissbier, joka olis helposti saattanut jäädä tilaamatta ilman tätä systeemiä, mutta olipas oikein hyvää! 6,2% muistaakseni. Hulahti mukavasti alas. Sannalla oli kans tommonen viiden setti, sillä on paljon vahvemmat kamat siinä, jotain 9% paskaa suurin osa. Näitä metallihäkkyröitä oli enää yks jäljellä ja mulla kävi arpaonni, joten Sanna sai omansa vaan tarjottimella.





Itellä toka oli joku Belgia Pale Ale. Mihin se meni? Saatto olla hyvää, ei ainakaan jääny mitenkään paha maku suuhun. Nyt on joku melko mieto portteri varmaan suussa. Tai stout? Mistähän noi pitäis erottaa. Mustaa on kuitenkin.

En tajunnu mausta, että mitäs tää neljäs oli. Mut saisonihan tässä oli niin. Aika hyvää vitsi vie! Parempaa kun se aiempi Brewdogin Saison. Edge Chance Encounter. Olin typottanut sen tähän vihkoon Edge Changeriks ja pohtinut, että "AAAAK johtaako tämä nyt mun edgen muuttumiseen ryyppäämiseks. Damn you Edge Changer joka olit neljäntenä olutkärryssäni ja pilasit elämäni." Jälkihuomiona: googletin tota nimeä äsken ja pistin merkille, että ratebeer.com on täysin eri mieltä kanssani näiden kahden saisonin paremmuudesta. Eipä tartte totakaan sivustoa uskoa enää!

Viidentenä (tai viidentänye, kuten muistikirja tämän fiinimmin ilmaisee) on joku vaalea bisoshooffeni. Haisee ihan kuivalihalta. Ja maistuu ihan kuivalihalta! Onkohan mun makuaistilla kalibrointiaika? Lista sanoo Pale Lager. Enemmänkin Pate Lager. Yllättävän hyvää. Onkohan vegaanista?




Oho, me ei olla enää samassa baarissa. Ollaan siirrytty tämmöseen Belze Pub -nimiseen mestaan. Perusbissejen äärellä ollaan taas. Urquellit kourassa tässä mentiin sit pelaamaan House of the Dead ykköstä. Ei menny hirveen hyvin. Yks krediitti maksaa 5 korunaa, eli en osaa laskee edes noin pieniä. Tää on tämmönen mesta kahdessa kerroksessa, ehkä jonkun tsekkiläisen punkkinettisivun kautta tullut listalle. Jotain paikallista rokkia tai punkkia täällä soi, mutta ei kyllä mitään parasta.

Alakerrassa on kasvis- ja vegaaniburgereita ja tollasta. Tyypit, joilla on taas pilvivehkeet edessä, vaikuttaa tyytyväisiltä jalopenopopperseihinsa. Sakia röökinsavu.

Family Guy -flipperi oli tosi hauska. "Pelihuoneessa" on jotain paikallisia erikoisnuoria, punkkareita tai jotain. Pelataan paikallisia vastaan kikkeriä. Ihan hauskaa! Viedään eka peli 10-1 ja tuovat repustaan viskipullon hörpittäväksi. Nää taitaa olla muutenkin jotain sääntöjen kaihtajia, kun näillä on kikkeripöydän maaleissakin huivit, että saa ilmaset pallot.

Niin, täällä muuten on ollu joka paikassa maksulliset kikkerit. Myöskin joka pöytä on vissiin erilainen. Olis ehkä pitänyt arvostella? Tää oli tämmönen nopea lasipöytä, mutta ukoissa hyvä pitävyys jaloissa.

Ei pahan hintanen mesta tääkään. Hanabisse jotain 1,5 euroa ja tumma Kozel pullossa euron. Jotkut tyypit tosta seurueesta, ketä vastaan pelattiin kikkeriä, ottaa yhtäkkiä pesismailan jostain pykälään ja lähtee pihalle.

Hirvee paskahätä iski jossain vaiheessa ja piti mennä alakertaan vessaan, mutta sinne oli linnottautunut joku. Naisten vessasta on paperi loppu, joten pitää mennä vielä hetkeksi ylös juomaan kaljaa. Teen uuden reissun alas, mutta taas vessassa on joku. Alkaa olla aika hätä ja koitan vähän rynkyttää ovea. Hetken päästä ulos tuleekin kaks jätkää, joista toinen tekee suurieleisesti kansainvälisen pirin/koksun vetämis eleen, eli pitää toista sierainta sormella kiinni ja imee ilmaa toisella, ilmeisesti viestiäkseen, että "no homo".

Hetki vielä istutaan, mutta sitten alkaa väsyttämään ja lähetään takas hotellille. Aika kylmä on pihalla kun odotellaan yöratikkaa. Ei näy oikeen ristin sielua missään, vaikka on perjantaiyö. Pyydetään hotellin yövahtia vielä tilaamaan meille pizza ja sit nukkumaan.